Mikrovaltioista ja Seasteadingista

Posted by: Samuli Pahalahti 11 years, 10 months ago

(0 comments)

Syyskuun toisena päivänä 1967 majuri Paddy Roy Bates nousi toisen maailmansodan aikaiselle öljynporauslauttaa muistuttavalle alustalle Englannin kanaalissa ja perusti Sealandin ruhtinaskunnan.

Sen jälkeen Sealand onkin käynyt läpi värikkäitä vaiheita, joihin lukeutuu itsenäisyystaistelu (varoituslaukaukset Sealandia lähestyneille laivaston yksiköille), vallankaappausyritys (jonka yhteydessä vangiksi otettua Alexander Achenbachia vapauttamaan Saksa lähetti diplomaatin neuvottelemaan) ja erinäisiä yrityksiä tehdä bisnestä tarjoamalla turvallisen ja vapaan ympäristön nettipalvelufirmoille.

Sealand on käytännössä (de facto) itsenäinen mikrovaltio, koska Englannin oikeuslaitos on katsonut sen olevan oman jurisdiikkansa ulkopuolella. Virallisesti (de jure) maata ei kuitenkaan ole tunnustettu.

Niin kutsutut mikrovaltiot eivät ole uusi keksintö maailmassa. 1800-luvulla perustettu Kookossaaret pysyi pitkään Cluniess-Ross perheen hallinnassa ja muitakin esimerkkejä löytyy Sealandin lisäksi.

Mikrovaltioista lisäpuhtia hallinnollisen tason innovaatioille

Mitä hyötyä sitten mikrovaltioista on ihmiskunnalle? Nehän ovat kuitenkin sananmukaisesti hyvin pieniä eivätkä pysty palvelemaan suuria ihmismassoja perinteisten valtioiden tapaan.

Olennaista on katsoa yksi askel ylemmäs perinteisestä politiikasta. Sen sijaan, että keskustelisimme, mitkä lait ovat hyviä ja huonoja - kuten yleensä tehdään - täytyy tarkastella, millaisissa puitteissa uusia lakeja luodaan. Perustuslait ovat eräänlaisia metalakeja, eli ne määrittelevät sen, millaisen mekanismin avulla tavalliset lait muodostuvat. Tämä mekanismi voi keskimäärin kannustaa luomaan joko hyviä tai huonoja lakeja, tai mitä tahansa siltä väliltä.

Normaalissa poliittisessa keskustelussa on yleistä, että kansalaiset tyytyvät vain ilmoittamaan kannatuksensa tietynlaisille laeille, mutta he eivät kiinnitä juurikaan huomiota siihen, kuinka mahdollista kyseinen laki on saada voimaan omassa valtiojärjestelmässä. Perustulo on hyvä esimerkki tästä - se olisi huomattavan suuri parannus nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmäviidakkoon, mutta sitä on äärimmäisen hankala saada otettua käyttöön sen ilmiselvistä hyvistä puolista huolimatta. Nykyinen poliittinen järjestelmämme kannustaa erilaisia eturyhmiä lobbaamaan itselleen etuoikeuksia ja valtaa muiden kustannuksella, jolloin kysyntä yksinkertaiselle ja helpolle sosiaaliturvan muodolle on hyvin vähäistä. Sellainen antaa valtaa lähinnä ainoastaan yksilölle itselleen, ei millekään suuremmalle eturyhmälle.

Esimerkiksi ay-liike vastustaa perustuloa, koska sen avulla ay-liikkeen valtaa olisi helppo kaventaa. Työssäkäyvät eivät enää tarvitsisi niin suurta painostusvoimaa työnantajia vastaan, koska he voisivat helpommin ottaa lopputilin huonojen työolosuhteiden takia, perustulon taatessa toimeentulon helposti ja yksinkertaisesti. Ay-liike säilyttää oman valtansa ainoastaan pitämällä sosiaaliturvajärjestelmän niin heikkona, että yksilöillä on suurempi kannustin käyttää hyväkseen sen palveluita työnantajia vastaan kuin jäädä mahdollisesti hetkellisesti työttömiksi.

Kyse ei ole siitä, että erinäisten eturyhmien etuja ajavat ihmiset olisivat pohjimmiltaan pahoja tai tyhmiä. He vain toimivat niiden kannustimien mukaan, joita järjestelmämme heille antaa. Vaikka me vaihtaisimme kaikki vaikutusvaltaiset ihmiset kertaheitolla toisiin, niin vähitellen järjestelmämme muuttuisi takaisin sellaiseksi, kuin se nykyään on. Jos haluamme saada parempia lakeja, täytyy katsoa yhtä askelta ylöspäin, eli sitä mekanismia, joka tuottaa ne lait. Yleinen virhe on vain katsoa lopputulosta, muttei tuloksen aikaansaanutta mekanismia.

