Valuuttasodan taustat

Posted by: Jukka Michelsson 12 years, 6 months ago

(0 comments)

Oheinen artikkeli on julkaistu alunperin sivustolla mises.org 23.2.2011. Sen kirjoitti Antony P. Mueller.

Syyskuussa 2010, vähän ennen Etelä-Koreassa pidettyä G20-kokousta, Brasilian valtionvarainministeri Guido Mantega julisti, että maailmalla on käynnissä "valuuttasota," jossa "valuuttojen keinotekoinen devalvointi on globaali strategia."

Julistamalla "valuuttasodan" alkaneeksi, Mantega halusi kiinnittää huomiota valuuttakurssimanipulaatioihin joihin valtiot olivat ryhtyneet taloudellisen edun saavuttamiseksi. Tässä mielessä "valuuttasota" tarkoittaa valtioiden välistä konfliktia, joka johtuu kilpailukyvyn tavoittelusta devalvaatioiden avulla.

Devalvaatiokilpailu

Rahan arvon alentamisella kilpailemisen kutsuminen sodaksi voi kuulostaa rankalta liioittelulta. Ottaen kuitenkin huomioon potentiaalisen tuhon määrän, nykyinen globaali finanssikonflikti voi hyvinkin olla rinnastettavissa todelliseen sotaan.

Laajemmassa historiallisessa perspektiivissä valuuttasota on viimeisin pitkässä sarjassa kansainvälisen valuuttajärjestelmän akuutteja kriisejä. Fyysisistä ankkureista irroitetussa, kansallisten fiat rahajärjestelmien hallitsemassa maailmassa, kansallinen fiskaalinen epävakaus muuntuu automaattisesti valuuttakurssien epävakaudeksi. Kuten ennenkin, nykyinen kansainvälinen talouskriisi on pääasiallisesti seurausta rahajärjestelmän ongelmista, jotka juontavat juurensa epäterveistä kansallisista rahajärjestelmistä ja holtittomasta raha- ja finanssipolitiikasta.

Valuuttasodan kriisiytymisen välitön syy on Yhdysvaltojen keskuspankin massiivinen "kvantitatiivinen kevennys" -politiikka. Mikä ikinä onkaan ollut tämän politiikan alkuperäinen tarkoitus, sen seurauksiin sisältyvät valuuttaekspansio, matalat korot, sekä dollarin arvon aleneminen. Dollarinimikkeisten korkojen lähestyessä "nollarajaa," Yhdysvallat on liittymässä Japanin kerhoon yrittäessään elvyttää matelevaa talouskasvua massiivisilla monetaarisilla impulsseilla.

Viimeaikoihin asti valuuttasota pysyi eräänlaisena fiskaalisena kylmänä sotana. Konflikti eteni kiihtyvään vaiheeseen vuonna 2007 alkanutta finanssikriisiä seuranneen ekspansiivisen rahapolitiikan seurauksena. Huolimatta siitä, että finanssikriisi itsessään oli seurausta äärimmäisen löysästä rahapolitiikasta vuosia aiemmin, nyt monet keskuspankit kiihdyttävät valuuttaekspansiota turhassa yrityksessään parantaa tauti samoilla lääkkeillä millä se on aiheutettu.

Löysä raha ja kansainväliset rahavirrat

Nykyistä kansainvälistä rahamaailmaa on viimeisten muutamien vuosien aikana ryhtynyt hallitsemaan löysä raha, matalat korot, kansainvälisen kaupan epätasapaino, rahavirrat, valuuttakurssimanipulaatiot ja näiden kaikkien väliset keskinäiset vuorovaikutukset. Yritykset korjata ylivelkaantuminen lisävelalla ja talouden elvyttäminen matalilla koroilla synnyttää kuplan ja kuplan puhkeamisen kierteen, missä jokainen vaihe päättyy entistä suurempiin valtionvelkoihin.

