Vapaudesta

Posted by: Mikko Laakso 11 years, 10 months ago

(0 comments)

Käsite vapaus omaa yhteiskuntafilosofisessa kontekstissa hyvinkin erilaisia määritelmiä. ”Vapauksina” voidaan täten - katsomusjärjestelmästä riippuen - pitää varsin kirjavaa joukkoa asioita, kuten vapautta pakkovallasta, uskonnonvapautta, vapautta saada ilmainen koulutus, vapautta käyttää huumausaineita, vapautta surmata epämiellyttäväksi koettu henkilö tai vapautta päästä terveydenhuoltoon varallisuuteen katsomatta. Näin ollen vapaus voidaan jäsentää monella hyvinkin toisistaan poikkeavilla tavoilla, joista monet ovat jopa ristiriidassa toistensa kanssa. Ongelmana onkin määritellä mitkä vapaudet ovat mielekkäitä ja toimivia oikeudenmukaisen yhteiskunnan kannalta. Väistämättäkin joudumme tilanteeseen, jossa vapauden eri muotoja on arvotettava sen mukaan, mikä koetaan eettiseksi – ja toisaalta mikä koetaan toimivaksi. Yksi  keskeisimmistä tavoista hahmottaa vapauden luonnetta onkin jakaa vapaus positiivisiin ja negatiivisiin vapauksiin.

Negatiivinen vapaus: "Vapaus jostakin."
Positiivinen vapaus: "Vapaus johonkin."

Klassinen liberalismi ja negatiiviset vapaudet

Länsimaisten liberaalien valistusfilosofien, kuten John Locken mukaan oikeudenmukaisin asiantila yhteiskunnassa saavutetaan siten, että yhteiskunta koostuu valtiosta*, joka takaa ihmisille niin sanotut negatiiviset vapaudet, eli vapauden pakkovallasta. He katsoivat, että ihmisillä on tiettyjä universaaleja luovuttamattomia oikeuksia (luonnonoikeudet: "Elämä, vapaus ja omaisuus."), jotka kuuluvat kaikille myötäsyntyisesti. Tästä periaatteesta on johdettavissa yhteiskuntafilosofinen ohjenuora, jonka mukaan yksilöiden tulisi saada vapaus viettää elämänsä lähtökohtaisesti haluamallaan tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion tulee pitää ihmisyksilöä itseisarvona itsessään, eikä minkään valtiollisen tavoitteen saavuttamisen välineenä. Täten valtion tehtäväksi jää ainoastaan huolehtia väkivallattomuusperiaatteen toteutumisesta, eli ettei keneenkään yhteiskunnan jäseneen kohdistu väkivallantekoja aloitteellisesti. Tämä sisältää ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden.

Suurin osa keskeisistä valistusfilosofeista – ehkäpä Jean-Jacques Rousseauta lukuunottamatta – sisällyttivät luonnollisiin vapauksiin myös oikeuden henkilökohtaiseen omaisuuteen. Täten valtion tulee suojella ihmisten yksityisomaisuutta, jonka he ovat tienanneet omalla työllään, saaneet perintönä, vapaaehtoisilla vaihtokaupoilla, sijoituksilla, sopimuksilla tahi lahjoituksilla. Kolmas valtion tehtävä on ylläpitää oikeuslaitosta, joka pitää huolta sopimusten noudattamisesta sekä väkivallantekijöiden, varkaiden ja muiden rikollisten tuomitsemisesta. Kaikilla muilla tavoin valtion sekaantuminen ihmisten elämään on tuomittavaa.

Tiivistäen: Tässä yhteiskuntaideaalissa kaikki asiat ovat lähtökohtaisesti sallittuja, ja haitalliseksi katsotut asiat kielletään erikseen painavin perustein sekä yksiselitteisen perustuslain vaatimalla tavalla, ja sen puitteissa. Perustuslaki suojaa kansaa valtion roolin kasvamiselta. Teoriassa valtio tarjoaa siis vain oikeuslaitoksen ja keskeisimmät turvallisuuspalvelut. Julkista sektoria näiden lisäksi ei ole. Valistuksen ja negatiivisten vapauksien perspektiivistä tätä, ja vain tätä voidaan pitää todellisesti vapaana yhteiskuntamallina.

