Rahasta ja korosta

Posted by: Santtu Mäki 6 years, 2 months ago

(0 comments)

Rahan merkitys

Rahalla on yksi funktio taloudessa: toimia yleisimmin hyväksyttynä vaihdannan välineenä. Sivutuote tästä on se, että raha on ainoa hyödyke jolle voidaan laskea hinta kaikkien muiden hyödykkeiden suhteen, ja toisaalta kaikkien muiden hyödykkeiden hintoja voidaan vertailla juuri sen takia, että kaikilla hyödykkeillä on hinnat rahassa. Tämä tosiseikka tekee hyödykkeiden suhteellisten hintojen vertailun mahdolliseksi, ja tämä taasen tekee taloudellisen toiminnan mahdolliseksi.

Ensiksi on hyvä huomata, että mitään “yleistä hintatasoa” ei ole olemassa. Yleinen hintataso on tilastotieteellinen termi joka ei kuvaa mitään tosimaailmallista. Sen ainoa järjellinen merkitys on se, että yleisen hintatason muutoksien pohjalta voidaan sanoa jotain yleisen hintatason muutoksesta. Toisin sanoen, yleisellä hintatasolla ei ole järjellistä merkitystä taloudellisen toiminnan kannalta. Ihmiset eivät vertaile yksittäisten tuotteiden hintoja yleiseen hintatasoon, vaan kunkin hyödykkeen lähimpien substituuttien hintoihin.

Hinnat nousevat rahamäärän kasvaessa, olettaen että kaupattava tavara ei kasva samassa suhteessa - näin äärimmilleen yksinkertaistaessa. Tästä seuraa myös Ludwig von Misesin huomio, että rahamäärän muutoksella ei ole sosiaalisesti hyödyllisiä seuraamuksia; rahahinnat tulevat laskemaan, tai nousemaan, suhteessa rahamäärän muutoksen kanssa, mutta eivät yhtäaikaisesti. Jos ja kun rahamäärä kasvaa, niin ne jotka voivat kuluttaa tämän uuden rahan ensimmäisenä pääsevät nauttimaan kasvaneesta ostovoimasta hinnat eivät ole vielä ehtineet muuttua vastaavaan muuttunutta rahamäärää.

Rahapolitiikka jonka tarkoituksena on tasapainottaa yleinen hintataso, on sellaista rahapolitiikkaa jonka tarkoituksena on tasapainoittaa jotakin jolla ei ole mitään tosimaailmallista merkitystä. Ja toisaalta, jos tarkoituksena on tasapainottaa hintataso, olemme tilassa, jossa tuhoamme tarkoituksellisesti tuottavuuden kasvun keskeisen edun tavallisille kuluttajille - alhaisemmat kulutushyödykkeiden hinnat.

Hintojen muutoksista

Miksi hintojen muutos ja niiden muuttumisen vapaus on niin tärkeää? Hintojen muutokset viestittävät yrittäjille kuluttajien preferensseistä, ja niiden muutoksista, ja samalla millä talouden sektoreilla on mahdollisuuksia voittoihin. Mahdollisuus voittoihin ajaa yrittäjät ohjaamaan resursseja pois niiltä toimialoilta jossa ne ovat suhteessa vähemmän tuottavassa käytössä. Toisaalta levenevät voittomarginaalit mahdollistavat korkeampien palkkojen maksun työväelle, joka houkuttelee työväkeä siirtymään toimialalta, tai yrityksestä, toiseen.

Äärimmäisen tärkeää on huomata, että tälläinen kehitys on asteittaista, ja tapahtuu orgaanisesti ilman suurta draamaa. Jos hintojen annetaan muuttua luonnollisesti, ihmisten preferenssien ja resurssien rajoitteiden mukaisesti, niin taloudellisten toimijoiden mukautuminen muuttuvaan ympäristöön pitää huolen, ettei milläkään toimialalla, tai talouden sektorilla, synny merkittäviä poikkeustiloja. Tulee myös ottaa huomioon, että äärimmäisissä poikkeustilanteissa, esim. luonnonmullistuksen tapahtuessa, korkeat paikalliset hinnat - johtuen hyödykkeiden intensiivisestä niukkuudesta - johtavat tavaravirtojen ohjautumiseen aluille ja ihmisille jotka ovat suurimmassa tarpeessa, ja samalla koko talouden resurssit ohjautuvat kaikkein tärkeimpien hyödykkeiden ja palveluiden tuottamiseen. 

