Nimitän itseäni kapitalistiksi

Posted by: Oskar Lindman 11 years, 12 months ago

(0 comments)

Tämän kirjoituksen on tarkoitus leikitellä sanojen merkityksillä. Huomatkaa, että harva meistä kapitalisteiksi itseään kutsuvista on toden teolla syventynyt siihen, mitä sana tosiasiallisesti kuvaa. Kapitalisti yhdistetään kai vapaaseen laissez-faire –markkinatalous-ajatteluun, ihmiseen joka uskoo markkinoiden tuottavan parhaan yhteiskunnallisen lopputuloksen. Näin ainakin minä itseni määrittelisin.

Varsinainen sanavartalo viittaa kuitenkin kirjaimellisesti pääomaan, siis tuotannonvälineisiin. Voiko väittää, että jokainen itseään kapitalistina pitävä olisi pääoman puolella työvoimaa vastaan ja miksi?

Mitä ”pääoman puolesta” – voisi oikein tarkoittaa? Mikä on –ismimme kova ydin? Marxilaiset ajattelevat pääoman muodottomaksi ja kasvottomaksi entiteetiksi, joka omien syrjivien lakiensa muodossa orjuuttaa koko maailmaa, ja meillä ihmisillä tähän ei ole sanaa sanottavana. Se on se superstruktuuri, jonka apologeettoja olemme. Meidän taloustieteilijöiden teoriat ovat valekaapu, ideaköyhä järjestelmä, jota me vähä-älyiset yritämme markkinoida muulle kansanosalle. Ehkä olemme vain vähän höynähtäneitä tai yksinkertaisesti harhautuneita tai pelkästään väärässä. Eikä kukaan oikein ota uskoakseen. Jos yrittäisimme etsiä vertailukohtaa yhtä mahdottomalle projektille, olisi lento Marsiinkin taloudellisuudeltaan helpompi perustella. Ennakkoluuloisuus on yksi tämän maailman suurimmista synneistä.

Kapitalisti on yhtä pääoman puolesta kuin kaikki muutkin, jotka toivovat planeettamme rikastuvan, siihen -ismimme on ylivertainen väline. Mutta että ihan päämäärä, esitettynä vailla syntejä ja heikkouksia? Siihen ei ole valmis uskomaan moni. Jos saamme keskustelukumppanimme tulemaan vastaan edes puolitiehen, voi sitä pitää jo hyvänä suorituksena. Moni värväytyykin asialle henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Useasti esitetty yleinen uskomus on, että kapitalismi on paras huonoista vaihtoehdoista, täydelliseksi välineeksi (edes tuotannon ohjaamiseen) siitä ei ole. Jos sivustakatsojalle yrittää selittää suurimman eron kapitalistisen ja muiden järjestelmien välillä, kannattaa lähteä liikkeelle juuri tuotantotavasta. Me kapitalistit luotamme markkinoihin, anarkistit autonomisiin neuvostoihin työpaikoilla ja sosialistit valtion laitoksiin. Viimeksi mainitut näkevät saavuttavansa korkeammat yhteiskunnalliset ihanteet juuri antamalla valtion suunnitella tuotanto. Kunnollista kritiikkiä tällaista keskusjohtoista järjestelmää ovat libertaarit esittäneet järjestelmän käyttöönotosta asti, lue ihmeessä seuraava, Ludwig v. Mises teoksessaan Socialism paljasti keskusjohtoisten talousjärjestelmien epäkohdat. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista keskussuunnittelijalle, vaikka hänellä olisi täydellinen informaatio määräämistään markkinoista, tuottajista ja kuluttajista, suunnitella kansantaloutta niin, että se olisi parhaimmalla mahdollisella tavalla kansalaisille hyödyksi. Vain markkinoiden alati vaihtuva dynamiikka määrää parhaan ratkaisun kaikille. Ilman tätä liikehdintää ei voi syntyä onnistunutta yrittäjyyttä, eikä taloudelliset päämäärät tule tyydytetyksi.

Reaalisosialistisista maista taloudellisesti parhaiten pärjäsi Jugoslavia, jonka talousjärjestelmää selittäviä teoksia lukeneena vakuutan, että ne eivät oleellisesti eroa vanhasta itävaltalaisesta koulukunnasta tai muusta yleisesti  kapitalistisesta kirjallisuudesta. Oikein kylmäsi lukea tätä teoriaa, niin tuttua se oli aivan muista lähteistä. Jugoslavia olikin suhteellisen riippumaton Neuvostoliitosta ja julistautui puolueettomaksi niin kuin Suomikin. Ihmiskasvoinen sosialismi toimi iskusanana, mutta se taitaa olla eräänlainen määritelmällinen mahdottomuus.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio -ajattelu on eräänlainen maailmanlaajuinen älyllinen auktoriteetti sosiaalidemokratialle, kun vertaillaan valtiojärjestelmiä keskenään. Kysypä kaveriltasi, tarkoittaako hänen sosiaalidemokraattinen näkemyksensä sitä, että hän olisi myös demokraattinen sosialisti. Siihen yleensä tuottaa vaikeuksia vastata. Harmi sinänsä, sillä keskivirran poliittinen näkemys lähenee sosiaaliliberaalia enemmän kuin mitään sosialismin erityisiä muotoja.