(*Aatteen pisimmälle viedyssä muodossa, anarkokapitalismissa, kyseenalaistetaan, jopa valtio itsessään.)

Sosiaaliliberalismi ja positiiviset vapaudet

Usein tulee kuitenkin vastaan kysymys siitä, että miten negatiivisten vapauksien yhteiskunnassa huolehditaan sairaista, köyhistä, kehitysvammaisista, orvoista sekä muista vähäosaisista. Tällöin esiin astuu idea positiivisista vapauksista ja John Rawls. Hän periaatteessa kannattaa negatiivisia vapauksia, mutta toisaalta Rawlsin yhteiskunnassa on aina läsnä ”tietämättömyyden verhoksi” kutsuttu tila, jossa yksilö ei voi olla täysin varma tulevaisuudestaan ja asemastaan yhteiskunnassa. Valtion tulisi siis tarjota turvaa epävarmuutta vastaan.

Koska kukaan ei voi myöskään päättää syntyvänsä varakkaaseen tai köyhään perheeseen, sokeana tai näkevänä, kehitysvammaisena tai vammattomana, tulisi tämä ottaa yhteiskunnan järjestämisessä huomioon. Rawls perustelee vapauskäsityksensä käytännön tasolla: Epävarmuustekijöitä vastaan yhteiskunnan tulisi  järjestää vähimmäistoimeentulo, peruskoulutus, ilmainen terveydenhuolto, sekä köyhäinapu valtiollisesti, tai ainakin valtion tulisi ottaa näistä vastuu. Keskeistä on mahdollisuuksien tasa-arvoksi katsottu tila, jossa tuloja tasataan, riittävästi, jotta kaikilla olisi mahdollisuus ponnistaa ylös, jolloin "luokkakierto" nopeutuu. Tällä perustellaan keskeisesti hyvinvointivaltiomallia.

 Tiivistäen: Negatiiviset vapaudet ovat hyvä lähtökohta, mutta elämän epävarmuustekijöiden puitteessa tulisi kaikilla olla vapaus saada minimitoimeentulo, terveys ja koulutus. Ihmisten menestymisen ei katsota olevan muilta pois, mutta tuloerojen tulisi myös palvella heikko-osaisia ja kaikkien reaalitulojen ja elintason tulisi tämän puitteessa nousta jatkuvasti. Sisältää klassista liberaalia minimivaltiota huomattavasti suuremman julkisen sektorin korkeimpine veroineen. "Vapaudesta kavennetaan pieni palanen, jolloin saadaan itseisarvoltaan suurempi palanen mahdollisuuksien tasa-arvoa vaihdossa."

Johtopäätöksiä

Positiiviset vapaudet - tai pikemminkin oikeudet - ovat väistämättä ristiriidassa negatiivisten vapauksien kanssa, sillä jälkimmäisessä mm. (minimivaltion ylittävää) verotusta ja julkista sektoria ei voida pitää perusteltuina, eikä oikeudenmukaisina. Sosiaaliliberalismissa positiiviset vapaudet siis syövät klassisen liberalismin määrittelemiä luonnonoikeuksia ja vievät epäliberaalisti joidenkin ihmisten hyvinvoinnin toisten yksilöiden koskemattomuuden edelle. Muita ongelmia tuottavat valtion palveluiden, kuten vaikkapa koulutuksen arvokasvatus, jossa valtio saa opetussuunnitelman laatijana oikeuden päättä millaisia näkemyksiä oppilaille kouluissa opetetaan. Tällöin valtio väistämättäkin arvottaa asioita eli ottaa kantaa mm. siihen mitä on sivistys, mikä on oikein ja mikä väärin. Toisaalta julkisilla sektoreilla eri valtioissa on ollut historian valossa taipumus paisua kuin pullataikina, verottaen aina vain enemmän ihmisten ansioita.

Sosiaaliliberalismi on siis periaatetasolla aidon vapauden vastainen ja valinnanvapautta kaventava aate positiivisine oikeuksine. Vapailla markkinoilla negatiivisten vapauksien yhteiskunnassa on toki mahdollista luoda vapaaehtoisia yhteisöjä, jotka perustuvat "positiivisten vapauksien" tarjoamiseen ryhmiensä jäsenille, mutta negatiivisia vapauksia noudattavaa yhteisöä ei voi luoda "positiivisten vapauksien yhteiskunnan" sisälle.