Talous on ihmisen toimintaa (2/2)

Posted by: Thomas Taussi 11 years ago

(0 comments)

Jatkoa artikkelin osalle 1/2: Artikkelin ensimmäisessä osassa käsittelimme taloustiedettä suhteessa ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin. Talous on ihmisen toimintaa, ja ihmisen toiminta on tarkoituksenmukaista. Ihmisellä on päämääriä ja jonkinlainen näkemys keinoista niiden saavuttamiseksi. Toiminta on seurausta ajattelusta, jolla ideat muutetaan käytäntöön. Merkittävin taloudellinen ilmiö tapahtuu ihmisen päässä. Ainut havaittava ilmiö on kuitenkin pelkkä toiminta ajattelun ilmentymänä. Tulimme johtopäätökseen, että taloustieteellisiä säännönmukaisuuksia on mahdotonta johtaa ymmärtämättä ihmisen toiminnan seuraussuhteita. Loogisella päättelyllä on siis tärkeä tehtävä säännönmukaisuuksien selittäjänä.

Päättelyesimerkki

Teoria hinnanmuodostuksesta ja ihmisen rajahyödystä kuvaa hyvin artikkelin ensimmäisessä osassa esitettyjen metodien, loogisen ja kokemusperäisen yleistävän päättelyn eroja.

Esimerkissä käytännön kokemustietoon perustuva tutkimustapa voisi tehdä hypoteesin, että hinnat muodostuvat suorassa suhteessa tuotantokustannuksiin. Jos kerätty tilasto osoittaisi riittävän yhteyden tuotantokustannusten ja vallitsevan hinnan välillä, se riittäisi todisteeksi. Toisin sanoen villimmätkin hypoteesit voisivat saada "tieteellisen" todistuksen sopivan aineiston puitteissa. Teorian luotettavuus tai uskottavuus jäisi enää tutkittavan aineiston kattavuuden varaan. Järjettömiä hypoteeseja ei olisikaan mahdollista kumota järjellä, vaan poikkeavalla aineistolla.

Looginen päättely ei anna varsinaista todistusarvoa aineistoille, vaikkakin tosielämän esimerkit lisäävätkin järkeilyn tuotteena syntyneen teorian uskottavuutta. Ihmisten toimintaa kuvaavat numeroaineistot ovat selittämättömien seuraussuhteiden ja erittelemättömien tekijöiden summa. Aineistot eivät suoraan kerro tapahtumien kulkua ja prosessia, vaan mahdollistavat useita eri tulkintoja. Täten kaikki aineistot ovat kyseenalaisia.

Misesin prakseologia

Ehkäpä tunnetuin taloustieteellinen deduktio on itävaltalaisen taloustieteilijän Ludwig von Misesin prakseologia. Hyvin karkeasti ilmaistuna se pitää ihmistä toimivana subjektina, joka pyrkii yksilöllisiin päämääriin omasta näkökulmastaan parhailla valittavissa olevilla keinoilla. Misesin edustaman itävaltalaisen koulukunnan tunnetuin lahja taloustieteelle on hänen edeltäjiensä hinnanmuodostusteorian perusta, subjektiivinen rajahyötyanalyysi.

Deduktiivisella logiikalla päätelty hinnanmuodostusteoria johdetaan perusoletuksesta: ihminen toimii rajallisessa ajassa. Tämä tarkoittaa, että ihmiselämä on rajallinen, ja ihminen toimii sen aikana. Toimiessaan ihminen kuluttaa aikaa. Ajalla on aina vaihtoehtoisia käyttömahdollisuuksia. Ihmisellä on aina jonkinlaisia päämääriä ja tavoitetiloja. Ihmisen toiminta on tällöin pyrkimys muuttaa vallitseva asiantila lähemmäs korkeampaa tavoitetilaa. Ihminen voi olla esimerkiksi nälkäinen ja vailla opiskelupaikkaa. Ihmisellä on tällöin tavoitteena syödä ja hakea opiskelemaan. Tämän lisäksi hänellä voi olla korkeampia päämääriä. Helpommin ja nopeammin saavutettavista päämääristä tulee keinoja korkeampien päämäärien saavuttamiseksi.

Jos ihminen olisi päämäärätön, hän olisi tyytyväinen olotilaansa, eikä toimisi lainkaan. Toimimaton ihminen on looginen mahdottomuus. Nälkäänsä tyydyttämätön ihminen ei enää kauaa olisi ihminen. Toiminta on valintojen tekemistä, sillä rajallisessa ajassa ei voi tehdä kaikkea mahdollista samaan aikaan. Tekemällä valintoja ihminen vertailee ja jättää joitain asioita tekemättä. Tällöin ihmisen toiminta tähtää aina johonkin tavoitetilaan. Päämäärä ei tarkoita tässä yhteydessä vain mitään tarkkaa elämänsuunnitelmaa, vaan arkisemmatkin tavoitetilat luetaan sellaisiksi. Välittömien tavoitteiden saavuttamisen jälkeen päämäärän etsiminenkin voi olla päämäärä.