Globaalien markkinoiden pyrkimykset löytää korkeampia tuottoja muistuttaa 60- ja 70-lukuja, kun Yhdysvallat inflatoi ja dollariin oman valuuttansa sitoneet maat kärsivät maahantuodusta inflaatiosta. Nykyisin muodollista dollariin perustuvaa kiinteiden valuttakurssien järjestelmää ei enää ole. Se on korvattu järjestelmällä, jota joskus kutsutaan "Bretton Woods II" -nimikkeellä: joukko valtioita, tällä kertaa lähinnä Aasiassa, ovat sitoneet vaihtokurssinsa (vaikkakin ilman virallista sopimusta) dollariin.

Hidastaakseen sisääntulevien rahavirtojen aiheuttamaa valuuttansa arvon alenemista on valtion tehtävä interventioita kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla ja monetisoida ainakin osa valuuttavirroista. Näin ollen keskuspankit päätyvät automaattisesti lisäämään rahan määrää. Tämän lisäksi verraten köyhät maat joutuvat ostamaan rikkaiden valtioiden, kuten Yhdysvaltojen, velkakirjoja äärimmäisen alhaisilla koroilla.

Nykyisissä olosuhteissa valuuttaekspansio globalisoituu ja koskettaa niitäkin maita, jotka pyrkivät noudattamaan varovaista rahapolitiikkaa. Verrattain korkeat korot lisäävät kyseisen valuutan houkuttelevuutta. Täten valuuttaekspansiota tapahtuu maailmanlaajuisesti yhä enemmän ja enemmän, mikä vuorostaan käynnistää seuraavan valuuttavirtojen aallon.

Heikommat valtiot, jotka kilpailevat toistensa kanssa halvoilla hinnoilla, joutuvat syrjäytetyiksi. Oli vain ajan kysymys koska yhä useammat valtiot pyrkivät puuttumaan valuuttamarkkinoihin ostamalla ulkomaisia valuuttoja yrittäessään välttää oman valuuttansa arvon kohoamisen liian paljon, liian nopeasti.

Valuuttakurssin käyttäminen taloudellisen eduntavoittelun välineenä on kuitenkin perimmiltään ristiriidassa vakaan kansainvälisen rahajärjestelmän kanssa, koska yhden valuutan devalvaatio implikoi automaattisesti toisen valuutan revalvaation, jolloin yhden valtion etu on toisilta pois.

Eskalointi

Kierrättämällä kauppataseiden ylijäämiä rahamarkkinoille ympäri maailmaa, valuuttaviranomaiset ylijäämäisissä maissa muodostavat symbioottisen suhteen alijäämäisten maiden kanssa luoden maailmanlaajuista valuuttaekspansiota äärimmäisessä mittakaavassa.

Asioiden paradoksaalinen, peräti perverssi, laatu kävi ilmi vähän aikaa sitten, kun tammikuussa 2011 Turkin keskuspankki päätti laskea korkotasoja hillitäkseen maahan tulevia rahavirtoja vaikka maan talous nousee kuplaa muistuttavalla vauhdilla.

Valuuttakurssimanipulaatiot tuottavat tyypillisen interventiospiraalin: väistämättömät seuraukset tyypillisesti poikkeavat aiotuista, mikä johtaa uusiin tuhoon tuomittuihin interventioihin. Tällainen interventionismin eskalaatio ei rajoitu pelkästään sitkeään epäonnistumisien toistoon, vaan yhdellä saralla tehdyt virheet vaikuttavat talouden muihinkin osiin. Näin ollen on vain ajan kysymys, koska virheiden määrä rahapolitiikassa johtaa finanssifiaskoihin ja valuuttakurssi-interventiot johtavat kauppakonflikteihin.

Ensisilmäyksellä valuuttakurssi-interventiot voivat vaikuttaa siedettäviltä vilpittömänä yrityksenä ajaa kansallista etua, mutta ne ovat pohjimmiltaan asioita, jotka aiheuttavat kansainvälisiä vastakkainasetteluja. Kun maan valuuttakurssipolitiikka törmää kauppakumppanin intresseihin, niin sitä seuraava silmä-silmästä -kostonkierre johtaa automaattisesti konfliktin eskaloitumiseen. Kun devalvaatiokilpailun prosessi on lähtenyt käyntiin, niin yhden maan devalvaatio houkuttelee muut maat matkimaan perässä. Seurauksena kansainvälinen rahajärjestelmä lopulta hajoaa ja konflikti laajenee valuuttakysymysten ääreltä laajempien taloudellisten ja poliittisten suhteiden piiriin.

