"Vapaus vai turvallisuus?"

Posted by: Thomas Taussi 11 years, 10 months ago

(0 comments)

“Ne ihmiset, jotka luovuttaisivat lähtökohtaisen vapautensa hetkellisen turvallisuuden tähden, eivät ansaitse kumpaakaan“

Näin ajatteli yhdysvaltalainen valistusajan suurmies Benjamin Franklin (1706-1790). Aikoinaan lukiossa eräässä yhteiskunnallisessa välituntikeskustelussa ystäväni kysyi minulta, arvostanko enemmän vapautta vai turvallisuutta. Liberalistin kanta asiaan on selvä, mutta ei suinkaan yksinkertaistettavissa. Vapaus ja turvallisuus eivät luonnollisesti sulje toisiaan pois, sillä tietyssä määrin turvallisuus voi olla yksilöllisen vapauden puolustamista. Yksilön ja hänen omaisuutensa koskemattomuuden turvaaminen ei ole muiden vastaavasta vapaudesta pois. On kuitenkin myös lukemattomia tapoja kohentaa turvallisuutta juuri vapauden kustannuksella.

Nykyaikana valtion asioista päättävät poliitikot ja virkamiehet pyrkivät kilpailemaan esimiestensä, eli äänestäjien (ja rahoittajien) suosiosta. Esiintyäkseen uskottavina ongelmanratkaisijoina päättäjien täytyy jatkuvasti luvata ratkaisuja arkisiin, jopa henkilökohtaisiinkin huolenaiheisiin. Jokapäiväisessä elämässään yksilö todennäköisesti huomaa selvemmin juuri epävarmuutta kuin henkilökohtaisen vapauden puutetta. Epävakauden torjuminen on aikeena paljon vilpittömämpi kuin yksilön lähtökohtaisen omaleimaisuuden säilyttäminen. Nämä syyt vaikuttavat siihen, miksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa turvallisuus on arvona paljon korkeammalla kuin vapaus ja vastuu. Turvallisuus on melkein täyttämässä itseisarvon paikan siinä, missä vapautta yhä enemmän joudutaan perustelemaan käytännön hyödyillä. Länsimaisen perustuslaillisen näkökulmasta tilanne ei ole toivottava.

Epävakautta ja turvattomuutta aiheuttavat niin ympäröivä luonto kuin ihmisetkin. Ympäröivän luonnon mullistuksia ei ole aina helppo ennustaa hyvissä ajoin. Myös ihmisten monimutkaisista yhteistyösuhteista koostuvat markkinatkin ovat ailahtelevia. Pelkästään oman mielen muutosten ennakointi voi olla mahdotonta. Voidaan sanoa, että kun yhteiskunta rakentuu näistä muuttujista, vaihtelevuus on luonnollista ja myös inhimillistä. Osaltaan joustavuus ja muutosalttius ovat kehityksen mahdollistavia voima. Toisaalta poikkeamat voivat yltyä äkkinäisiksi shokeiksi tai jopa ilmetä yksilön kohdalla ei-toivottuna, vaarallisena käytöksenä.

Viime vuosina Suomessa on tapahtunut kolme massahysterian aiheuttanutta ampumavälikohtausta. Tunnusomaista näille tapahtumille oli se, että poliitikot vaativat ensisijaisesti käsiaseiden saatavuuden rajoittamista jopa kieltoihin asti. Laillinen asekauppa on kuihtumassa, pimeitä markkinoita on olemassa, ja uudet säädökset uhkaavat rehellisten aseharrastajien vapautta. Käsiaseiden saatavuuden rajoittaminen ihmisten tuhoisien vihanpurkausten estämiseksi on keinona vähintäänkin kyseenalainen, sillä se ei edes yritä puuttua väkivallan syihin. Edes orwellilainen isoveliyhteiskunta ei kykenisi takaamaan jokaisen jäsenensä turvallisuutta satunnaisilta ja harvinaisilta onnettomuuksilta. Sen sijaan estojen ja kontrollin lisääminen voi todennäköisemmin kylvää uusia ongelmia.

