Politiikka on väkivaltaa

Posted by: Thomas Taussi 6 years, 1 month ago

(0 comments)

"Sota on politiikan jatke"  -Carl von Clausewitz (1780-1831)


Yllä mainittu Clausewitzin toteamus tarkoittaa, että kun poliittiset voimakeskittymät eivät pääse yhteiseen sopimukseen, välit selvitellään rajattoman väkivallan keinoin. Sanonnassa politiikka rinnastetaan aivan selvästi sodan sukulaiseksi, vaikka se helposti jää huomaamatta. Clausewitzin lausahdus ei voisi olla lähempänä totuutta. Politiikka ei ole vain sodan sukulainen, vaan jo itsessään väkivaltaa. Kun ihmiset eivät yhteiskunnassa kykene sopimaan asioitaan rauhanomaisesti, he turvautuvat joko oman käden oikeuteen tai lainsäädäntövaltaan. Oma-aloitteisen väkivallan tiellä koko valtion väkivaltakoneisto poliiseineen ja tuomareineen on vastassa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää itse koneiston kanssa työskenteleminen.


Jos esimerkiksi joidenkin ihmisten mielestä kenenkään ei pitäisi mennä töihin tietyn rajan alittavalla palkalla, he voisivat vedota ihmisiin pidättäytymään töistä. Koska pidemmän päälle ihmisen on hankittava toimeentulo tavalla tai toisella, tällainen vaatimus osoittautuisi melko epäuskottavaksi. Siksi matalista palkoista huolissaan olevat ihmiset voisivat säätää lain, jolla yrittäjiä estettäisiin työllistämästä työntekijöitä tiettyä rajaa matalammalla palkalla. Näin on käynyt niissä maissa, joissa on olemassa minimipalkkalainsäädäntö.

Ilman väkivallan kaltaista voimaa lainsäädäntö menettäisi merkityksensä. Lain rikkomisesta seuraa rangaistus, jonka täytäntöönpanossa ollaan valmiita käyttämään väkivaltaa. Jos lain rikkomisesta koituvia sakkoja ei makseta, tai oikeudenkäyntiin ei saavuta, siitä seuraa ennen pitkää etsintäkuulutus ja pidättäminen. Nämä ovat voimakeinoja, joilla ihmisen liikkumisvapautta sekä omistusoikeutta rajoitetaan. Useimmiten yleisimmät rikkeet saadaan soviteltua jo niin varhaisessa vaiheessa, ettei kirjaimelliseen väkivaltaan tarvitse turvautua.  Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että valtio edustaa vähintäänkin passiivista väkivaltaa koko ajan. Järjestelmän oikeus väkivaltaan toimii pelotteena, joka saa ihmiset noudattamaan sääntöjä.

Tästä ei välttämättä seuraa, että koko lainsäädäntö olisi pahasta. Toimiva yhteiskunta vaatii selkeät säännöt ja ennustettavan hallinnon. Toisin kuin ymmärretään, edes oikeat anarkistitkaan eivät tähtää pysyvään epäjärjestykseen tai kaaokseen. Valtio olisi turha, jos kaikki ihmiset kunnioittaisivat kaikissa tilanteissa toistensa omaisuutta ja koskemattomuutta. Ihmisten "epätäydellisyys", yksilöllinen moraali ja käytös luovat kysyntää järjestystä ylläpitäville voimille. Valtio on tunnetuin esimerkki tällaisesta. Teoreetikot kuten David Friedman ovat miettineet myös muita vapaampaan valintaan perustuvia vaihtoehtoja valtiolliselle yhteiskuntasopimukselle. Niiden ymmärtäminen voi kuitenkin olla hankalaa ilman vahvaa talous- ja yhteiskuntatieteellistä ymmärrystä sekä irrottautumista valtiokeskeisistä ajatusmalleista.

