N-sana

Posted by: Oskar Lindman 5 years, 5 months ago

(0 comments)

Libertaarissa liikkeessä on olemassa vahva sosiaalisesti konservatiivinen virtaus. Yksi eurooppalaisen liberalismin painopistealueita on ollut yksilölähtöisyys, tarkoittaen että erilaisuutta suvaitaan ja se nähdään rikkautena. Liberaalit ovat olleet valmiita hyväksymään vaikka rodullista, kielellistä ja uskonnollista monimuotoisuutta. Naisten emansipaatio on myös liberaalien agendalla ollut korkealla. Kysyn, vaalitaanko näitä perinteitä täällä vanhalla mantereella ja aiheuttaako vastainen liikkeeseen liiallista yksisilmäisyyttä? Raja kuljettavaksi on hiuksenhieno. Sosiaalisesti konservatiivisia ainakin suvaitaan, mutta voivatko he olla täysin rinnoin mukana, kun eivät yksityiselämässään ole valmiita suvaitsemaan ihmisiä erilaisella elämänpolulla? Skeptiset pitäisivät tätä liittoa poliittisin tarkoituksenmukaisuussyin perusteltuna. Konservatiivisessa aateperinnössä on paljon samaa kuin libertaarien, mutta ei enää niinkään liberaalien. Itse asiassa aatesuunnat ovat toistensa vastakohdat. Korostamalla samankaltaisuuksia suljemme silmämme eroavaisuuksilta. Kuitenkin punaniskoillakin on samanlainen oikeus elää valtion pakosta vapaana.

Maahanmuutto, siirtolaisuus tai pakolaisuus kuuluvat luokkaan asioita, joista kaikilla on oltava valmis mielipide. Valmis mielipide usein pohjaa käsitykseen, joka on ennakkoluuloinen. Yleisen mielipiteen mukaan Suomeen muuttaneilla on oltava työpaikka, on osattava kieltä ja on eleltävä Suomen tapojen ja perinteiden mukaan. Maassa maan tavalla. Tätä kutsutaan integraatioksi. Omaan samansuuntaisen näkemyksen, tosin en ole tainnut sitä koskaan oikeasti pysähtyä miettimään. Paras tapa ulkomaalaistaustaiselle tuntea yhteenkuuluvuutta on omata ainakin yksi suomalainen ystävä.

Individualistit ymmärtävät erilaisuuden päälle. Minulla sattuu olemaan yksi tummaihoinen hyvä ystävä, joka on läpeensä suomalainen. Hän on asunut täällä koko elämänsä, puhuu täydellisesti suomea, on tavoiltaan niin kuin kulttuuriltaan suomalainen. Toisaalta, jotkut tuttavani, jotka eivät ole niin suomalaisia, ovat hyvin värikkäitä tuttavuuksia juuri siksi, ettei heissä ole tippaakaan suomalaisuutta. Joskus tuntuu, että heidän arvoaan ei oikein ymmärretä. Tuttavuudet saavat osakseen ylenkatsetta, vaikka heillä on akateeminen loppututkinto, osaavat sujuvasti muutamaa kieltä, käyvät töissä jne. Itse asiassa he ovat maamme todellisia kosmopoliitteja. Sukulaisia löytyy ympäri länsi- ja kehittyvän maailman ja heihin pidetään yhteyttä aivan eri tapaan kuin suomalaiset. Kaveriverkostosta puhumattakaan. Eihän suomalainen voi olla yksinkertaisesti niin nolo, ettei uskalla mennä juttusille? Siinähän tulokkaisiin kunnolla tutustuisi.

Uuspatriootit ovat ottaneet kulttuurin lyömäaseekseen. Siihen kun määritelmän mukaan kuulutaan (synnytään) vapaaehtoisesti. Ennen vaalittiin yhtenäisvaltion ihannetta, joka romuttui kun maan sisällä saavutettiin korkea yksilöllisyyden aste. Enää ei ollut helppoa määritellä, mikä on suomalainen, joten jouduttiin vastaamaan erilaisiin tarpeisiin myös julkisen vallan puolelta. Kulttuuri on kuin aikamme uusi pakkokollektiivi. Poliittisessa puheessa sitä käytetään sisäpoliittisena aseena. Kun torjumme ulkoisen uhan eli kaiken ulkoisen vaikutuksen, jää meille suomalaisille tämä lintukoto asuttavaksi. Kaikki on harmonista, kun yksikään eri liiaksi erotu. Individualistin tulisi toimia kulttuurisen moniarvoisuuden puolesta, oli vastapuolena valtio tai jokin muu kollektiivi. Erilaista kulttuuria kun on vähemmistössä, enemmistössä, alkuperäisenä, päällekkäisenä, ristikkäisenä, osittaisena, jopa uutena. Pitkälti se on vain määritelmäkysymys. Minun helsinkiläisen liberaalin city-sinkun maailma kun nyt vain poikkeaa melkoisesti kainuulaisen talonpojan maailmasta.

Edesmennyt reggae-baari One Drop Hämeentiellä oli varsinainen kulttuurien riemukirjo ja usein käymämme Liberaalimafian jatkopaikka. Baarin takaosassa oli pieni kabinetti, jossa saimme rauhassa keskustella yhteiskunnallisista. Liberaalien lisäksi baarissa viihtyi kulttuuriväki.

