Miksi talous on liberalismille olennaista

Posted by: Thomas Taussi 6 years, 5 months ago

(0 comments)

Liberalistit käsittelevät useimmiten talouskysymyksiä ja taloudellista vapautta. Kyse on siis klassisista liberalisteista, joita yhdistää laajan valtiovallan, keskussuunnittelun ja sosialismin vastaisuus. Tämä erottelee aidot liberalistit puhekielessä esiintyvistä "liberaaleista". Liberaalien todelliset liberalistiset piirteet ovat hyvin triviaaleja verrattuna täydelliseen yksilönvapauteen. Ihminen, joka väittää puolustavansa mm. sananvapautta ja yhtäläisiä vähemmistöjen oikeuksia ei riitä vielä tekemään ihmisestä liberalistia. Tällainen ihminen saattaisi kokonaisuudessaan olla yhtä liberaali kuin konservatiivinen vapaan markkinatalouden kannattaja. Taloudellinen vapaus on hyvin olennainen osa liberalistista yksilönvapautta. Kyse ei ole pelkästä osasta, vaan kaikkien vapauksien perustasta.

Liberalismia ei voi ymmärtää ilman taloutta ja sen olemusta. Maallikot näkevät, että taloustiede käsittelee vain tuotteiden ja palvelujen tuotantoa sekä kuluttamista. Taloudessa toden totta on kyse resurssien omistamisesta, yhdistelemisestä, vaihdannasta ja kohdistamisesta. Syvällisemmin tarkasteltuna kyse on ihmisen valinnoista, toiminnasta ja luovuudesta. Todentuntuisuudestaan huolimatta tämä on hyvin harvinainen näkemys valtavirran taloustieteessä, joka perustuu pitkälti yksinkertaistettujen mallien soveltamiseen.

Yksityinen omistusoikeus on yksi tärkeimmistä perusoikeuksista. Sen avulla ihminen hallitsee itseään. Omistusoikeuden avulla ihminen voi säilyttää työnsä tulokset ja toimia itsenäisesti. Omistusoikeuden puute tekee ihmisen yhä riippuvaisemmaksi muista.

Yksilön ja hänen omaisuutensa koskemattomuus on Maslow'n tarvehierarkian näkökulmasta ihmisen perustarve, joka luo pohjan suurimmalle osalle itsensä toteuttamisen vapauksista. Vapaus marginaalisempiin itsensä ilmaisemisen muotoihin, kuten sananvapauteen ja sosiaaliseen statukseen sijoittuu vasta yksilön omistusoikeuden päälle.

Tämä vie pohjan niiltä väitteiltä, jotka pitävät taloudellista vapautta vain avaimena pinnallisiin materiaalisiin tavoitteisiin vailla minkäänlaista yhteyttä "korkeampiin" henkisiin päämääriin. Taloudellista vapautta ei voi yksiselitteisesti erotella muista vapauksista. Jos ihmisellä ei ole taloudellisia vapauksia, kuten vapautta säilyttää oman työnsä tuloksia tai oikeutta ostaa tuotteita markkinoilta, ihmisellä ei ole mahdollisuuksia tyydyttää perustarpeitaan ja puitteita, joissa "korkeampien" päämäärien tavoittelu on ylipäätään mahdollista. Lisäksi lähes kaikkeen ihmisen toimintaan liittyy tavalla tai toisella taloudellista toimintaa, kuluttamista, tuottamista, vaihtamista.

Henkilökohtainen omaisuus ja omistusoikeus ylipäätään ovat tunnusomaisia instituutioita länsimaiselle kulttuurille. Joissain alkukantaisissa kulttuureissa omistusoikeutta ei tunnettu. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanit olivat uuden tilanteen edessä, kun eurooppalaiset levittäytyivät vuosisatoja sitten Atlantin toiselle puolelle ja halusivat ostaa maata.