Ihmiset, jotka vastustavat väkivaltaa ja arvostavat vapautta, pitävät laillistettua väkivaltamonopolia välttämättömänä pahana. Nähdään, että lainsäädännön tehtävänä on enemmänkin turvata yhtäläisesti perustuslailliset oikeudet, koskemattomuus, omaisuus ja toiminnan vapaus. Tämä edellyttää valtion pysymistä taka-alalla yhteiskunnallisessa toiminnassa, jotta ihmiset voisivat toimia. Perustuslain tehtävänä on suojata nämä oikeudet demokraattiseltakin päätöksenteolta. Muussa tapauksessa demokratia olisi vain synonyymi enemmistön mielivallalle. Jos valtio esimerkiksi rajoittaa kauppojen aukioloaikoja tai tupakointia täysin yksityisissä tiloissa, se rikkoo perustuslakia puuttumalla ihmisen valinnanvapauteen. Valinnanvapauden rajoittaminen olisi mahdotonta ilman tarpeetonta väkivaltaa.

Joidenkin mielestä ei ole kohtuullista kutsua poliisin käyttämää voimaa väkivallaksi. Väkivallalla on sanana negatiivinen kaiku. Ihmisen koskemattomuutta suojeleva väkivalta ja aggressioon perustuva väkivalta voidaan luokitella tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi väkivallaksi. Aiemmin mainittu on yhteiskuntajärjestyksen kannalta tarpeellista, ja jälkimmäinen tarpeetonta. Kun lainsäädännöllä pyritään rajoittamaan ihmisen oikeuksia, se nojaa tarpeettoman väkivallan uhkaan.

Samaa sukua oleva tapaus on verotuksen suhde ryöstämiseen. Valtion perustoimintojen ylläpitäminen vaatii rahoitusta, joka katetaan normaalisti veroilla. Verotus on valtiollinen vaade osaan työn tuloksista. Verojen kiertäminen on rangaistavaa, joten teoriassa verotus perustuu väkivaltaan. Verotus on siis välttämätön paha siinä missä koko valtiokin.

Valtio voi kuitenkin asettaa myös tarpeettomia veroja sellaisten palveluiden kattamiseksi, jotka eivät ole yhteiskuntajärjestykselle välttämättömiä. Jos valtio ottaa enemmän tehtäviä, joku joutuu maksamaan sellaisista palveluista, joita ei olisi tilannut, tai joita ei edes käytä. Vastapainona on myös vapaamatkustajia, jotka pyrkivät aktiivisesti ottamaan yhteisistä varoista enemmän kuin mitä ovat antaneet. Käytännössä tällaisen verotuksen ja ryöstämisen ero on vain siinä, että tosielämän ryöstäjät ottavat kaiken, minkä voivat.

Monien mielestä verotusta ei kuitenkaan ole soveliasta edes rinnastaa ryöstämiseksi, koska sillä pyritään usein saamaan aikaan paljon hyvää. On myös käynyt niin, että verotuksesta on tullut jonkinlainen itseistarkoitus tuloerojen tasaajana. Tuloeroja tasaavaa valtiota verrataan usein Robin Hoodiin, vaikka tarinoissa Robin Hood taisteli ihmisten yksityisen omistusoikeuden puolesta ahneita hallitsijoita vastaan. Pyrittiinpä verotuksella mihin tahansa, pakko tekee siitä väkivallan ja ryöstämisen lähisukulaisen.