Täten rauhanomainen kansainvälinen polittinen järjestelmä on jatkuvassa vaarassa epävakaan rahajärjestelmän vuoksi. Rahalliset konfliktit synnyttävät poliittisia vastakkainasetteluja. Valuuttakurssikonfliktin kansainvälistä kaupankäyntiä haittaavan vaikutuksen lisäksi sillä on pidemmän aikavälin negatiivinen vaikutus kansainvälisen politiikan uskottavuuteen.

Kiista valuuttakursseista on seurausta jännitteistä, jotka ovat sisäänrakennettuja modernissa rahajärjestelmässä. Tässä mielessä valuuttasota on epävakaan ja tuhoisan finanssijärjestelmän ilmentymä ja sen puhkeaminen on oire syvällisesti viallisesta kansainvälisestä rahajärjestelmästä.

Brasilia

Kun Brasilian talousministeri toisti varoituksensa tammikuussa 2011 ja sanoi, että "valuuttasota on kääntymässä kauppasodaksi," Mantega lähetti signaalin koko maailmalle, että eskaloituminen kohti kauppasotaa on alkanut. Brasiliaan suuntautuvien rahavirtojen massiivisuus vahvisti jyrkästi Brasilian valuuttaa ja heikensi kilpailukykyä.

Vähentääkseen kotimarkkinoihin kohdistuvan paineen vaikutusta Brasilia oli suorittanut interventioita valuuttamarkkinoilla siten vähentäen valuutan arvon alenemista. Tehdessään näin valuuttaviranomaisten täytyi ostaa ulkomaisia valuuttoja, lähinnä Yhdysvaltain dollaria, vaihdoksi omasta valuutastaan.

Tällaisen politiikan jatkaminen viimeisen muutaman vuoden aikana johti Brasilian ulkomaanvaluuttareservien kasvamiseen noin 50 miljardista 300 miljardiin dollariin.[1] Kuitenkin huolimatta näistä interventioista Brasilian valuutan arvo vahvistui huomattavasti verrattuna dollariin ja muihin valuutoihin.

Joidenkin arvioiden mukaan Brasilian valuutta kärsii noin 40 prosentin yliarvostuksesta. Sen seurauksena Brasilian vaihtotase, joka vielä vuonna 2007 oli ylijäämäinen, on romahtanut 47.5 miljardin dollarin alijäämään vuonna 2010.[2]  Samaan aikaan kun massiivisen valuuttaekspansion luoma keinotekoinen kupla tekee työtään, Brasilian talous kärsii hiipivästä epäteollistumisesta.[3]

Osan Brasilian vaihtotaseen alijäämästä voi selittää heikolla kysynnällä sen kauppakumppaneissa, mikä on johtanut pitkittyneeseen lamaan. Huolimatta kuitenkin tästä, myös toinen kausaalinen ketju on ollut toiminnassa: Valuuttakurssia vahvistavat rahavirrat ovat luoneet perustan maan valuuttaekspansiolle.[4]

Runsas likviditeetti kotona yhdistettynä heikkoon kysyntään ulkomaisilla kauppakumppaneilla ja vahvaan valuuttaan luo pohjan äärimmäiselle tuontiekspansiolle joka reilusti ylittää viennin. Toisin kuin esimerkiksi Saksan kaltaisessa maassa, missä teollisuus kestää hyvin valuutan arvon nousun, Brasilia muistuttaa tässä suhteessa Euroalueen etelävaltioita kyvyttömyydessään toimia tehokkaasti yliarvostetun valuutan kanssa.