On myös mahdollista, että omistusoikeus tunnetaan, mutta sitä ei tunnusteta täysivaltaisesti. Kärjistävinä esimerkkeinä ovat totalitaristiset maat, joissa valtio omistaa tuotantopääomaa ja koordinoi tuotantoa. Helpommin löydettäviä esimerkkejä puutteellisesta omistusoikeudesta on sekatalousmaissa. Niissä valtiolla on suuri valta puuttua markkinoiden toimintaan ja verottaa ihmisiä.

Verotus on selkein omistusoikeuden loukkaus. Valtio toki tarvitsee rahoitusta pystyäkseen suojelemaan suvereniteettiaan ja valvomaan lakia, mutta sekatalouksissa verotuksella on pitkä liuta muita ylimääräisiä tehtäviä. Tästä seuraa, että valtio verottaa osansa ihmisen toiminnasta sellaistenkin menojen maksamiseksi, joita verotettava ei ole tilannut.

Omistusoikeuden määritteleminen on ollut elinehto nykyisen sivilisaation kehitykselle. Kun niukoilla resursseilla on omistajat, syntyy aito kysyntään ja tarjontaan perustuva hintajärjestelmä. Ihmisen mahdollisuus vaikuttaa asioihinsa kannustaa häntä yhdistelemään resurssejaan, vaihtamaan ja luomaan uutta. Vastaavanlaista tiedonkulkuprosessia ja kannustinjärjestelmää ei ole onnistuttu luomaan keskusjohtoisesti. Liberalistit pitävätkin vapaita markkinoita ylivoimaisena välineenä elintason ja hyvinvoinnin tuottamiseksi.

Myös monet liberalismista poikkeavat suunnat pitävät välineistä parhaana. Liberalisteille taloudellinen vapaus ei kuitenkaan ole pelkkä väline. Markkinataloudessa ihmisillä on vapaus omaisuuteensa liittyvistä ulkoisista vaateista sekä oikeus päättää oman omaisuutensa käyttämisestä. Omistusoikeus ja itsenäinen päätäntävalta ovat vapausarvoja. Markkinatalouden pitäminen välineenä on käytännössä vapauden pitämistä välinearvona. Koska ihminen toimii vapauden puitteissa, vapauden välineellistäminen tekee koko ihmisestä pelinappulan.

Ei ole niinkään selvää, voiko yksilöllistä omistusoikeutta pitää luonnollisena kehityskulkuna, vai lainsäädännöllisenä innovatiivisena oivalluksena. Jonkinlainen omistusoikeus on ollut tunnusomaista jo varhaisille valtakunnille Euroopan ja Välimeren alueella. Se ei ehkä ollut yhtäläisesti jakautunutta, mutta ei ainakaan epämääräistä tai tuntematonta. Tämä omistusoikeuden ja vaihdannan instituutio on vaikuttanut siihen tapaan, jolla todellisuutta voitiin hahmottaa. Se poikkesi niistä alkuasukkaista, joille yksityinen riskinotto ja omistusoikeus saattoi olla vieras instituutio.

Tuntemamme yhtäläinen oikeus omaisuuteen on peruja liberalistisesta ajattelusta. Liberalismi on varsin nuori aatesuunta verrattuna niihin ankaran vallankäytön olosuhteisiin, joissa ihmiset ovat eläneet. Edistysaskeleena voidaan pitää 1600-luvulla eläneen John Locken ajatusta luonnonoikeuksista. Sen mukaan ihminen on vapaa omistamaan ja toimimaan niin kauan kun hän ei rajoita muiden vastaavaa vapautta. Tämä vauhditti liberalismin kehitystä, joka keräsi ensin taakseen teoreetikkoja ja kulttuuri-ihmisiä, sitten myös vaikuttajia. Vapausfilosofialla oli konkreettisia vaikutuksia länsimaiseen ajatteluun ja lainsäädäntöön, jonka jäänteet erottuvat vielä tänäkin päivänä verrattaessa niitä esimerkiksi aasialaiseen tai arabialaiseen kulttuuriin.