Aivan toisenlaista turvallisuuden kaipuuta edustaa ylimielisyys eläväistä talousjärjestelmää kohtaan. Esimerkiksi kaikki Suomen eduskuntapuolueet ovat jokseenkin sitä mieltä, että valtion täytyy vähintäänkin ottaa "niskalenkki markkinavoimista". Kenenkään asiasta puhuneen päättäjän retoriikasta ei paista populismin sijaan taloustieteellistä asiantuntemusta. Jopa talousliberaalina pidetyn oikeistonkin sisällä saatetaan puhua siitä, kuinka talousjärjestelmän rooli täytyisi palauttaa välineelliseksi ihmisen palvelijaksi. Vapaa talousjärjestelmä ei kuitenkaan ole mikään häikäilemätön olio tai keskeltä johdettu suurpääoman omistajien organisaatio.

Demonisoimalla talousjärjestelmä ihmisen vastaiseksi kilpailijaksi poliitikot ovat tavallaan löytäneet syntipukin, jolta suojella ihmisiä. Vapaata markkinataloutta ja globalisaatiota on helppo syyttää lisääntyneestä epävakaudesta, kysynnän muutoksista, irtisanomisista, työttömyydestä jne. Jos jollakin alalla kysyntä heikkenee, se on taloustieteellisesti merkki vähentää luonnonvaroja tuhlaavaa ylituotantoa ja etsiä uusia mahdollisuuksia muualta. Kyse on siitä, että ihmisten mieltymykset ovat muuttuneet. Muutoksen vastustaminen on tällöin ihmisten vastustamista.

Jos ihmiskunta olisi jääräpäisesti taistellut rakennemuutoksia vastaan, saattaisimme vieläkin elää absoluuttisessa köyhyydessä. Jälkeen päin voidaan vain todeta, että oli hyvä, kun öljylamput korvattiin aikoinaan hehkulampuilla, ja että niukempien hevoskärryjen ja –kuskien sijaan yhä useammalla on käytössään henkilöauto. Vaikka rakennemuutokset tekevät hetken kipeää niille, joiden edustama elinkeino syrjäytyy kilpailussa, lopulta koko yhteiskunta tehostuu kenenkään vapautta rajoittamatta. Suomessa on toisen kaltaiset perinteet. Varsinkin metsäteollisuuden kohdalla valtiota on pyydetty turvaamaan työpaikkoja veronmaksajien kustannuksella. Jopa vapaampana pidetyn talouden maassa, Yhdysvalloissa valtio on turvannut veronmaksajien rahoilla vaikeuksissa olevaa autoteollisuutta.

Turvallisuuden ja vakauden nimissä tullaan jatkuvasti vaatimaan protektionismia ja kansallista omavaraisuutta tehokkaamman työnjaon sijaan. Joskus käsitykset ovat logiikaltaan täysin virheellisiä. Kun globaali finanssikriisi iski Suomeen loppuvuodesta 2008, ulkomainen kysyntä heikkeni, ja vientivetoinen talous kutistui. Lehdistä saattoi lukea vihaisia kommentteja, kuinka "ulkoinen", globaali kapitalismi vei ihmisiltä työpaikkoja ja kansallisen elintason. Tosiasiassa näitä työpaikkoja tai yhtä korkeita palkkoja ei olisi koskaan ollutkaan ilman globaalia kapitalismia ja sen mahdollistamaa vientiä.

Mitä tästäkin opimme? Jos turvallisuus asetetaan vapauden edelle, tietyn ryhmän tai yksilön edut koituvat muiden maksettavaksi. Yhteiskunta on monimutkainen ja elävä järjestys erilaisia suhteita, joita on mahdotonta hallita keskitetysti ja mielivaltaisesti – ainakaan toivotulla lopputuloksella.