Perustuslaillisuuden suojaaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi tehtäväksi läntiselle sivilisaatiolle. Jotkut voivat pitää sitä jopa mahdottomana, sillä koko ihmiskunnan historiaa ovat määrittäneet erilaiset hirmuhallitsijat, suursodat ja ihmisten alistuminen suurempien kokonaisuuksien välineeksi. Länsimaisen valistuksen ja yksilönvapauden aika alkoi vasta 1700-luvun lopulla, eikä sekään ole ole ollut nousujohteista. Päinvastoin. 1800-luvulta lähtien perustuslaki on menettänyt merkitystään, ja valtiohallinnon koko on kasvanut suhteessa ihmisten vapaaseen toimintaan. Läntisissä teollisuusmaissa julkisen sektorin osuus kokonaistuotannosta on moninkertaistunut viimeisen sadan vuoden aikana. [1]

Valtion roolin lisääntyminen näkyy konkreettisesti siinä, että ihmiselle jää työstä vähemmän palkkaa käteen. Korkea verotus nostaa myös tuotteiden hintoja. Ihmisellä ei ole myöskään vapautta valita perustavaa laatua olevia hyvinvointipalveluja tai koulutusta, koska valtiolla on joko lainsäädännöllinen monopoli tai veronmaksajien rahoilla tuettu yksinvalta näillä markkinoilla.

Nämä asiat jäävät usein vaille huomiota. Samaan aikaan kun ihmisen olennaisimmat vapaudet on konkreettisesti sidottu riippuvaiseksi valtiovallasta, spontaani kulttuuri on vapautunut. Myös enemmistölle triviaalimmat vapaudet kuten erilaisten seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat lisääntyneet. Vähemmistöjen oikeudet voivat myös kääntyä tasa-arvoisen vapausaatteen vastaiseksi "positiiviseksi" syrjinnäksi. Globalisaatio, kulttuurien ja kaupan kansainvälistyminen ovat murtaneet maailmansotien aikaisen eristäytymisihanteen. Monet totalitaristiset suurvallat ovat vapautuneet viime vuosisadalla, ja monet kehitysmaat ovat päässeet mukaan kehityksen kelkkaan. Myös teollisuusmaissa elintaso on kasvanut huimasti, mikä ilmenee suurempana valinnanvarana aikaisempiin sukupolviin nähden. Monille ihmisille on syntynyt kulttuurikokemuksen perusteella kuva siitä, että maailma kulkisi kohti vapautumista.

Vaikka kulttuuri onkin saanut moninaisempia piirteitä ja ihanteita, valtioiden puuttuminen ihmisten elämään on lisääntynyt ja lisääntymässä edelleen. Finanssikriisin taustalla ollut keskuspankki-instituutio on vasta reilun vuosisadan vanha hanke. Keskuspankki on valtiollinen sääntelyelin, jolle koko tuhansia vuosia vanha luonnollinen, vapaan markkinatalouden mekanismein syntynyt valuuttajärjestelmä on alistettu eri talousalueilla. Jos keskuspankki päättää painaa lisää valtion valuuttaa vähentämällä näin ihmisten omistaman rahan arvoa, kyse on verotuksen kaltaisesta väkivallasta. Jos valtio päättää nostaa veroja tai ottaa velkaa tukeakseen velkakriisiin joutunutta valtiota, se on myös väkivaltaa veronmaksajia kohtaan.

Kaikki politiikka, joka pyrkii lisäämään valtion tehtäviä, nostamaan veroja, lisäämään rajoitteita ja ehtoja tai velkaannuttaa valtiota, edustaa asioiden ajamista väkivaltaisin keinoin. Vapautta syytetään helposti suurista ongelmista, sillä ihmisen valinnanvapauden kaventumista on monesta mainitusta syystä vaikeampi huomata verrattuna vapautumisen sanomalla ratsastaviin kulttuuri-ilmiöihin. Kun ymmärrämme, että politiikka on väkivaltaa, voimme huomata olevamme tekemisissä tarpeettoman väkivallan uhan kanssa joka päivä. Väkivalta ei ole ratkaisu. Tästä täytyisi oppia, että politiikka on viimeisiä keinoja ratkaista ihmisten ongelmia.

[1] http://www.valt.helsinki.fi/blogs/juvehvil/KA6bLiite2.1.pdf sivu 7

ks. myös:
http://usgovernmentspending.com/spending_history
http://ukpublicspending.co.uk/spending_brief.php