Vähemmän töitä!

Posted by: Jukka Michelsson 12 years ago

(0 comments)

MTV3 uutisoi Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lundin laskelmat tuulivoiman taloudellisesta tehokkuudesta otsikolla "Uusiutuvalla energialla kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja." Samassa artikkelissa kirjoitetaan:

Esimerkiksi Saksassa on kymmenessä vuodessa luotu 300 000 uutta työpaikkaa. Samanlainen kehitys olisi mahdollista myös Suomessa.

Ottamatta kantaa professori Lundin laskelmien sisältöön, haluan kiinnittää huomiota uutisen myyntivalttiin. Tuhannet tai kymmenet tuhannet uudet työpaikat kuulostavat pelkästään hyvältä asialta, joten ne on otettava laskelmissa huomioon tuuli- ja aurinkovoimaa puoltavina tekijöinä pohdiskeltaessa erilaisia energiavaihtoehtoja.

Työpaikkojen luonti ei ole kuitenkaan itseisarvo. Ihmiselle maksetaan palkkaa työstä korvauksena menetetystä vapaa-ajasta. Jos työstä lakattaisiin maksamasta palkkaa harva saapuisi huomenna työpaikalleen. Tämän itsestäänselvyyden toteaminen voi kuulostaa omituiselta ja itse asian kiertämisenä: Onhan selvää, että vapaa-aika voittaa työnteon, mutta työpaikkoja tarvitaan, jotta ihmiset voivat kuluttaa ja siten pitää talouden rattaat pyörimässä. Tämä väittämä sisältää kuitenkin hienovaraisia, mutta oleellisia virheolettamuksia.

Kulutus talouskasvun moottorina

Kuluttamisen sanotaan usein olevan talouskasvumme perusta. Ilman jatkuvaa ja kasvavaa kulutusta joutuisimme, kuten usein kuulee väitettävän, lamaan joka johtaa työpaikkojen menetyksiin ja sitä kautta köyhyyteen. Mikäli pidämme bruttokansantuotteen kasvattamista lähtökohtaisesti yhteiskunnan tärkeimpänä päämääränä, niin tämä voi kuulostaa järkevältä. Kokonaisaggregaattien, kuten BKT, näkökulmasta on todellakin yhdentekevää mitä me teemme tai miten me teemme, pelkästään sillä on merkitystä miten paljon me teemme.

Yksilö ei kuitenkaan työskentele, eikä kuluta, kasvattaakseen bruttokansantuotetta. Emme tee päivittäisiä valintojamme pohtien, miten maksimoimme bruttokansantuotteen kasvun. BKT mittarina kuvaa taloudellista toimeliaisuutta, mutta se ei voi kertoa toimeliaisuuden mielekkyydestä maailmassa, missä rahallisesti mitattuna noin 40 prosenttia kyseisestä toiminnasta on valtion toimesta pakotettua eikä perustu vapaaehtoiseen vaihdantaan. Tällöin se ei kerro juuri mitään ihmisten todellisen tahdon toteutumisesta, eli hyvinvoinnin lisääntymisestä.

Ludwig von Mises kirjoitti Human Actionissa BKT-mittarin mielekkyydestä seuraavaa:

Jos liikearvolaskelman mukaan säkillisen perunoita arvo on $100, tarkoitetaan että on mahdollista myydä tai vaihtaa se tätä summaa vastaan. Jos jonkin yrityskokonaisuuden arvoksi on arvioitu $1 000 000 se tarkoittaa, että voidaan olettaa kyseisen yrityksen löytävän ostajan tällä hinnalla. Mutta mitä tarkoittavat kansantalouden taseen osat? Mitä merkitystä on laskelman lopputuloksella? Mitä siihen pitää sisällyttää, ja mitä taas ei? Onko syytä laskea mukaan maan ilmaston "arvo" tai ihmisten henkinen pääoma? Liikemies voi muuttaa omaisuutensa rahaksi, mutta yhteiskunta ei.

Talouskasvu sellaisena kuin se usein määritellään, bruttokansantuotteen kasvuna, kuvaa erittäin huonosti todellista hyvinvointia ja on peräti vaarallisen harhaanjohtava, jos sen otetaan itseisarvoksi.

Työpaikkojen tarve

On kuitenkin selvää, että vaikka työ ei pärjää vapaa-ajalle tasaväkisessä kilpailussa, olisi yhteiskunnassamme selvästi jotakin pahasti pielessä mikäli kukaan ei tekisi töitä. Työpaikkojen luominen kuulostaa siis houkuttelevalta ajatukselta. Samalla tavoin kuin on muistettava, että työnteko ei (lähes) kenellekään ole itseisarvo, on myös muistettava, että työn on oltava tekemisen arvoista, eli tuottavaa, jotta sitä kannattaa teettää. Näin ollen työpaikkojen luominen an sich on haitallista, ellei se tuota jotakin hyödyllistä.

Ihminen on kautta aikojen pyrkinyt vähentämään työn tekemisen tarvetta. Jo ensimmäiset primitiiviset työkalut sekä työmenetelmät laadittiin haluttuun lopputulokseen tarvittavan työn määrän vähentämiseksi. Tämä ei kuitenkaan johtanut työttömyyteen. Vapaa-ajan lisääntyessä ihminen pyrki muilla keinoin lisäämään hyvinvointiaan, luolamiesajoista nykypäivään ja aina hamaan tulevaisuuteen asti. Itseasiassa suuri osa työstä mitä teemme tähtää jonkinlaiseen asioiden helpottamiseen tai tehostamiseen, eli työn määrän vähentämiseen ja se onkin perusedellytys kestävälle talouskasvulle.

Tämän vuoksi keskusteltaessa työpaikkojen luomisesta on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota siihen, että työ on tuottavaa. Yhtä tärkeää on ymmärtää, mitä tuottavuus tosiasiassa tarkoittaa.

Kuka määrittelee tuottavuuden?

Aivan kuten bruttokansantuote on sitä hyödyttömämpi mittari, mitä vähemmän vaihdanta perustuu vapaaehtoisuuteen, myöskään työn tuottama rahallinen tulos ei kerro työn mielekkyydestä, ellei ostaja toimi vapaaehtoisesti siten ilmaisten oman, todellisen tahtotilansa. Valtio työllistäjänä tai työn hedelmien ostajana edustaa ei-vapaaehtoista vaihdannan osapuolta, kun se pakottaa veronmaksajan ostamaan työtä tai tuotteita, joita hän ei vapaaehtoisesti halua ostaa. Mikäli poliittiset päättäjät uskoisivat toteuttavansa veronmaksajan todellista tahtoa, ei veroja tarvittaisi vaan ihmisten voisi antaa vapaasti päättää rahojensa käytöstä.

Työpaikkojen luominen verovaroin maksetuilla suorilla tai epäsuorilla tuilla ei siis ole taloudellisesti perusteltua ja se voi olla jopa haitallista ohjatessaan rajallisia resursseja pois hyvinvointia tuottavasta toiminnasta.