Markkinatalous on ääliöille

Posted by: Santtu Mäki 11 years, 5 months ago

(0 comments)

Markkinatalous perustuu oletukselle, että ihmiset ovat ääliöitä. Ilman tätä oletusta, ei markkinataloudella, tai hyvällä taloustieteellä ole pohjaa. On kuitenkin hyvä tietää, mitä tällä ääliöydellä tulisi ymmärtää.

Kriitikoista ja virhekäsityksistä

Tyypillinen naomikleinilainen markkinatalouskritiikki lähtee ajatuksesta, että taloudellinen toiminta on itsessään epärehellistä, tarkoituksenmukaista huijausta, tai vähintäänkin luo valtahierarkioita joita huonot ihmiset tulevat käyttämään hyväkseen. 

Asiaan liittyy kuitenkin nyansseja jotka jäävät umpimielisessä ja naivistisessa markkinatalouskritiikissä huomioimatta. Keskeisimpänä varmaankin perustavanlainen ymmärrys markkinataloudesta prosessina joka luonnostaan vähentää inhimillisen ignoranssin haittavaikutuksia.

Markkinat tulisi myös nähdä laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa, kuin vain taloudellisten resurssien allokaation näkökulmasta. Markkinatalous on ainoa mielekäs alusta laajamittaiselle, sekä yhteiskunnalliselle, että paikalliselle dialogille. Tämä täysin keskeinen rooli joka taloudellisella toiminnalla on, on jäänyt lähes kokonaan huomioimatta talouden ympärillä pyörivässä diskurssissa. Kauppapaikat ovat historiallisesti toimineet kokoontumispaikkoina yhteisöille, joissa tavaroiden ja palveluiden lisäksi vaihdettiin kuulumisia ja luotiin uusia suhteita. Tämä huomio pätee myös abstraktimmalla tasolla; Hayekin huomio markkinoista tietojärjestelmänä tulee varmaan ensimmäisenä mieleen. 

Tyypillinen markkinatalouskriitikko kokee talouden kylmäkiskoisena ja epähumaanina, kun historiallisesti ja sosiaalisesti tarkasteltuna maailmassa ei ole toista yhtä humaania ja yhdistävää keinoa ihmisten kanssakäymiseen kuin markkinatalous. 

Keskittykäämme kuitenkin transkendenttiin formaalisen taloustieteen kritiikkiin. Markkinataloudelle ei olisi mitään käyttöä jos ihmiset eivät olisi ignorantteja. Toisin sanottuna, tiedon epätäydellisyys ja epätasainen jakautuminen taloudessa eivät ole esteitä markkinatalouden toiminnalle, vaan se perimmäinen syy miksi markkinataloutta niin ehdottomasti tarvitaan yhteiskunnassamme. 

Kritiikin mahdollisia lähteitä lyhyesti

Markkinatalouden kritiikki kumpuaa ihmisten luontaisesta epäluottamuksesta sellaisia ihmisä kohtaan, jotka eivät kuulu heidän välittömään sosiaaliseen ympäristöön. Tämän takiahan mm. epärehellisyys ja kaikenlainen huijaus on yleisempää kahden kulttuurin rajapinnassa kuin kummankaan kulttuurin ytimessä. Tämä toki pätee yhtälailla pienemmällä mittakaavalla, ja tämän havainnon tekeminen on mahdollista puhtaan introspektion kautta. Alikehittyneiden luolamiesaivojen ja intuitiivisten kammojen lisäksi syytökset kumpuavat huonosta ja huonosti ymmärretystä teoriasta. 

Kiusallisesti varmaankin suurimpana syyllisenä tähän harhaan ovat taloustieteilijät itse. Paul Krugmanin vaimo, Robin Wells artikuloi tietämättään puheessaan hiljattaen: 

Haluan painottaa, että meidän tulisi tehdä selväksi ero joka on vapaan markkinatalouden merkityksellä älyllisenä rakennuspalikkana, ja niillä tavoilla joilla sitä käytetään väärin tosimaailmallisia toimintatapovoista päätettäessä. 

On kuitenkin huomattavaa, että ne ns. vapaat markkinat joista Wells puhuu, eivät liity millään tavoin markkinatalouteen – joskin juurikin eri syystä, mitä hän itse viittaa. Wellsin tarkoituksena on havainnollistaa täydellisen kilpailun pohjalta esitetyn markkintalousmallin, ja todellisen taloudellisen toiminnan eroja. On kuitenkin heti ymmärrettävä, että ns. täydellisesti kilpaillut markkinat olisivat tila, jossa markkinataloutta ei efektiivisesti enää ole. 