Liberalismin ydinperiaate on non-aggressioperiaate. Siinä jokainen ihminen luopuu aloitteellisesta väkivallasta. Ainoastaan tämän periaatteen puolustamiseksi on hyväksyttävää käyttää voimaa, itsensä ja toisen puolustamista aggressioilta. Verottava ja sääntelevä valtio syyllistyy aloitteelliseen väkivaltaan pyrkiessään estämään non-aggressioperiaatetta noudattavia ihmisiä väkivaltakoneistollaan, poliisin ja armeijan tuella. Koska ryöstäminen on aloitteellista väkivaltaa, omistusoikeus on lähtökohtaisesti rauhanomainen instituutio.

Yksi tapa tarkastella yksilön vapautta ja omistusoikeutta on itseomistajuus (self-ownership). On jo selvää, että omistusoikeus lisää ihmisen itsenäisyyttä ja päätäntävaltaa omasta elämästään. Käänteisesti voidaan myös sanoa, että vapaa ihminen omistaa itsensä. Jos ihmisen vapautta rajoitetaan, hän ei omista itseään, vaan hän on ikään kuin jonkun toisen omaisuutta. Hyvinvointivaltioajattelussa valtio omistaa ihmisen. Ihmisen toimintaa rajoitetaan, ja vastineeksi hänelle pyritään tarjoamaan etuja.

Ihmisen vapaudet perustuvat omistusoikeuteen. Tuotantovälineiden omistajuus mahdollistaa vapaan yrittäjyyden. Maan omistaminen mahdollistaa yksityisyyden ja tietynlaisen turvallisuuden. Oikeus omistaa kirjoja, lehtiä ja tietotekniikkaa mahdollistavat sananvapauden. Tästä osoituksena on se, että sananvapautta pyritään rajoittamaan useimmien vähentämällä oikeuksia, jotka liittyvät tietynlaisen materiaalin omistamiseen ja vaihtamiseen. Vaihtamisen ja kaupankäynnin estäminen on myöskin ihmisen omistusoikeuden rajoitamista.

Liberalistit pitävät omistusoikeutta tärkeänä vapausarvona luonnonoikeuksiin vedoten. Koska kyseessä on kuitenkin moraalinen näkemys muiden joukossa, sillä ei vielä itsessään ole absoluuttista tieteellistä auktoriteettia. Siksi liberalistien tehtäväksi on osoittautunut vapauden ylivertaisen välinearvon perusteleminen niillekin, joiden moraali ei muuten pitäisi yksilönvapautta itseisarvona. Monien mielestä esimerkiksi sosiaalinen oikeudenmukaisuus, elintason kasvu ja yhteiskuntavakaus ovat jopa omaa vapautta tärkeämpiä arvoja. Puhuttaessa elintasosta ja hyvinvoinnista taloustiede on olennaisimpia areenoita tämän asian käsittelemiseksi.

Monien omistusoikeuden vastustajien mielestä omaisuuden turva suojelee omistajia ja vauraita ihmisiä pitäen muita ihmisiä köyhyydessä. Yhtäläinen omistusoikeus ei suojele mitään eturyhmää sisäisesti, vaan tarjoaa myös oikeuden niille, joilla ei ole suurta omaisuutta. On myös tärkeä muistaa, että markkinoilla ihmiset voivat hankkia itselleen lisää omaisuutta esimerkiksi työtä tekemällä. Omaisuuden turva on erityisen tärkeä niille, joille vähäinenkin on paljon.

Omistusoikeuden vastustamiseen liittyy ajatus, että se, minkä yksi ihminen omistaa, on pois kaikilta muilta ihmisiltä. Lähtökohtaisesti se on totta, sillä muilla ihmisillä ei ole oikeutta kajota toisen omaisuuteen. Se on myös kannustin ja kehittyvän talousjärjestelmämme perusta, kuten aikaisemmin todettiin. Ilman liberalistisia taloudellisia vapauksia ja omistusoikeutta ihmisiltä puuttuisi kyky itsemääräämiseen, ja he olisivat yhä enemmän toistensa mielivallan armoilla. Ihmisen taloudellinen vapaus on yksilönvapauden erottamaton ydin.