Uuden hallituksen astuessa Brasiliassa valtaan tammikuussa 2011 uusi presidentti Dilma Rousseff julisti virkaanastujaispuheessaan suojelevansa Brasiliaa "epäreilulta kilpailulta ja kohtuuttomalta spekulatiivisen rahan virralta."  Guido Mantega, entinen ja nykyinen talousministeri, ei epäröinyt liittyä kuoroon todetessaan valtiolla olevan "loputtoman määrän" interventionistisia keinoja käytettävissään kansallisten etujen puolustamiseksi. Mantega sanoi valtion olevan valmis käyttämään verotusta ja kauppapolitiikkaa pysäyttääkseen Brasilian kauppavajeen heikkenemisen.

Kiina

Korkeampia tuottoja etsivien rahavirtojen suosituimmuusasemaa nauttivat maat kilpailevat keskenään yrittäessään hillitä valuuttojensa arvonnousua ja yhdessä nämä maat kilpailevat Kiinan kanssa yrittäessään säilyttää kilpailuetuja.

Kiinan asema muodostaa palan pitkässä kausaalisessa ketjussa, johon kuuluvat matalat korot ja valuuttaekspansio Yhdysvalloissa, mikä kasvattaa tuonnin kysyntää. Devalvoituaan rahansa arvon niinkin aikaisin kuin 1980-luvulla, Kiina oli eturintamassa hyötymässä Yhdysvaltojen tuonnin noususta. Kiina tarttui tuhannen taalan paikan päästäkseen suureksi viejäksi Yhdysvaltojen markkinoille. 

Pitääkseen valuuttansa aliarvostettuna Kiinan valuuttaviranomaisten täytyy ostaa ylijäämän tuottamat ulkomaiset rahat pääasiallisesti ostamalla Yhdysvaltojen valtion velkakirjoja. Tällä tavalla Kiinasta on tullut Yhdysvaltojen suurin luotottaja. Kuluneen vuosikymmenen aikana Kiina on kasvattanut ulkomaisten reservien määrän vaatimattomasta 165 miljardista dollarista vuonna 2000 lähes 3000 miljardiin vuoden 2010 lopussa.

1980-luvulta 1990-luvun alkuun Kiina devalvoi valuuttaansa alle kahdesta yuanista dollaria kohden yhdeksään yuaniin per dollari. Huolimatta valtavista vaihtotaseen ylijäämistä Kiina on revalvoinut yuania vain vähän, nykyisin 6.56 yuaniin per dollari.

Kuluneen vuosikymmenen aikana Kiinasta on tullut Yhdysvaltojen budjettivajeen suurin rahoittaja. Ulkomailta virtaavan rahan turvin Yhdysvaltojen hallitus on voinut välttää menoleikkaukset. Ulkomainen raha myöskin mahdollisti liittovaltiolle saada lainaa alhaisemmalla korolla, kuin jos tarjolla olisi ollut vain kotimaista rahaa. Tuonti ulkomailta asetti paineita hintojen nousua vastaan ja keskuspankki pystyi jatkamaan valuuttaekspansiota vailla välitöntä vaikutusta hintainflaatioon.

Jos Kiina haluaa jatkaa kilpailukykynsä ylläpitoa halvalla valuutalla, sen täytyy jatkaa interventioita valuuttamarkkinoilla. Seurauksena dollarien ostamiselle vientikumppaneilta Kiina heittää lisää bensaa kotimaan ylikuumentuneille markkinoille.

Jopa Brasiliaan verrattuna Kiinan poliittiset päättäjät ovat hölläkätisiä pyrkimyksissään hillitä interventionistisia toimenpiteitä. Niin kauan kuin Kiinan johto uskoo valuuttakurssimanipuloinnin hyödyttävän heitä, se jatkuu.

Globaalit fiskaaliset heikkoudet

Kultakannan hylkäämisen jälkeen globaali finanssijärjestelmä on ollut epäjärjestyksessä. Kaikki sen jälkeen perustetut valuuttajärjestelmät ovat päätyneet kriisiin ja kaatuneet. Melkein sadan vuoden ajan interventionistisia järjestelmiä on perustettu ja kaadettu.

