Velanmaksun aika

Posted by: Jukka Michelsson 6 years, 1 month ago

(0 comments)

Euroopan vakausrahasto sekä erilliset pelastuspaketit ylivelkaantuneiden maiden auttamiseksi herättävät yhä enemmän vastustusta euroalueen valtioiden kansalaisten keskuudessa. Yleinen kysymys kuuluu: Miksi meidän pitäisi tukea yli varojensa eläneitä. Vastaavasti tukia vastaanottavien maiden kansalaisten on vaikea ymmärtää miksi heidän pitää kiristää vyötään muiden sanelemilla ehdoilla.

Samaan aikaan poliitikkojen puheista päätellen tukitoimet ovat välttämättömiä, niille "ei ole vaihtoehtoja", euron uskottavuus on vaakalaudalla, "euro uhkaa hajota" ja "kriisi voi levitä tännekin." Ymmärtääksemme "poliittisen todellisuuden" ja "maalaisjärjen" välisen ristiriidan meidän on ensin ymmärrettävä maailmankuva, jonka kautta nähtynä nämä kommentit ovat johdonmukaisia.

Ulkopuolinen uhka

Tämän näkemyksen mukaan finanssikriisi johtuu markkinoilla vallitsevasta epävarmuudesta ja spekuloijien yrityksistä tehdä rahaa lietsomalla lisää epävarmuutta. Kun epävarmuus Kreikan tai minkä tahansa valtion velkakirjoja kohtaan lisääntyy korot nousevat ja spekuloijat saavat parempaa tuottoa velkakirjoilleen. Mikäli EU ja keskuspankki eivät tee mitään, euron uskottavuus kärsii ja epävarmuus "leviää" koskemaan muitakin maita.

Mistä markkinoiden epävarmuudessa on sitten kyse ja mitä tarkoitetaan "Euron uskottavuudella" tai "taudin tarttumisella"? 

Euro valuuttana ei ole jotakin, millä voi olla uskottavuutta sen enempää kuin epäuskottavuuttakaan. Se on raha, joka on olemassa samalla tavalla kuin tuoli, jolla istut, on olemassa riippumatta mistään uskottavuustekijöistä. "Euron" uskottavuudella viitataankin siis eurojärjestelmään, joka koostuu valuutan lisäksi keskuspankista ja euroalueen valtioiden talouspolitiikasta. Uskottavuudella viitataan euroalueen valtioiden kykyyn yhdessä keskuspankin kanssa hoitaa kaikki velkansa ajallaan. 

Mikäli EU osoittaa heikkoutta yhden maan velkaongelmien selvittämisessä, niin ongelmat "tarttuvat" muihin euromaihin. Tässä taudinkuvassa ongelmat siis tulevat ulkopuolelta, markkinoilta. Tähän valtionvarainministeri Jyrki Katainen viittasi kutsuessaan Irlannin pelastuspakettia "niskalenkiksi hallitsemattomista markkinavoimista."

Sisäsyntyinen ongelma

Valtioiden ylivelkaantuminen on kuitenkin tosiasia, ei markkinahuhu. Velkakirjojen korot eivät ole nousseet siksi, että joku poikkeuksellisen innovatiivinen spekuloija on keksinyt, että sijoituksille on parempi saada korkea tuotto matalan tuoton sijaan vaan siksi, että markkinoilla ollaan aidosti huolestuttu valtioiden kyvystä maksaa sovitut velat ajallaan. Esimerkiksi Kreikan kahden vuoden päästä erääntyvien lainojen korko on 25% mikä tarkoittaa sitä, että kukaan ei usko Kreikan maksavan takaisin sekä koko summaa, että ajallaan, vaan joko vain osan lainoistaan tai myöhässä. Toisin sanoen markkinat ovat jo hinnoitelleet velkojen uudelleenjärjestelyn Kreikan lainojen korkoihin.

Pelastuspaketit vakausrahastoineen eivät poista sitä tosiasiaa, että monet euromaat ovat velkaantuneet ylitse maksukykynsä. Mikäli EU olisi onnistunutkin toteuttamaan kattavat pelastuspaketit lyhyessä ajassa, eli sosialisoimaan tappiot, se olisi toki mahdollistanut matalat korot ongelmamaille, mutta vastaavasti heikentänyt koko euroalueen valtioiden talouksia. Ennen pitkää se olisi johtanut koko euroaluetta koskevaan kriisiin, kun ylivelkaantuminen tehdään kannattavaksi muiden, vastuullisesti taloutensa hoitavien maiden kustannuksella. 

