Olisiko syytä hylätä -ismit?

Posted by: Jukka Michelsson 10 years, 10 months ago

(0 comments)

Olen kuullut monen ajattelultaan kenties libertaariksi luokiteltavissa olevan ihmisen kutsuvan itseään pragmaatikoksi, sillä he uskovat järkeviin ratkaisuihin ja haluavat välttää -ismejä (kuten libertaristin leimaa).

Olen kuullut monen (enemmän tai vähemmän) perustellusti sosialistiksi luokiteltavan ihmisen haluavan ajaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sen sijaan että kannattaisi sosialismia.

Molempia yhdistää pyrkimys oikeudenmukaisuuteen keinoin, jotka ovat perusteltuja, siis järkeviä.

Allekirjoittanut kutsuu itseään libertaariksi (libertaristi), joten tahdon hieman pohtia -ismin mielekkyyttä yhteiskuntafilosofisessa ajattelussa, sekä laajentaa näkemystä libertarismista yhteiskuntafilosofisena aatteena.

Kukaan ei tosissaan väitä kannattavansa tiettyä ideologiaa yksilön tai yhteisen hyvän kustannuksella, mutta silti suuri osa yhteiskunnallisia kysymyksiä pohtivista ihmisistä tunnustautuu jonkin aatteen (-ismin) kannattajaksi. Pyrin esittämään tässä artikkelissa, miksi se voi olla järkevää huolimatta näennäisestä ristiriidasta järkiperäisen argumentoinnin kanssa.

Aate ja maailmankuva

Yhteiskunnallisen aatteen käsitteeseen ei sisälly pelkästään näkemys siitä, miten valtion pitäisi toimia ja kenen etuja tulisi ajaa poliittisin keinoin. Siihen sisältyy myöskin näkemys tavasta hahmottaa maailmaa.

Sosialismiin, kuten moniin muihinkin aatteisiin (usein myös vastakkaisiin) kuuluu sisäänrakennetusti tapa nähdä yhteiskunta kokoelmana erilaisia ryhmiä, kuten työläiset ja omistajat tai yrittäjät ja työttömät (vain mainitakseni joitakin esimerkkejä). Tämä peruslähtökohta oletetaan niin itsestäänselvänä, että siihen ei kiinnitetä erityistä huomiota siinä mielessä, että perusteltaisiin erikseen minkä vuoksi se on hyvä tapa mallintaa todellisuutta. 

Ihmiset, jotka mielessään mallintavat yhteiskunnan kokoelmana ihmisryhmiä, joihin politiikka tulee kohdentaa, päätyvät usein samankaltaisiin johtopäätelmiin poliittista ratkaisuista sikäli, että vaikka he suosivat erilaisia ryhmiä eri painotuksilla, heidän perimmäinen ajatuksensa on ratkaista kokonaisten ihmisrymien ongelmia kollektiivisesti ja keskusjohtoisesti. Tämä pätee yhtälailla sosialisteihin kuin konservatiiveihin, kuten kaikkiin siltä väliltä. jotka jakavat saman tavan hahmottaa yhteiskuntaa. Heidän eroavaisuutensa koskevat lähinnä sitä mitä ryhmää suositaan tai millä keinoin.

Individualistinen pragmaatikko puolestaan näkee yksilön yhteiskunnan perusyksikkönä ja sen vuoksi päätyy usein päättelyssään samanlaisiin lopputuloksiin kuin libertaari - vaikka libertaarin lähtökohta on aksiomaattinen yksilönvapauksien kunnioittaminen lopputuloksista erityisemmin piittaamatta.

Hyvin tarkkaan ottaen pragmaattisesti ajattelevat ihmiset ovat oikeassa: Aatteita ei tarvita, sillä hyvän politiikan tarkoituksena on tuottaa hyviä lopputuloksia ihmisten, ei aatteiden kannalta.

Aatteet ovat kuitenkin verrattavissa periaatteisiin: Molempia voidaan kritisoida aivan aiheellisesti dogmaattisuudestaan, mutta ihmisen on mahdotonta perustella täsmällisesti jokaista valintaansa johdonmukaisesti ja syvällisesti. Periaatteet (hyvät sellaiset) ovat olemassa sen vuoksi, että ne auttavat tekemään usein oikean ratkaisun ilman, että joka hetki tarvitsee käydä läpi pitkää päättelyprosessia. Vastaavalla tavalla hyvä aate sisältää totuudenmukaisen tavan hahmottaa maailmaa (tai yhteiskuntaa) ja siten auttaa toimimaan oikein silloinkin, kun liikutaan harmailla vesillä.

Kaikki aatteet pyrkivät parantamaan yhteiskuntaa siten, kuin on johdonmukaista kyseisen aatteen maailmankuvaan perustuen. 

Moraali on sama, maailmankuva eri

Meidän libertaarien kannattaa muistaa, että aate ei ole itseisarvo siinä mielessä, että se olisi irrallaan maailmankuvasta. Tähän libertaari saattaa väittää vastaan ja sanoa, että yksilön oikeuksien puolustaminen juuri nimenomaan on itseisarvo. En kiistä tätä, vaan väitän, että libertarismiin kuuluu ennen kaikkea - siis jopa ennen yksilönvapauksien puolustamista - kaikkein olennaisimpana osana tapa nähdä yhteiskunta yksilölähtöisestä näkökulmasta.

Mikään aate ei vastusta hyvinvointia sinänsä, erot vain piilevät siinä kenen (yksilön, yhteisön, luonnon, tms) kannalta hyvinvointi määritellään.

Tässä mielessä libertarismia ei voi nähdä pelkästään yksilönvapauksia kunnioittavana eettisenä maailmankatsomuksena, sillä se sisältäisi yksinkertaistetun näkemyksen muista aatteista keinoina sortaa ihmistä pelkän aatteen kustannuksella. Kukaan ei voi kuitenkaan rehellisesti väittää, että suurin osa esimerkiksi sosialisteista kannattaisi vilpittömästi ihmisvastaista aatetta, vaikka libertaarin näkökulmasta tältä näyttäisikin. 

Todellinen ero libertaarin ja monen muun eri aatteen kannattajan välillä ei ole se, kannatetaanko "hyvää asiaa pahaa vastaan" vaan se, kenen kannalta asioita katsotaan. Individualistin on vaikea ymmärtää, että kollektivisti näkee ihmiset osana ryhmää ja ryhmien etujen ajaminen on hänelle samanlainen eettinen hanke kuin individualistille yksilönvapauksien ajaminen. 

Emme ole libertaareja libertarismin vuoksi vaan siksi, että näemme maailman yksilön kautta emmekä voi sen vuoksi vetää toisenlaisia johtopäätöksiä, kuin mihin rationaalisella argumentoinnilla olemme päätyneet.