Thomas Sowell on libertaarin varsinainen rotupolitiikan asiantuntija. Amerikanafrikkalaiset ovat usein esimerkkitapauksina vaikka positiivisen vähemmistökohtelun alalla. Sowellin mukaan rotuperustaisesti yliopistoon valitut ovat todennäköisimmin lopettamassa yliopisto-opintonsa ennenaikaisesti. Kysymys onkin, pitäisikö rakentaa yliopiston arvostelukohteluun jokin rotupohjainen preferenssi? Mihin vedämme rajan?

Helsingin yliopiston valtio-opin kurssikirjassa kommentoitiin libertaarien kulttuurista ja vähemmistöajattelua seuraavasti:

””…että libertarististen teorioiden taustalla on eettinen egoismi, jonka mukaan ”ihmisen ainoa rationaalinen ja perusteltavissa oleva toiminnan motiivi on oma etu” ja ihmisen tulee voida vapaasti toteuttaa omia päämääriään. Yksilön velvollisuuksien määrän tulee olla mahdollisimman rajattu, jolloin esimerkiksi toisten etnisten tai kulttuuristen ryhmien tukeminen tai intressien huomioon ottaminen ei ole aiheellista. Suhtautuminen vähemmistöihin ei kuitenkaan ole yksiselitteisen kielteinen. Yksilöiden kulttuurista poikkeavuutta suvaitaan, ja kulttuurista normaaliutta tuottavia julkisia palveluja ja instituutioita jopa vastustetaan, koska ne automaattisesti kiristävät verotusta (Heikka 2006, 48)…””

(Pasi Saukkonen. 2007: Politiikka monikulttuurisessa yhteiskunnassa. WSOY Oppimateriaalit. s.166)

Kuulostaako tämä teistä asiaan vihkiytyneiltä oikeanlaiselta tulkinnalta? Juuri tähän tarpeeseen Mises.fi –sivusto on luotu vastaamaan. Itse kurssia (Muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden politiikka) voi vain suositella.

Yksityiset oikeustuomioistuimet muodostavat libertaareille visaisen pulman. Vaikkakin minivaltion tehtävien määrittely on yksi tärkeimmistä jakolinjoista liikkeen sisällä, libertaarit pääsääntöisesti puoltavat yksityisiä tuomioistuimia, mitä useampi sen parempi. Oikeusvaltioon kuuluu ihanne, jonka mukaan laki on sama kaikille ja että oikeusalamaisia kohdellaan lain edessä samanarvoisesti. Euroopassa muslimit käyttävät epävirallisia sharia-lakiin pohjautuvia välitystuomioistuimia. Mahdollisena vaarana tässä on, että sovellettu laki ei ole hyvän oikeustavan mukaista eli huonoa lainsäädäntöä. Myöskään laki ei pohjaudu länsimaisille arvoille. Kuitenkin, jos näin jo toimitaan, voiko sen virallistaa? Tällöin viime kädessä valtio suojaa sopimusten noudattamisen ja näin saa tapa oikeussuojan. Tämän siunauksellisuus on kuitenkin kyseenalaista. Jos pyrimme pienempään valtioon, miksi tehdä tällainen myönnytys? Asiasta aiheutuu ristivetoa. Yksityinen oikeuslaitos on pitkälti kirjoittamaton lehti, vaikka asia on kiistan keskiössä. Muistakaan valtion tapaisista turvallisuuspalveluista ei ole paljoa kirjoitettu tai tutkittu. Sopimuksen noudattaminen pitää jollain tapaa varmistaa. Pitää varmistaa, ettei oikeusjutun hävinnyt osapuoli vain väistä velvollisuuksistaan. Siispä tarvittaisiin valtion tuki tai yksityinen perintäfirma korstoineen, mutta kumpikaan ratkaisusta ei lähempää tarkastelua kestä.

Ihmetellen ja toisaalta mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua post-modernista maahanmuuton näkökulmasta. Koska post-modernismi eli oikeastaan arvopluralistinen yhteiskunta ei yksikäsitteisesti tuomitse maahanmuuttajien mukanaan tuomia tapoja, jotka saattavat olla eri kulttuuripiirin tuotosta, tulee itse post-moderni hylätä. Meidän tulee palata moderniin, joka tarkoittanee kai kansakunnan luomisen aikaa, topeliaanista Suomen kansaa ja maalauksia kalevalasta. Kun Suomen kansallisuus luotiin julkisuuteen, ei haettu yhtäläisyyttä vaan eroavaisuutta muista kulttuureista. Tähän palaaminen ei ole sieltä moderneimmasta päästä. Modernismi on uskoa yhteen edistykseen. Vaateet sopivatkin post-modernismiin paljon paremmin.

Hyvä ystäväni, jonka juuret ovat ympäri post-koloniaalista maailmaa, antoi sanattomasti ymmärtää, että syrjin häntä. Minulla on niin helppoa, kun naamani ei ole musta. Tämä jollain tapaa loukkasi, mutta auttoi myös ymmärtämään paremmin syrjintää, jota pidin naurettavana tästä lähin. Ehkä en voisi koskaan ymmärtää hänen kokemaansa, koska pelkkä suvaitsevaisuus ei riitä?