Tätä uhkakuvaa silmälläpitäen EU:n liittovaltiokehitystä kannattavat poliitikot puhuvat "yhteisestä talouspolitiikasta" eli toisin sanoen keskitetystä, EU:n sanelemasta talouspolitiikasta. Kun riskit sosialisoidaan, pitää johdonmukaisesti myöskin keskittää päätöksenteko. Se, kenellä on vastuu, on oltava myöskin päätäntävalta.

Entä sitten?

Valtavista velkasummista ja pankkien taseista puhuttaessa usein tulee mieleen kysymys: Mitä tekemistä tosielämän kanssa tällä kaikella on? Miksei vain kuitata velkoja pyyhkimällä ne pois valtioiden ja pankkien taseista, unohdeta koko homma ja jatketa elämää? Mitä tekemistä kirjanpidollisilla merkinnöillä on tosielämän kannalta? Mihin tarvitaan ankaria säästökuureja?

Ottamatta kantaa velkojen pois pyyhkimisen tuomiin ilmiselviin moraalisiin ongelmiin keskittykäämme hetkeksi rahataloudellisiin näkökulmiin. Velkakirjoista puhuttaessa helposti hämärtyy unohduksiin se tosiasia, että saadakseen lainaa jonkun on täytynyt ensin säästää kyseinen rahasumma, luovuttaa se lainan ottajalle sovituksi määräajaksi ja täten lykätä omaa kulutustaan kyseiseksi ajaksi.

Nykymuotoisen osittaisreserveihin peruspankkijärjestelmän ansiosta tuo säästäjä olet sinä, tallettaja. Mikäli pankin taseesta häviää rahaa (velkakirjojen arvon pudotessa nollaan, kun velallinen ilmoittaa jättävänsä maksamatta), pankin kyky palauttaa asiakkaiden tallettamat rahat vaarantuu hyvinkin konkreettisesti. Näin ollen velkojen "mitätöiminen" ei enää olekaan pelkkä kirjanpidollinen temppu, vaan aiheuttaa todellisia hyvinvoinnin menetyksiä.

Entä jos keskuspankki painaisi rahaa ja antaisi ne valtioille, jotka sitten maksaisivat velkansa takaisin? Nyt velat tulisi toki kuitattua, mutta lisääntynyt rahan määrä vähentää sen arvoa. Mikäli keskuspankki esimerkiksi tuplaisi rahan määrän, myöskin hintojen on tuplaannuttava (mihin kuluu aikaa ja mikä ei tapahdu tasaisesti kaikkialla markkinoilla). Tämä keskuspankilta valtioiden kautta yksityispankeille siirtynyt raha päätyy kuluttajan taskuun viimeisenä, kun hän on jo pitkään ehtinyt kärsiä hintojen jatkuvasta noususta vailla vastaavaa tulojen nousua. Siispä keskuspankin setelirahoituksellakin on väistämättömät, hyvinvointia heikentävät vaikutuksensa.

Parhaalta kuulostava vaihtoehto onkin takaisinmaksuaikojen pidentäminen. Valitettavasti tämäkään keino ei ole täysin kivuton. Se heikentää pankkien tasetta (mikä heikentää niiden omaa maksukykyä), kun aiemmin esimerkiksi kahden vuoden päästä erääntyväksi luultu laina erääntyykin nyt kahdeksan vuoden päästä. Kyseinen lainapaperi ei ole enää yhtä arvokas pankille eikä markkinoille, aivan kuten me kaikki arvostamme velallisiltamme mielummin nopeaa, kuin hidasta lainan takaisinmaksua.

Rahoitusmarkkinat ovat pullollaan keinoja selvitä erinäisistä velkakriiseistä, eikä tämän artikkelin tarkoitus ollutkaan manata uhkakuvia koskien valtioiden velkajärjestelyjä. Itseasiassa ne ovat inflaatiota (rahan painamista) ja verojen korotuksia todennäköisesti huomattavasti kivuttomampia ja taloutta tervehdyttävämpiä keinoja selvitä veloista.

Olennaista on havaita, että valtion velkaantuminen yli maksukykynsä ei ole pelkästään mahdollista, vaan peräti todennäköistä järjestelmässä, jossa tappiot on sosialisoitu. Lisäksi ylivelkaantuminen ei ole harmitonta, vaan sillä on hyvin kouriintuntuvia seurauksia tavallisen veronmaksajan ja kuluttajan kukkarossa.

Valtion menot tulevat korkojen kera kansalaisten maksettavaksi tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, yhtä varmasti kuin painovoima vie kolikon kankkulan kaivoon.