Valtiollinen säästäminen ja kulutus ovat virheitä

Posted by: Santtu Mäki 5 years, 3 months ago

(0 comments)

Suomen valtio on aloittamassa säästökuuria. Säästökuuria, joka ei millään mielekkäällä tavalla ole säästämistä.

Ihminen toimii niukkuuden määrittämässä todellisuudessaan. Ihmisen toiminnan tarkoituksena on aina havaittujen epätyydytyksen aiheiden poistaminen toimijan elämästä, tai ainakin koetun epätyydytyksen lievittäminen. Ihmisen toiminnan omintakeinen ominaisuus on sen aikakomponentti.

Toiminta ajassa

Havaitessaan ajassa muuttuvan todellisuuden, ihminen pyrkii parhaiden kykyjensä mukaisesti käyttämään niukat resurssinsa tavoilla, jotka tuottavat suurimman mahdollisen määrän hyvinvointia. Tapauksissa, jossa toiminta tähtää välittömään epätyydytyksen lievittämiseen, on toiminta kuluttamista. Tapauksissa, joissa toiminnan seurauksena on toisella ajanhetkellä kulututettavien hyödykkeiden muotoutuminen, on kyseessä tuotantotoiminta. Voidakseen tuottaa, on ihmisen väistämättä kieltäydyttävä kuluttamasta – vähintäänkin tuotantoon käytetyn ajanjakson vertaisen ajan, mutta mahdollisesti myös pidempään ja hajautetusti.

Säästäminen on prakseologinen termi, joka tarkoittaa kulutuksen siirtämistä johonkin tulevaan ajankohtaan. Säästäminen on siis toimintaa, johon liittyy aivan normaalisti vaihtoehtoiskustannus. Säästämisen tapauksessa vaihtoehtoiskustannukset eivät muodostu sinänsä vaihtoehtoisten kulutusmahdollisuuksien tarjoamasta tarpeiden tyydyttämisestä, vaan kaikkista kulutusmahdollisuuksista kieltäytymisestä jollakin aikavälillä. Säästäessään mahdollistaa toimija suuremman kulutuksen jollakin myöhemmällä ajankohdalla. Tämä voi tarkoittaa, että jonkinlaisessa maallisessa paratiisissa mansikoita kasautuisi puskiin suurempia määriä, mutta tässä meidän kolkossa maailmassamme tällä varmaankin olisi hyvä ymmärtää perinteisempi pääomarakenteen laajeneminen investointien kautta.

Jos säästäminen ulotetaan koskemaan myös instituutioita ja organisaatioita, ei tämä määritelmä muutu miksikään. Säästämisen laatu on toki instituutioiden omintakeisuuden johdosta organisoidumpaa ja tälläisen toiminnan syyt selkeästi artikuloidut. Robinson Crusoe saarellaan voi kieltäytyä kuluttamasta mistä tahansa syistä, mutta tarkoituksellinen ihmisen toiminta tähtää aina johonkin päämääriin. Mitä ne ovat jääköön yksilöiden omalle kontolleen.

Valtiollinen säästäminen on pakotettua säästämistä

Olennaisinta kuitenkin on, että taloudellisten toimijoiden säästäessä on säästötoimille jokin syy. Säästäminen koetaan keinoksi jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Jos jokin toimijan ulkopuolinen taho toimijaa komentaa säästämään, vastoin tämän omaa tahtoaan, on säästäminen vailla mielekkyyttä. Pakkokeinoilla tuotetut säästöt eivät vastaa taloudellisten toimijoiden preferenssejä, ja ovat siten – määritelmän mukaisesti – hyvinvointia laskevia.

Valtiollinen säästäminen on pakotettua kulutusta

Siinä määrin, missä hyväksymme perinteisen määritelmän säästämiselle, on meidän pakko myös ymmärtää verotuksen olevan kulutuksen muoto. Verotus on kulutusta joka on vastoin kansalaisten preferenssejä, ja johon liittyvät taloustoimikustannukset ovat poikkeuksellisen korkeat. Vaikka voidaankin olettaa, että ainakin joissakin tapauksissa, ja jossakin määrin, kansalaiset käyttäisivät käytössään olevia varoja samantyyppisten ja -kaltaisten hyödykkeiden kuluttamiseen, kuin joihin valtiollisen välikäden käyttä nämä varat ohjautuvat, ei tästä kuitenkaan seuraa, että kulutus tällä tavoin olisi toivottavaa. Syitä on useita.