Valtion asettamat hintakatot ja -lattiat, ja miksei muutkin tunkeutumiset hintamekanismin toimintaan, voidaan nähdä seikkana joka muuttaa pelin sääntöjä niin että hintojen mukautuminen vallitsevaan markkintilanteeseen poikkeaa sen sosiaalisesti hyödylliseltä polulta, johtaen näin erinäisiin ongelmatilanteisiin. 

Hyödykeraha

Eräs argumenteista hyödykerahaa vastaan on jäykän rahan aiheuttama deflatorinen paine taloudessa; väitetään että hintojen lasku olisi haitallista taloudelliselle kehitykselle. Argumentti perustuu ajatukseen, että laskevat hinnat johtavat tilanteeseen, jossa entrepreneurit eivät kykene tarjoamaan kapitalisteille kannattavia investointikohteita kuluttajien istuessa rahojensa päällä. Kuluttajat, arvatessaan hintojen laskevan, siirtävät kulutustaan hamaan tulevaisuuteen. 

Empiirinen todistusaineisto ei ainakaan ilmiselvästi tue väitteitä jotka hyökkäävät hyödykerahaa vastaan juuri deflaatiopeikon kautta; IT-sektorilla (ja muilla uraa uurtavilla aloilla läpi historian) on vallinnut valtava hintojen deflaatio ja tuskin kukaan on sanomassa, että esimerkiksi tietokoneiden hintojen dramaattinen lasku olisi ollut murskaavalla tavalla haitallista esim. Steve Jobsin liiketoiminnalle. Innovaatiot tuotantosektorilla, tuotteiden erilaistaminen, ja muut keinot takaavat sen, että taloudellisesti kannattava liiketoiminnan harjoittaminen on mahdollista myös aloilla joilla kilpailu on kaikkien kovinta. Yhdysvaltain kultainen aikakausi oli aikaa jolloin vallitsi jatkuva deflaatio. 

-- the rate of economic growth from 1866 to 1897, a period of secular deflation, was perhaps the greatest ever experienced by the US economy during a period of comparable length. Real GDP grew by more than 4 percent per year, on average, notwithstanding the persistent deflation.

Robert Higgs

Vastaväittäjät kuitenkin esittävät, että deflaatio johtaa investointien vähenemiseen ja täten hitaampaan taloudelliseen kehitykseen. Tämä kuulostaa pinnallisesti tarkasteltuna ihan järkevältä - miksi kukaan ostaisi hyödykkeitä niiden nykyisillä hinnoilla, kun niitä saa tulevaisuudessa edullisemmin? Tälläinen ajattelu on perusteltua jos näkee maailmaa jäykkänä tasapainoon hakeutuvana vaakana, josta puuttuu dynaamisuus ja entrepreneurinen toiminta.

Aikapreferenssi ja korko

Ilmeisin ongelma on, ettei vastaväittäjät ota huomioon ihmisen aikapreferenssiä. Ihmiset eivät siirrä kulutusta loputtomasti tulevaisuuteen, vaan kulutus tapahtuu ajassa marginaalihyötyjä vertaillen. Ihmisten aikapreferenssit ovat yksilöllisiä, kuten kaikki muutkin preferenssit. Kuluttajien preferenssit muuttuvat näiden kohtaaman toimintaympäristön ja heidän sisäisen todellisuutensa muuttuessa. Jääkiekkofanille televisio ennen ja jälkeen finaalisarjan on kaksi eri hyödykettä. Ajatus, että jääkiekkofani siirtäisi television oston aikaan jolloin jääkiekkokausi on jo ohi, halutessaan ensisijaisesti katsoa jääkiekkoa kyseisestä televisiosta, vain koska sen hinta saattaisi laskea jonkin verran on typerryttävä. Jäätelö kesällä on eri hyödyke kuin jäätelö talvella. Sateenvarjo sateessa on eri hyödyke kuin sateenvarjo päivänpaisteessa, ja niin edelleen. 

Yhdistäessämme vaihdonvälineen ja aikapreferenssin löydämme taloudellisen instrumentin joka mahdollistaa kulutusvaihtoehtojen vertailun ajassa. Tätä instrumenttia kutsutaan koroksi. Korko on se korvaus jonka henkilö A kokee riittäväksi siirtääkseen kulutustaan myöhempään ajankohtaan. Ihmiset joilla on korkea aikapreferenssi, jotka siis haluavat kuluttaa mahdollisimman pikaisesti, ovat suhteessa haluttomampia luopumaan hallussa olevista resursseistaan kuin sellaiset henkilöt joilla on alhainen aikapreferenssi. 

