Laissez-faire -kapitalismi moraalisena talousjärjestelmänä
Posted by: Mikko Laakso 12 years, 6 months ago
Prakseologia
Itävaltalaisen koulukunnan erään merkittävimmän edustajan Ludwig von Misesin kehittämän ihmisten käyttäytymistä hahmottavan menetelmän, prakseologian, mukaan ihmisten toiminta on tavoitteellisesti suuntautunutta ja kaikki ihmiset pyrkivät jokaisella toimellaan kohti suurempaa tyytyväisyyttä ja tyydytystä. Tämä näkemys ei ole kaukana positiivisen psykologian näkemyksistä: jokaisen yksilön tiedostaessa oma elämänkokemuksensa, taitonsa ja mielihalunsa, he pyrkivät jatkuvasti parantamaan oloaan ja tätä kautta onnellisuutensa astetta parhaaksi katsomallaan tavalla.
Prakseologia muodostaa deduktiivisen järjestelmän, josta on johdettavissa periaate, että kaikki vapaaehtoisesti tapahtuva vaihdanta perustuu siihen, että molemmat vaihdon osapuolet kokevat hyötyvänsä siitä. Itävaltalaisiin vaikuttajiin kuulunut Murray N. Rothbard väittää kirjoituksessaan "Mitä ovat vapaat markkinat?" vaihdannan olevan aina selkeästi hyödyllistä molemmille osapuolille. "Mikäli kumpikin taho on suostunut vaihtoon vapaaehtoisesti, on sen seurauksena molempien osapuolien tyydytyksen aste kasvanut."
Tämä vaihdannan hyödyllisyys ilmenee myös tilanteessa, jossa ihminen vaihtaa työpanoksensa palkkaan. Näin ollen erilaisissa sosialismin muodoissa liputettu kapitalismin harjoittama työväestön riisto on käsitteellinen mahdottomuus, sikäli kun työntekijällä on vapaus kieltäytyä työstä katsottuaan esimerkiksi työehdot tai palkan riittämättömäksi. Yleisellä tasolla riisto on mahdollista vain mikäli jokin osapuoli on pakotettu väkivallan uhalla johonkin tekoon. Tästä johdettuna kapitalistisen yhteiskunnan tehtävänä on ainoastaan taata yksilöiden koskemattomuus väkivallalta - suojella ihmisiä siltä tilalta, jossa riistäminen on määritelmällisesti ylipäätään mahdollista. Tämän toteuttaminen vaatii yhteiskunnalta ainoastaan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta huolehtivat elimet, sekä oikeuslaitoksen vastaamaan sopimusten noudattamisesta ja rikollisten tuomitsemisesta.
On huomioitava myös, että taloudellinen vapaus on erottamaton osa yksilönvapautta: ihminen ei ole vapaa mikäli hän ei voi vapaasti vaihtaa - esimerkiksi myydä tuottamiaan tavaroita tai palveluita. Puhtaasti eettisestä näkökulmasta tarkasteltuna näyttäisi siltä, että ainoa yhteiskuntamalli, jossa yksilön on mahdollista olla aidosti vapaa riistolta, on laissez-faire-kapitalismiin pohjautuva yhteiskunta. Sikäli kun omistusoikeus, yksilön koskemattomuus ja oikeusvaltio tunnustetaan. Monet ovat kuitenkin huolissaan esimerkiksi siitä, "Saavutetaanko näin suurin mahdollinen kuviteltavissa oleva elintaso?", "Toimivatko markkinat täydellisen tehokkaasti vailla keskussääntelyä" ja niin edelleen. Nämä kysymykset eivät sinänsä itävaltalaisen koulukunnan teoreetikoita kiinnosta.
Spontaani järjestys
Niitä voidaan kuitenkin lähestyä niin sanotun spontaanin järjestyksen idean kautta. Sen taustalta löytyy pitkä ajatteluperinne, joka kulminoituu viime vuosisadalla vaikuttaneen Friedrich A. Hayekin myöhemmässä tuotannossa. Kuvitteellisena ja ehkä hieman karkena esimerkkinä voidaan käyttää evoluutiota, jossa kaikki lisääntymiskykyiset informaatiota kantavat rakenteet pyrkivät yksinkertaisesti välittämään perimänsä itsekkästi jälkeläisilleen. Elollisen ja elottoman luonnon luoma valintaympäristö ja lajien välinen kilpailu niukoista resursseista sanelevat optimointiehdot eliöille ja jos ne eivät kykene sopeutumaan, ne kuolevat pois. Lajit muuttuvat geneettisessä kilpailussa monella tasolla kilpaillessaan muuta luontoa "vastaan" satunnaisten hyödyllisiksi osoittautuvien geneettisesti välittyvien mutaatioiden kautta, jotka antavat niille tietyn pienen kilpailuedun suhteessa muihin.