Vielä 90-luvulla laajasti toisteltu credo kuuluu, että yksityiset markkinat tyydyttävät ihmisen vallanhaluista egoistista puolta ihmisluonnossa, tämän huomioon ottaminen on välttämättömyys, sinne puretaan kaikki ahneutemme synnyttämät moraaliset ristiriidat, jotka korkeassa valtiollisessa kontekstissa lopulta vain pilaisivat sen. Ihmisluonnossa katsotaan vallitsevan dualismi, jonka molemmat puoliskot ansaitsevat tulevansa tyydytetyksi. Valtiossa olemme hyviä, markkinoilla pahoja, mutta huomatkaa kaikki moraalinseuraajat, me ymmärrämme molempien puoliskoiden tarpeellisuuden, miten ylevää! Me saamme markkinoilla toimia niljakkaasti, josta seuraa palkinto, mittana niljakkuutemme. Ei moraalia markkinoilla synny, jos ei sitä kukaan vaadi. Tämä on reilun kaupan kautta saanut ilmaisunsa ruohonjuuritasolla, niin kuin sanotaan. Meidän hyvinvointivaltiomme tukeutuu resursseja saadakseen yksityisiin markkinoihin. Sosiaalisessa markkinataloudessa annetaan ymmärtää yhteiskunnan jakautuvan kahtia: on verotuloja tuova tuotannollinen osa ja ihmisen hyveellisyyteen pohjaava hyvinvointivaltio. Me libertaarit sanomme ensimmäisen luovan ja toisen vain lainaavan, tai peräti varastavan.

Hämmästyttävä seikka, pääomasta eivät kirjoita muut kuin marxilaiset, kapitalistinen analyysi puuttuu. Libertaari-piireissä kunnioitetaan Eugen v. Böhm-Bawerkin pääomateorioita, hän loi tiukasti ajallisuuteen sidotun teorian, jota on versioitu myöhemmin rutkasti ja ansiokkaasti. Muuten melkein vaietaan. Rohkenen epäillä, että itävaltalaiset talousteoreetikot ovat tässä oikeilla jäljillä, kysymys ei enää ole pelkästään episteeminen, informaatioon liittyvää, vaan kukin omine aika-arvioineen hipoo jo ontologista selitystapaa. Kuitenkin tärkeimmät eli suurimmassa suosiossa olevat pääomaa kritisoivat kirjoitukset ovat nekin Marxin käsialaa, me hölmöt olemme omaksuneet itsellemme jo valmiiksi halveksitun nimen.

Toinen seikka, mitä se edes merkitsisikään, jos julistautuisin olevani jotenkin pääoman puolella, kontraten työvoiman osuutta taloudellisesta hyvästä. Historiallisessa datassa voidaan mitata pääomatulojen ja palkkatulojen käyttäytyvän suhteessa toisiinsa aina samoin. Suhde on noin 0.7/0.3, tätä ei tulopoliittinen kokonaisratkaisukaan kyennyt muuttamaan, vaikka poliittisia paineita ja puheita esiintyi.

Jos sanon olevani porvari, ilmaisen jo enemmän, tulee sitouduttua jo tiettyyn arvomaailmaan ja yhteiskunnalliseen identiteettiin. Kaikkien vasemmistolaisten korvissa se tosin kuulostaa uhmakkaalta, ehkä jopa pikkumaiselta. Arkikielessä porvari tarkoittaa mielikuvituksetonta yksilöä, joka ymmärtää vain maallisen hyvän päälle.

Ehkä voisi tiivistää kasvavan pääomakannan olevan pelkästään hyvästä, sen mahdollistaessa suuremman tuotannon. On totta, että se ei oikein tottele moraalia, se on läpinäkyvä järjestelmä, joka johtaa puhtaasti niukkojen varojen tehokkaampaan käyttöön eli jalostaa taloudellisia päätöksiä. Marx ei ymmärtänyt pääoman päälle, koska lähti siitä että kaikki syntyvä arvo syntyy työstä ja vain sitä siitä kuuluu palkita. Pääoma jäi tässä teorianmuodostuksessa ulkopuolisen asemaan, se oli olemukseltaan kaikki paha maailmassa. Varoitus: tulonjako poliittisena kysymyksenä on paras ase myös demokraattisessa prosessissa varmistaa että pääomakantaan kyetään puuttumaan, jos se poliittisesti tarpeelliseksi nähdään. Tarkoitan siis kaiken maailman siltarumpuja, joilla on kylläkin huono kaiku.

Otin tehtäväkseni selvittää hiukan sanojen alkuperää ja muutamalla kommentilla osoittaa ajatuksenne, rakkaat lukijani, oikeille raiteille. On tärkeää älyllisesti puolustaa myös kapitalismia, puhumattakaan oikean polun tallaamisesta muiden edellä. Me olemme vasta alussa, kun pitää formuloida libertaaria politiikkaa pohjoismaisittain tälle vuosituhannelle, se edellyttää lainauksia ja uhrauksia mutta ennen kaikkea rohkeita avauksia. Libertaarinen liike ja itävaltalainen koulukunta ovat nekin eläneet useamman sukupolvenvaihdoksen uskottavuuden kärsimättä, kykenemmekö me samaan?