Perustuslait, eli ne lait, jotka määrittelevät, miten tavallisia lakeja säädetään, ovat siis hyvin olennaisia kun tarkastellaan tavallisten lakien laatua. Mutta miten perustuslakia voidaan muuttaa paremmaksi? Sellaiseksi, että se antaisi suuremmat kannustimet valtiolle toimia kansalaistensa hyväksi? Ongelma tällä hetkellä on, että uusia perustuslakeja ei suunnitella puhtaalta pöydältä kovinkaan usein. Korkeintaan olemassaolevia muokataan hitusen kerrallaan, ja silloinkin vain kulloinkin vallassa olevan poliittisen eliitin muodostamien kompromissien pohjalta.

Mikrovaltiot voisivat toimia yhtenä ratkaisuna tähän tilanteeseen. Sen sijaan, että olemassaolevien valtioiden perustuslakeja alettaisiin muuttaa esimerkiksi massiivisia resursseja vaativien poliittisten kampanjointien tai väkivaltaisten vallankumousten avulla, voitaisiin perustaa uusia mikrovaltioita. Niiden perustuslait suunniteltaisiin erilaisten yhteiskuntateorioiden pohjalta ja sitten testattaisiin näiden teorioiden toimivuus käytännössä.

Tällaisesta seuraisi useita etuja. Ensinnäkin, nykysysteemiin kyllästyneet ihmiset voisivat perustaa itse juuri sellaisen yhteisön, mistä he ovat aina unelmoineet. Heidän ei tarvitsisi kärsiä jäämisestä vähemmistöön demokratiassa, vaan he voisivat elää yhteisössä, jossa itse ovat enemmistössä.

Toiseksi, hallinnollisen tason innovaatiot räjähtäisivät kasvuun. Tällä hetkellä ei tapahdu juuri minkäänlaista kehitystä, koska demokratiassa voidaan kokeilla yleensä vain yhtä asiaa kerrallaan. Sekin tuppaa olemaan usein kompromissi eikä mikään selkeän teorian pohjalta muodostettu kokonaisuus. Kompromissien ongelma on se, että ne sisältävät monista eri lähtökohdista mukaan sullottuja  kokonaisuuksia, jolloin seurauksien arviointi hankaloituu. Jos mukana on muutama hyvä ja muutama huono elementti, niin miten voimme tietää, kuinka paljon hyvää ja pahaa kukin elementeistä sai oikeasti aikaan? Mikäli olisi paljon erilaisia mikrovaltioita, jotka muodostaisivat perustuslakinsa puhtaalta pöydältä, näkisimme käytännössä paljon nykyistä enemmän erilaisia hallintomalleja. Tämä avaa portit kekseliäiden yrittäjien innovaatioiden tulvalle.

Kolmanneksi, mikäli olisi useita mikrovaltioita, jotka perustuisivat erilaisille hallintomalleille, pystyisimme saamaan paljon enemmän dataa siitä, kuinka hyvin mitkäkin mallit oikeasti toimivat. Tämä on periaatteessa samaa kuin kakkospointti, mutta on hyvä erottaa se silti, koska laadukkaan datan saaminen erilaisista yhteiskuntateorioista on nykypäivänä vielä erittäin hankalaa.

Neljänneksi, olemassaolevat valtiot hyötyvät mikrovaltioiden tekemistä innovaatioista. Kun jokin mikrovaltio on saanut kehitettyä oikeasti toimivan perustuslain itselleen, jonka ansiosta sen asukkaat ovat onnellisia ja hyvinvoivia, on perinteisten valtioiden helpompi omaksua siitä toimivat elementit. Maailma on täynnä yhteiskuntateoreetikoita, jotka julistavat omien näkemystensä parhautta, mutta ne eivät ikinä tule otettua käyttöön perinteisissä valtioissa, koska ihmiset eivät ole vielä nähneet käytännössä niiden toimintaa. Kun sitä ei ole käytännössä nähty, sitä ei uskota kovin helposti. Ei, vaikka paperilla homma näyttäisi kuinka pätevältä. Mutta jos jonkin teorian pohjalta muodostettu mikrovaltio osoittaa olevansa toimiva ja hyvinvoiva yhteisö, on perinteisten valtioiden asukkailla huomattavasti suurempi kannustin vaatia samoja periaatteita myös oman valtionsa hallintoon. Ja samoin myös poliitikoiden on helpompi esittää niitä kansalaisille, kun heillä on näyttää toimiva esimerkki oikeasta elämästä.