Näin ollen tämä luonnossa havaittu ja evoluutioksi teoretisoimamme ilmiö hakee jatkuvasti ympäristön muutosten mukana tiettyä hetkellistä dynaamista tasapainotilaa, sitä tosin koskaan täysin saavuttamatta. Näin syntyy spontaania järjestystä kaaosken sijaan. Evoluution muutamasta yksinkertaisesti perusperiaatteesta syntyy koko monimutkainen biojärjestelmä, ekosysteemi, joka muodostuu kuin itsestään, ilman ylhäältä tapahtuvaa ohjausta.
Myös vapaa markkinatalous on spontaaniin järjestykseen perustuva järjestelmä, markkinajärjestys. Se on monimutkainen, suunnittelun tuolla puolen oleva täysimittainen laskematon järjestelmä joka muodostuu vapaan vaihdannan periaatteesta. Kukaan ei pysty ohjaamaan sitä ylhäältä, vaan siinä palveluiden ja hyödykkeiden lukemattomat tuottajat pyrkivät sopeutumaan ihmisten mielihaluihin, tarpeisiin ja resurssien niukkuuteen. Monimutkaisista tarpeiden, halujen ja yksilöllisten mieltymysten "pseudokaaottisesta" kokonaisuudesta syntyvät termostaatin lailla toimivat markkinat, jossa vaihdanta tapahtuu sen mukaan miten ihmiset arvostavat eri hyödykkeitä kysynnän ja tarjonnan lain puitteissa.
Näin ollen evoluutio-analogiaa käyttäen ostopreferenssit toimivat tavallaan eräänlaisena markkinoiden luonnonvalintana karsien huonoja tuotteita, palveluja ja ratkaisuja, jotka pyrkivät säilymään riittävän kysyttyinä innovaatioiden avulla. Tästä seuraa se, että tarjontamarkkinoilla vallitsee jatkuva dynaaminen kilpailu, jolloin parhaina pidetyt menestyvät, samaan aikaan kun huonoimmat karsiutuvat. Tällöin talous on jatkuvassa muutoksessa markkinadynamiikan hakiessa jatkuvasti entistä parempaa ratkaisua ihmisten hintasignaalien viestiessä siitä, mikä on paras ratkaisu milläkin ajan hetkellä. Sosialistisesta komentotaloudesta puuttuvat sekä markkinoille ominainen optimointilogiikka että "näkymätön käsi", joten kysynnän ja tuotannon kannalta resurssien allokointi on äärimmäisen tuhlailevaa. Neuvostoliitossa ei koskaan ollut aitoja hintoja, vaan ne vedettiin markkinasosialismin oppien mukaisesti hatusta. Neuvostoliiton pitkäikäisyyden salaisuus ei ollut markkinataloudessa, vaan huonojen ratkaisujen tulvassa ja "innovaatiovakoilussa".
Talouden sääntelystä
Kun markkinoiden toimintaa säännellään, on tuloksena markkinaprosessin häiriintyminen. Usein tämä johtuu siitä, että tietyt ihmiset - lähinnä poliitikot ja näiden eturyhmät - uskovat kykenevänsä suunnittelemaan omat markkinat, taikka muuttamaan niitä "reilummiksi" tai "tehokkaammiksi" omien mielivaltaisten halujensa perusteella. Tämä on osoittautunut kerta toisenssa jälkeen katastrofaaliseksi tieksi, koska kaikki tiet pois markkinatalouden luonnollisesta järjestäytymisestä johtavat lopulta sosialismiin.
Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa sääntelyn taipumus luoda keinotekoista niukkuutta. Se heikentää resurssien allokointia luoden vinoumia insentiiveihin. Se synnyttää myös taloussyklin korkosääntelyn ja muun heikosti perustellun rahapolitiikan avulla, esimerkiksi pitämällä korkotason luonnottoman matalana ja painaen markkinoille liikaa vastikkeetonta rahaa, joka painetaan lopulta kannattamattomiin investointeihin. Lisäksi jotkut toimijat yrittävät vaikuttaa poliitikkoihin lobbaamalla yritystoimintaa sääntelevää lainsäädäntöä vähentämällä kilpailua ja luomalla erityisoikeuksia. Mitä vähemmän politiikkaa talouden toimintaan sotketaan, sen parempi.