Täydellisen kilpailun malli kuvaa tilannetta, jossa ääretöntä lähestyvä määrä taloudellisia toimijoita harjoittaa vaihdantaa täydellisen homogeenisillä hyödykkeillä, kaikkien toimijoiden ollessa täysin tietoisia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Mallin tarkoituksena on havainnollistaa kuinka arbitraasiprosessilla on tasapainottava vaikutus. Tämä siis yleisen tasapainomallin ollessa oletusarvoinen teoreettinen työkalu. 

Täydellisen kilpailun mallin ollessa tarkoituksellisesti epärealistinen - onhan sen ainoa tarkoitus osoittaa miten idealisoitu arbitraasi toimii - on helppo ymmärtää, mistä markkinatalouskriitikko ruutinsa löytää. Joku voisi jopa väittää, että taustalla piilee lievä älyllinen epärehellisyys; markkinatalouden olkinuken luominen täydellisen kilpailun pohjalta on varmaankin melko houkutteleva, joskin erinomaisen laiska, keino päästä näpäyttämään taloustiedettä. Jos tosimaailmallinen talous ei noudata mallista johdettuja johtopäätelmiä, on tosimaailmallisen talouden toiminta epäoptimaalista ja täten avoinna hienosäädölle ja interventionismille.

Onhan talouden nobel-palkintoja jaettu niinkin mullistavista huomioista, että jotkut ihmiset tietävät asioita joita toiset eivät tiedä. Tämä mykistävä ja maailmoja mullistava huomio mahdollisti Joseph Stiglitzin uran.  

Julkinen hysteria markkinatalouden hauraudesta ja kestämättömyydestä on helposti ymmärretty tämän yhden huomion valossa. Toki asiaan liittyy myös muita tekijöitä, kuten militantti ja politisoitunut journalismi. Uskoisin kuitenkin, että ainakin akateemisessa talouskritiikissä, taustalla on hyvinkin pitkälti Wellsin kuvaama virheellinen ymmärrys talousteorian ja tosimaailmallisen taloudellisen toiminnan suhteesta.

Wells ja muut akateemikot pitävät todellista taloutta hauraana ja painottavat kitkatekijöiden merkitystä. Todelliset markkinat kaikessa epätäydellisyydessään toimivat kaleidoskooppisesti – nytkähdellen ja fundamentaalisin muutoksin – eikä automaation kaltaisesti, kuten naivistinen tasapainoajattelu johtaisi uskomaan. Toki institutionaaliset huolenaiheet on hyvä ottaa huomioon, mutta tämähän enää ole sinänsä markkinatalouden kritiikkiä, vaan poliittisen toimintaympäristön kritiikkiä. 

Ymmäryksemme markkintalouden kaikille taloudelliseen toimintaan osallistuville edullisesta luonteesta, ja tätä kautta laajoista positiivisista hyvinvointivaikutuksista, ei ole millään lailla riippuvainen täydellisen kilpailun teoriasta, ja onkin täten immuuni tälle perustavalle kritiikille. Tai, toisin sanottuna, täydellisen kilpailun teorian tuottamat kuvitteelliset hyvinvointitappiot ovat merkityksettömiä, verratessa tosimaailmallisten markkinoiden tuottamaan todelliseen hyvinvointiin. 

Ludwig von Mises kritisoi tasapainomallia, ja siitä seuraavaa mielen nyrjähdystä teoksessaan Theory and History. Kritiikki on liian moninainen ja hedelmällinen tässä läpikäytäväksi, mutta on eittämättä antoisaa luettavaa jokaiselle meistä. 

Markkinatalous on hyveellinen järjestelmä

Hayekiläinen ymmärrys markkinataloudesta ensisijassa tietojärjestelmänä on erinomaisen tärkeä pitää aina mielessä. Paikallinen ja täydellisesti hajautunut tieto on loppukädessä markkinatoimijoiden päiden sisällä, ja sen tuottaminen edes jollakin tavoin yleisesti ymmärrettäväksi on mahdollista ainoastaan vapaaehtoisen, taloudellisen toiminnan avulla. Jos toimijat toimivat mistään muusta syystä, kuin omasta tahdostaan, on meidän mahdoton sanoa tälläisessä tapauksessa kyseisten toimien hyvinvointivaikutuksesta mitään.

Koska elämme epätietoisuudessa tarvitsemme markkinataloutta. Jos olisimme kaikkitietäviä enkeleitä, markkinatalous olisi merkityksetön kitkatekijä. Mutta enkeleitä emme ole. Markkinatalous mahdollistaa vastavuoroisesti edullisen yhteiselämän, myös sellaisten ihmisten välillä, jotka arvomaailmoiltaan, tai muista syistä, olisivat muutoin toistensa suurimmat viholliset. Jo tämä itsessään tekee markkinataloudesta arvokkaan järjestelmän, vaikka se osoittauisikin muutoin epäoptimaaliseksi talousjärjestelmäksi. Olemmehan kuitenkin kaikki ääliöitä.