Markkinakoron muodostuminen vaatii markkinaprosessia, jonka kautta rahan kysyntä ja sen tarjonta nostavat esiin ne hinnat joiden perusteella rahan ostajat ja rahan myyjät voivat tehdä oman tietonsa, oman toimintaympäristönsä ja omien taloudellisen ennustuksen taitojensa pohjalta entrepreneurisia päätöksia käytössään olevan rahan parhaista mahdollisista käyttötarkoituksista. Vaikka markkinakorko määräytyy pääasiallisesti aikapreferenssien pohjalta, siihen vaikuttaa myös tulevaisuuten liittyvä epävarmuus. Se mitä voidaan kutsua markkinakoroksi muodostuu siis aikapreferenssien ja tulevaisuuteen liittyvään epävarmuuteen liittyvien preemioiden yhdistelmänä. 

Korko ja lainattavat varat

Marginalismin mukaisesti jokainen säästetty rahayksikkö tuottaa vähemmän hyötyä kuin sitä edeltänyt säästetty rahayksikkö. Tämä tarkoittaa sitä, että säästöjen kasvaessa tulee markkinakorko luonnollisesti laskemaan. Mitä vähemmän taloudessa on säästöjä, sitä korkeampia korkojen on pakko olla, ja vastaavasti mitä enemmän taloudessa on säästöjä sitä matalampia korkojen tulee olla - muiden seikkojen pysyessä ennallaan. Tämä olettaen ettei taloudessa tapahdu systemaattista muutosta aikapreferensseissä. Esimerkki tapahtumasta joka laskee epäsuorasti säästöastetta läpi yhteiskunnan on hyvinvointipalveluiden yleistyminen; jos kansalaisten ei tarvitse välittää siitä, että heillä on riittävästi säästöjä lastensa kouluttamiseen, tai henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen heikkenemisen varalta, eivät he myöskään tule säästämään, vaan siirtävät kulutustaan nykyhetkeen tai välittömään lähitulevaisuuteen. Tälläinen käyttäytyminen tulee oletettavasti periytymään tuleville sukupolville ja pidemmällä aikavälillä yhteiskunnalliset, kulttuuriset instituutiot tulevat sopeutumaan muuttuneeseen poliittisten institutioiden luomaan kannustinrakenteeseen. 

On myös otettava huomioon että kapitalistit eivät yleisesti ottaen ole suoraan yhteydessä yrittäjiin, vaan investoinnit kulkevat välittäjien kautta, kuten kaikilla markkinoilla on tapana. Markkinat toimivat välittäjien avullta, oli kyseessä vähittäiskauppa, rahamarkkinat tai mikä tahansa elämän osa-alue. Miksi tämä on sitten tärkeää? Koska meidän tulee ymmärtää mitkä ovat ne kannustimet jotka vaikuttavat prosessin eri osatekijöiden toimintaan. Milton Friedman osui naulankantaan sanoessaan:

Rahaa voidaan käyttää neljällä eri tavalla. Voit käyttää itse ansaitsemaasi rahaa omiin käyttötarkoituksiisi. Tälläisessä tilanteessa olet huolellinen rahankäytössäsi, jotta saisit rahoistasi irti niin paljon kuin mahdollista. Voit myös käyttää omia rahojasi jonkun muun eduksi. Voit esimerkiksi ostaa jolle kulle syntymäpäivälahjan - tällöin lahjan sisältö ei välttämättä ole niin erikoisen tärkeä, mutta hinnalla on silti merkitystä. Voin myös käyttää jonkun muun rahoja itseeni. Tämä tarkoittaa sitä että ansaitsen erinomaisen lounaan! Lopuksi, voin käyttää jonkun muun rahoja johonkuhun muuhun. Ja jos näin teen, niin sillä mitä ostan ja kuinka paljon se maksaa ei ole oikein mitään merkitystä.

Kannustimet tosielämässä

Tarkastellaan tilannetta, jossa valtio on sekaantunut taloudelliseen toimintaan ja keskuspankki asettaa ohjauskoron taloutta stimuloivalle alhaselle tasolle. Taloudessa oleva rahamäärä määräytyy siis pääasiallisesti keskuspankin ja valtion suunnitelmien perusteella, osavarantoihin perustuvan liikepankkitoiminnan kautta. 