The Seasteading Institute

Nykypäivänä kuitenkin uusien mikrovaltioiden perustaminen on käynyt hyvin hankalaksi. Sealandin kaltaisen valtion perustaminen on mahdotonta kansainvälisten sopimusten vuoksi. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Patri Friedman perusti vuonna 2008 yhdessä Wayne Gramlichin kanssa The Seasteading Instituten levittääkseen tietoa ja tehdäkseen tutkimustyötä uusien mikrovaltioiden perustamiseksi merelle.

Seasteading-sana on yhdistelmä sanoista sea (meri) ja homesteading (haltuunotto). Homestead-periaate viittaa siihen, että yksilöt voivat tulla omistamattomien resurssien omistajiksi ottamalla ne käyttöön. Seasteadingin ideana on siis luoda uusia yhteiskuntia merelle perustamalla ne sinne itse - sen sijaan, että otettaisiin haltuun jonkin toisen tahon omistuksessa oleva yhteiskunta.

Utopistisella tasolla tämä tarkoittaa jättimäisiä, merellä kelluvia kaupunkeja, joista löytyy käytännössä kaikki nykyteknologian mukanaan tuomat mukavuudet. Käytännön tasolla ollaan kuitenkin vielä suunnitteluasteella. TSI:n strategiana ei ole kuitenkaan suunnitella utopistisen mittakaavan yhteiskuntia ja lähteä toteuttamaan niitä suoraan. Päinvastoin, tarkoituksena on vähitellen kehittää merellä asumisen teknologiaa paremmaksi ja halvemmaksi, toteuttaen ensimmäisenä yksinkertaisia rakenteita ja pienin askelin edetä suurempiin. Olennaista on se, että jokainen askel on niin pieni, että se voidaan oikeasti käytännössä toteuttaa suhteellisen helposti. Eihän se oikeasti tule olemaan mitään kovin helppoa - meri antaa hyvin ankarat olosuhteet elämiselle - mutta kun jokaiseen eteenpäin otettavaan askeleeseen sisältyy vain suhteellisen pieni riski, niin hyvään lopputulokseen tullaan pääsemään suuremmalla todennäköisyydellä.

Uusien yhteisöjen perustaminen merelle ratkaisee ainakin jossain määrin sujuvasti nykyisen ongelman mikrovaltioiden suhteen - siis sen, ettei niitä pysty helposti perustamaan. Maa-alueet ovat tosiaankin jo hyvin vahvasti nykyisten valtioiden hallussa, joten niitä ei voi käyttää hyväksi. Sen sijaan merellä saa kellua suhteellisen vapaasti, vaikka siihenkin liittyy jonkin verran juridisia ongelmia. Ensimmäisen itsenäiseksi valtioksi tunnustetun seastead-yhteisön eteen jouduttaneen tekemään kovasti työtä diplomaattisella tasolla. Kuitenkin ensimmäisten pysyvien rakenteiden diplomaattisen ongelmat on melko helposti ratkaistavissa, koska nykyisten valtioiden välillä on mukavasti kilpailua laivojen lippujen suhteen. On suhteellisen helppoa valita sellaisen valtion lippu yhteisölle, joka antaa suurimmat vapaudet toimia merellä. Tämä ei tietenkään mahdollista mitä tahansa, mutta on kuitenkin helppo ratkaisu ensimmäisille yhteisöille. 

Instituutin tarkoituksena ei ole ainoastaan tehdä merellä asumisesta mahdollista, vaan myös kannattavaa. Insinöörityön ohella tutkimus on keskittynyt myös bisnesideoiden kehittelyyn. Lienee kuitenkin aika itsestään selvää, etteivät ihmiset halua muuttaa merelle ainoastaan päästäkseen leikkimään kavereiden kanssa uusia leikkejä, vaan mukana täytyy olla jotain oikeasti lisäarvoa tuottavia elementtejä, jotta homma toimii pidemmän päälle.

Seasteadingista esimerkkiä Suomelle

Vaikka merellä kelluvien mikrovaltioiden ajatus kuulostaakin vielä nykypäivänä erittäin kaukaiselta, niin siltikin me voisimme ottaa oppia taustalla olevista ideoista jo nykypäivänä.