Ensinnäkin on – jo todellisuuden luonteen johdosta – mahdotonta tietää, missä määrin valtiollisesti tuotetut palvelut edes vastaavat kuluttajien mieltymyksiä laadullisesti, saati sitten määrällisesti. On turvallista olettaa, että valtiollisia palveluiden kaltaisia toimia tuotetaan liikaa, ja vääränlaisia. Tämän lisäksi byrokratioihin liittyvät ongelmat ovat aina valtiollisessa kontekstissa suuremma, ja vaikeammin havaittavissa, kuin markkinoilla toimivissa organisaatiossa, kuten Ludwig von Mises selvensi teoksessaan Bureaucracy. Tämänkin johdosta on meidän väistämättä vedettävä johtopäätelmä, että taloustoimikustannukset ovat valtiollisen toiminnan kohdalla suuremmat, kuin vastaavanlaisten palveluiden, mutta yksityisesti tuotettujen kohdalla olisi – puhumattakaan sitten tilanteesta, jossa palveluita tuotettaisiin se määrä ja sillä laadulla joka kansalaisten mieltymyksiä parhaiten tyydyttäisi.

Valtion menojen leikkauset ovat säästötoimia

Valtion säästökeinoiksi on määritelty valtiollisten kulujen leikkaukset ja verojen korotukset. Tämä määrittely on kovin omintakeinen, koska onhan valtion näkökulmasta verojen korotus sama asia kuin valtion tulojen nouseminen. Kulutuksen pysyessä samana, mutta tulojen noustessa, käytettävistä olevista varoista suhteellisesti suurempi osuus menee säästyy, mutta eihän tässä tapauksessa säästäminen muutu intensiivisemmäksi. Toisin sanoen, ainoastaan kulujen leikkaaminen on mielekkäällä tavalla valtiollinen säästötoimi. 

Kansalaisen näkökulmasta on siis todettava vailla epäilystä, tai epäröintiä, että ainoastaan niissä tapauksissa, missä valtiollinen kulutus vähenee muodostuu mahdollisuuksia säästämiselle. Tälle on tietenkin ehtona se, että myös verotus kevenee valtiollisen kulutuksen pienentyessä. Verotuksen keventyessä, on kansalaisella oikea mahdollisuus siirtää kulutustaan myöhempään ajankohtaan, ilman komentoja tai pakotusta. Tapauksessa jossa verotus pysyy samana, mutta valtio säästää kuluissa, on seurauksena kansalaisten kulutusmahdollisuuksien rajoittuminen, joko valtiollisten palveluiden laadun tai määrän laskiessa. 

Lyhyellä aikavälillä valtiolliset säästötoimet tulevat rajoittamaan kansalaisten mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja lievittää havaittua epätyydystä, riippumatta siitä kuinka ne toteutetaan. Pitkällä aikavälillä on eittämättä selvää, että verotuksen laskeminen yhdistettynä valtiollisen kulutuksen leikkaamiseen on ainoa keino luoda robustisti mahdollisuuksia kansalaisille parantaa elämäänsä oikean säästämisen ja mielekkäiden investointien avulla, ohjaten täten omaa kulutustaan ja omaa elämäänsä havaitsemassaan ajassa ja todellisuudessa kohti onnellisempaa ja vauraampaa elämää. 

Lyhyesti

Valtiollinen säästäminen on siis kansalaisten näkökulmasta epäedullista kuluttamista. Valtiolliset säästötoimet rajoittavat kansalaisten kulutusmahdollisuuksia sekä suoranaisten kulutusmahdollisuuksien rajoittumisen kautta, että tekemällä oikean säästämisen vaikeammaksi. Kansalaisten kärsiessä valtion edunajajat esittävät joutuneensa vaikean tilanteen eteen. On vaikea ymmärtää mitä vaikeaa on siinä, että siirtää kärsimyksen muille, ollen itse käytännössä eristettynä kaikista toimiensa haittavaikutuksista.