Jotkin kannustimet vaikuttaisivat myös tilanteessa jossa käytössä olisi markkinapohjainen hyödykeraha, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin. Kannustimet jotka rahanvälittäjät kohtaavat ovat:

  1.  löytää lyhyellä aikavälillä mahdollismman suuren tuoton tuovia investointikohteita
  2.  mahdollisimman suurella voluumilla.

Miksi näin on? Mikseivät välittäjät hae pitkällä aikavälillä tuottavia kohteita? Koska rahamarkkinat ovat kilpaillut, pääomaa on niukasti saatavilla ja koska rahalle on käytännössä loputtomasti kysyntää ja tietenkin koska välittäjien tulot riippuvat siitä, kuinka paljon pääomia he saavat “sijoitettua” tietyllä aikavälillä; jos yksi välittäjä ei hyväksy jotakin sijoituskohdetta, tulee toinen välittäjä tämän kohteen hyväksymään, heikompien entrepreneuristen kykyjensä tai alhaisemman moraalinsa johdosta, ja nämä sijoitetut pääomat ovat poissa ensimmäisen välittäjän käytöstä. Tämä ruokkii ilmastoa jossa riskinotto ylikorostuu. Tälläistä ylikehittynyttä riskinsietoa pyritään rajoittamaan erinäisin institutionaalisin keinoin, mutta niiden seurauksena taloudellisen toiminnan transaktiokustannukset tulevat nousemaan, ja jo se asettaa rajoituksia rajoitusten määrälle. Lisäksi muuttuva poliittinen ilmasto tekee luonnollisten rajoitus- ja kontrollimekanismien muodostumisen käytännössä mahdottomaksi.

Kapitalisti kohtaa tietenkin erilaiset kannustimet. Hän kohtaa tilanteen jossa rahan säilyttäminen esimerkiksi pankkitilillä johtaa ostovoiman heikkenemiseen -  elämme inflatorisessa taloudessa. Tästä johtuen kapitalisti tulee investoimaan varojaan aktiivisemmin kuin rahan arvon pysyessä vakaana. Riskikkäätkin sijoitukset tulevat houkuttelevammiksi kuin varma ostovoiman menetys, joka seuraa säästämisestä. Tämän lisäksi valtiot ovat luoneet lainsäädäntöä, joka ohjaa rahaa osakemarkkinoille esim. rahastosijoittamisen muodossa. Rahastosijoittaminen on määritelmän mukaan spekulatiivista, ja rahastosijoittajat ovatkin käytännössä täysin eristettyjä päätöksenteosta; Yhdysvalloissa 401(k)-eläkerahastot ovat täydellinen esimerkki lainsäädännöllisesti luodusta spekulatiivisesta paineesta markkinoilla. Rahoitusmarkkinoille ohjautuu siis poikkeuksellisen paljon resursseja, jotka markkinakoron määräytyessä oikeasti markkinoilla, eikä keskussuunnitteljan toiveiden ajamana, ohjautuisivat muihin tarkoituksiin. 

Vaikka entrepreneuri ymmärtäisi korkotason olevan keinotekoisesti alhainen keskuspankkipohjaisessa talousjärjestelmässä, pystyisi epäinhimillisellä tavalla ymmärtää missä määrin markkinat ovat vääristyneet, ja millä aloilla kasvu on ollut luonnollista, on hän supervoimistaan huolimatta tilanteessa, jossa kukaan ei toivoisi olevansa: hän joutuu joko myymään ideansa epärehellisen positiivisena, tai todennäköisesti luopumaan ideastaan lopullisesti. Liikeideat ovat valideja vain tietyssä ajanhetkessä, ja niiden toteutuminen on riippuvaista siitä kuinka pätevän ennustuksen tulevaisuuteen entrepreneuri pystyy sillä kyseisellä ajanhetkellä tekemään. Voi olla, että jotkin liikeideat ovat siirrettävissä ajassa, mutta nämä ovat poikkeuksia. Voi siis hyvinkin olla, että keinotekoisesti matala korkotaso ei ainoastaan johda järjestelmällisiin virheallokaatioihin resurssien osalta, vaan että nämä virheallokaatiot tulevat syrjäyttämään valideja investointikohteita lopullisesti niin että nämä oikeasti kannattavat kohteet eivät realisoidu koskaan.