Interventioiden rajoittamisen hylkääminen Yhdysvalloissa ja Euroopassa merkitsi maineenpuhdistusta sosialistisille ja interventionistisille hallituksille ympäri maailman. Ne olivat pitkään olleet vakuuttuneita siitä, että vain valtion kontrollin kautta on mahdollista saavuttaa taloudellinen vakaus. Länsimaiden hukkaan menneet yritykset voittaa finanssikriisi ovat toimineet kimmokkeina kehittyvien talousmaiden entistä interventionistisimmalle politiikalle. 

Poliittiset johtajat ympäri maailman ovat ravistaneet pois sen vähän kannatuksen, mitä vapaille markkinoille oli olemassa ja ovat ottaneet suunnakseen tien orjuuteen.

Lähinnä tietämättömyyden ansiosta nykyistä rahajärjestelmää kutsutaan laissez-faireksi tai markkinatalousjärjestelmäksi. Itse ei vain järjestelmän "perushyödyke", siis fiat-raha, vaan myös sen hinta ja määrä ovat pääosin poliittisten järjestelmien, kuten keskuspankkien, hallinnassa.

On vähintäänkin absurdia, että kriisien ja konfliktien keskellä vaaditaan lisää interventiota: Interventio oli se, mikä loi otolliset olosuhteet ongelmien syntymiselle.

Niin sanottu "spekulatiiviset" kansainväliset rahamarkkinat ilmestyivät jo vuosikymmeniä sitten. Sen jälkeen "kuuman rahan" määrä ja vauhti millä se liikkuu ovat lisääntyneet. Olisi virheellistä kuvailla näitä ilmiöitä vapaiden markkinoiden ilmentymänä. Esimerkiksi se tosiasia, että vuonna 2010 päivittäiset päivittäiset transaktiot kansainvälisillä rahamarkkinoilla ovat saavuttaneet tuhansien miljardian dollarien arvon on seurausta fiat-rahan kasvusta ja massiivisista interventioista valuuttamarkkinoilla.https://docs.google.com/viewer?url=http://www.bis.org/publ/qtrpdf/r_qt1012.pdf

Vuosikausia jatkuneen maailmanlaajuisen valuuttaekspansion vastine löytyy maailmanlaajuisesta arvo-omaisuuskuplasta. Rahan inflaatio ajaa hintoja ylös arvometalleissa, luonnonresursseissa ja ruoassa. Kuten todettua, maailma kokee tällä hetkellä kuvitteellista vaurautta, mikä ei paljon eroa asuntokuplasta tai monista muista episodeista, jotka johtivat finanssikriisiin.

Yhteenveto

Poliittiset pyrkimykset voittaa kilpailuetuja devalvoimalla kylvää epäluottamusta valtioiden välille; ja nykyiset epävarmuudet hallintojen suhteen vaikeuttaa liike-elämää. Ajan myötä valuuttakurssikonflikti uhkaa tuhota globaalin työnjaon.

Jälleen kerran kansainvälinen valuuttajärjestelmä on romahduksen partaalla. Kuten ennenkin, pääsyy nykyiseen konfliktiin piilee äärimmäisessä valuuttaekspansiossa. Epäterveet valuuttajärjestelmät eivät vain aiheuta ongelmia kotimaassa, vaan myös kansainvälisellä areenalla. Liiallinen valuuttaekspansio, joka on kotimaan virheinvestointien syy, on myöskin globaalin tason taloudellisten epätasapainojen alkusyy.

Ilman perusteellista muutosta rahajärjestelmään itseensä, ilman paluuta terveeseen rahaan, kansainvälinen valuuttajärjestelmä tulee pysymään epävakauden tilassa - ikuisesti vaihdellen deflatorisen laman syvyyksien ja kuvitteellisen vaurauden välillä. Tämä on maailman kohtalo, kun valtiot omaksuvat fiat-rahajärjestelmät ja asettavat ne poliittisen valvonnan piiriin.