Rajallisuus pakottaa ihmisen laittamaan päämäärät tärkeysjärjestykseen. Esimerkkihenkilölle tärkeämpää voisi olla välitön hengissä pysyminen ateriansa nauttimalla, kuin lykkäämällä sitä kuukausien päähän. Tällöin ihminen ei enää olisi hengissä, eikä toimisi. Ihmisen toiminta on tulevaisuuteen suuntautunutta.

Vaihdanta on osa ihmisen toimintaa. Ihminen suorittaa vaihdantatapahtuman vasta, jos hän kokee sen auttavan tavoitetilan saavuttamisessa. Vaihdantaa harjoittava ihminen arvostaa vaihdannassa saamaansa asiaa enemmän kuin sitä, josta hän vaihdossa luopuu. Esimerkkimme henkilö ostaa juustohampurilaisen silloin, kun hän arvostaa tätä hampurilaista enemmän kuin euroa ja muita tällä ostettavissa olevia asioita, vaihtoehtoiskustannuksia.

Jos henkilö on todella nälkäinen, hän voisi periaatteessa maksaa tästä hampurilaisesta vaikka viisi euroa. Yksi juustohampurilainen ei tehnyt häntä täysin kylläiseksi. Hänellä ei ole yhtä kova nälkä kuin äsken, joten hän ei arvosta seuraavaa hampurilaista yhtä paljon, eikä hän olisi valmis ostamaan seuraavaa hampurilaista kuin 2,5 euron hintaan. Koska ihminen olisi valmis maksamaan hampurilaisesta 2,5 euroa, ja sitä myydään euron hintaan, hän ostaisi toisenkin hampurilaisen. Kolmannen hampurilaisen henkilö kokee korkeintaan 0,5 euron arvoiseksi, mikä on vähemmän kuin sen hetkinen myyntihinta. Tästä seuraa, että kolmas hampurilainen jää ostamatta.

Edellä kuvattu hinta, jonka ihminen kokee olevansa valmis maksamaan yhdestä lisäyksiköstä on rajahyöty. Hyödylle ei ole luonnontieteellistä mittaa, mutta vaihdantatapahtuman kautta ihminen kokee hyötyvänsä saamastaan hyvästä enemmän kuin mistä hän luopuu. Päädytään johtopäätökseen, että ihminen tekee jotain asiaa niin kauan kuin hänelle koituu siitä enemmän hyötyjä kuin haittoja.

Ihmisen rajahyöty määräytyy tilannekohtaisesti. Nälkäisenä henkilö arvostaa yhtä hampurilaista paljon enemmän kuin astuessaan ulos ravintolasta kylläisenä. Tyydytettyään nälkänsä ihminen alkaa tavoittelemaan seuraavia, korkeampia päämääriä. Rajakustannus on kustannus tai haitta, joka yhdestä lisäyksiköstä aiheutuu. Koska ihmisten mieltymykset määräävät kullakin hinnalla kulutetun määrän, voittojaan maksimoivat yritykset pyrkivät asettamaan hinnan sellaiseksi, että sillä myyty määrä tuottaa eniten voittoa. Tähän joudutaan soveltamaan tilastollista arviointia, koska talouden tasapainotilaa ei koskaan saavuteta, eikä jokaisen potentiaalisen kuluttajan mieltymyksiä tiedetä varmuudella. Lisäksi ihmisten kulutusmieltymykset ovat alttiita muuttumaan lukuisten eri tekijöiden seurauksena. Voitonteko ei ole tässä seurausta itsekkään taloudellisen ihmisen oletuksesta, vaan keinosta selvitä kilpailussa ja tavoitella erilaisia päämääriä.

Hinnat johtuvat viime kädessä ihmisten mieltymyksestä ja tuottajien kyvystä vastata kysyntään. Hinnat eivät siis suoraan perustu tuotantokustannuksiin tai niukkuuteen. Timantin ja jonkun muun ominaisuuksiltaan vähemmän haluttavan kiven louhimiseen voitaisiin teoriassa käyttää yhtä paljon resursseja. Silti timantteja todennäköisesti kysytään enemmän ja kovemmalla hinnalla. TImanttien arvo perustuu niiden esteettisiin ominaisuuksiin ihmisten silmissä sekä käytännöllisiin hyödyntämismahdollisuuksiin mm. teollisuudessa.

Subjektiivisen arvostuksen teoriaan on tultu päättelemällä, eikä havainnoimalla tilastoja. Esimerkkihypoteesi "markkinahinnat määräytyvät tuotantokustannusten mukaan" voisi tilastoja katselemalla vaikuttaa järkevältä, mutta ihmisen toiminnasta johdetun logiikan mukaan se on kyseenalainen. Tilastojen numerot eivät kykenisi selittämään päättelyketjua ja tekijöitä, jotka vaikuttavat hinnan muodostumiseen. Subjektiivisen arvostuksen teoria ei vielä sellaisenaan kerro yksityiskohtaisia tekijöitä, joiden puolesta ihmiset saattavat eri asioita arvostaa. Se antaa kuitenkin teoreettisella viitekehyksellään ratkaisevan suunnan, josta etsiä vastauksia.