Otetaan taas esimerkkinä perustulo. Nykyisessä järjestelmässä ei ole kovinkaan järkevää yrittää saada kokonaisvaltaista sosiaaliturvajärjestelmäreformia aikaan. Se ei tule onnistumaan kovinkaan helposti, ja vaikka se onnistuisikin, siitä voidaan lipsua hyvin helposti takaisin nykysuuntaan päin. Sen sijaan, että tuhlattaisiin aikaa ja resursseja perustulon vaatimiseen, kannattaisi mieluummin toimia järjestelmän muuttamiseksi siihen suuntaan, että se kannustaisi perustulon käyttöön ottamiseen. Tiedän, tämä ei ole erityisen helppoa - järjestelmän muuttaminen sisältäpäin on usein erittäin tuskallista. Käytännössä se varmaan vaatisi jotain sellaista lainsäädäntöä, joka laittaisi poliitikot ja virkamiehet enemmän vastuuseen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmista. Niin, että heidän ainoa pakokeinonsa olisi vain lykätä kansalaiselle tietty summa rahaa kouraan ja käskeä pitämään huoli itse itsestään.

Yksi mielenkiintoinen kehityssuunta olisi suuremman autonomian antaminen kunnille ja kaupungeille. Tällä hetkellä niillä ei ole kovinkaan paljon liikkumavaraa politiikan suhteen, koska valtio määrää hyvin pitkälti kuntien velvollisuudet. Näiden velvollisuuksien selvittäminen ei muuten ole helppoa - yritin joskus vuosia sitten, mutta mistään ei löytynyt kattavaa selitystä. Mutta pointtina olisi kuitenkin se, että annettaisiin enemmän vapauksia kokeilla erilaisia keinoja pitää asukkaista hyvää huolta - tai antaa heidän itse pitää itsestään huolta, kuten liberaalit toivovat. Autonomian laajuudesta riippuen tämä voisi avata esimerkiksi mahdollisuuksia kokeilla perustuloa jossain kunnassa. Jotkut kunnat voisivat voisivat keskittyä toteuttamaan yksilönvapautta, toiset vihertäviä arvoja, perussuomalaisuutta, maahanmuuttomyönteistä monikulttuurisuutta tai pitkälle vietyä sosialismia.

Suomen kansalaisten olisi helppo kilpailuttaa kuntia ja kaupunkeja keskenään, mikäli niiden välillä olisi jotain todellisia eroja. Tällä hetkellä valtioiden väliset kulttuurierot ovat hyvin suuria, joka aiheuttaa kansalaisille hyvin helposti asiakkuuden lukkiutumistilanteen, eli palveluntarjoajaa (eli valtiota) ei voi vaihtaa ilman suuria kustannuksia. Kulttuuri ja kieli muuttuu ja joutuu jättämään oman lähipiirin pitkän matkan päähän. Suomen sisäisessä muuttoliikkeessä tällaiset ongelmat olisivat suhteellisen pieniä, joka kannustaisi ihan oikeasti kilpailuttamaan omaa asuinpaikkaa.  

Mitä suuremmaksi ideologiset erot kuntien ja kaupunkien välillä tulisivat, sitä selkeämmin niiden erot alkaisivat näkyä myös käytännössä. Tämä taas aiheuttaisi sen, että parhaimmin toimivat hallintomallit kopioitaisiin uusille alueille, kunhan vain joku olisi ensin osoittanut niiden toimivuuden. Mutta pitkälläkään aikavälillä tuskin tapahtuisi niin, että kaikki alueet alkaisivat muistuttaa toisiaan, vaan perustavanlaatuiset erot pysyisivät asukkaiden preferenssien mukaan. Liberaalin, teknologiaa rakastavan kaupunkilaisen lempiympäristö olisi erilainen kuin luonnossa viihtyvän hipin tai konservatiivisen uskovaisen.

Demokratian ongelma on, että kaikkien erilaisten ihmisten preferensseista tehdään kompromissi niiden edustajien neuvotteluvoiman perusteella, jolloin kukaan ei saa täsmälleen sitä, mitä olisi halunnut. Kaikki joutuvat tyytymään samaan ratkaisuun, vaikka olisi ihan mahdollista elää monen erilaisen yhteisön kanssa rinnakkain.

Tarvitsemme kilpailua sekä tuomaan vaihtoehtoja eri asioita arvostaville ihmisille että kannustamaan suurempaan innovaatioon hallinnollisella tasolla. Tämä voisi toteutua jo ihan Suomen tasolla, mutta se lienee melko epätodennäköistä, koska se kaventaisi nykyisen poliittisen eliitin valtaa. Todennäköisempää on, että seasteading-idea lähtee utopistisesta vivahteestaan huolimatta lähivuosina nousuun ja saavutamme sitä kautta parempaa kilpailua valtiomarkkinoille.

The Seasteading Instituten perustaja Patri Friedman vierailee Suomessa ja pitää yleisölle avoimen esitelmän perjantaina 13.5.2011 Helsingin yliopiston Porthania-salissa. Tilaisuus alkaa klo 17:30 kahvitarjoilulla. Mukana puhumassa myös Henrik Kindblom European Submarine Structures AB:sta.