Ranskankielinen sanonta "laissez-faire" tarkoittaa oikeastaan suomeksi "antakaa tehdä". Se oli itsevaltaisen Ranskan elinkeinoelämän johtohahmojen lentävä lause ja tarkoittaa jotakuinkin sitä, että julkisten tahojen tulisi pysyä erossa talouden toiminnasta. Nämä yrittäjät näkivät saman lopputuloksen kuin Menger, Böhm-Bawerk, Wieser, von Mises ja Hayek: poliitikkojen "myymät" ratkaisut markkinoiden näennäisiin häiriöihin luovat vain uusia ongelmia ja yritykset korjata ongelmia vain moninkertaistavat niiden määrän, kunnes talouden toiminta on säännelty täyteen jos jonkinlaisia kiemuroita yritystoimijoiden liiketoimikustannusten ylittäessä kaikki kuviteltavissa olevat rahat. Tällainen talousjärjestelmä johtaa tappioiden sosialisointiin ja voittojen yksityistämiseen.
Empiriaa
Kysymystä vapaan markkinatalouden mielekkyydestä voi lähestyä myös seurauseettisesti, kokemusten ja tutkimustulosten avulla. Kaikki käytettävissä oleva todistusaineisto osoittaa kiistatta, että kapitalistiset ja demokraattiset länsimaat ovat vaurastuneet markkinatalouspohjaisen talousjärjestelmänsä ansiosta vuosisadassa moninkertaisesti muita maita enemmän. Mittarit kertovat globaalin kapitalismin voittokulusta samalla kun muun muassa enemmän tai vähemmän sosialistiset Aasian ja Afrikan taloudet eivät ole onnistuneet elinolojen parantamisessa, kituuttaesssaan vieläkin eriasteisissa komentotalouden vaiheissa. Dead Aid -teoksellaan kuuluisaksi tullut Dambisa Moyo on muistuttanut karulla tavalla monia länsimaalaisia siitä, että kehitysmaissa ei saada positiivista kehitystä aikaan ennen kuin muinaisuuden savijalkaiset komentojättiläiset on murrettu ja aito yrittäjyyden ja vapauden henki herätetty.
Historia kertoo, että viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut myös ns. talousihmeitä osoittaen, että korkea elintaso ei ole vain vauraiden länsimaiden luonnonlain omainen yksinoikeus - ja hyvä näin! Niin sanotut Aasian tiikerit kokivat aina 1960-luvulta lähtien rakettimaisen talouden ja elintason kasvun markkinoiden liberalisoinnin ja länsimaista omaksutunut demokraattisen ja parlamentaarisen hallintojärjestelmän omaksumisen jälkeen. Tuottavuuden kasvun myötä työpäivät ovat lyhentyneet, elintaso kasvanut ja hyvinvointi merkittävästi kasvanut.
Esimerkiksi Etelä-Korea oli Korean sodan jälkeen pohjoista naapuriaan jopa köyhempi, mutta nykyään Etelä-Korea on talouskasvultaan verrattavissa länsimaisiin teollisuusjättehin, joka on tunnettu muun muassa viihde-
Kaupan vapauttaminen ja tästä johtuva elintason kasvu korreloi positiivisesti myös ihmisoikeuksien toteutumisen, elintason ja demokratiakehityksen kanssa, joten ei liene ihme, että maailman parhaat maat ovat juuri vapaat markkinataloutta suosivat Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtiot. Korrelaatio markkinoiden vapauden ja elintason välillä on kiistämätön tosiasia.
Viimeistään Neuvostoliiton kaaduttua luulisi olleen ilmeistä, että sosialismin eri muunnelmat eivät toimi ja oikeastaan sille tielle ei koskaan olisi pitänyt lähteäkään. Nykyään epäonnisen sosialismin perilliset, erilaiset "vaihtoehtoliikkeet" ovat nostaneet päätään ja uhkaavat niin taloudellista vapauttamme kuin myös länsimaista kulttuuripiiriä. Toivottavasti nämä lopun aikoja maalailevat liikkeet unohtavat haihattelunsa kivikautiseen maailmaan ja tulevaisuudessa koittaisi vihdoin klassisen liberalismin, tieteellisen valistuksen ja todellisten sivistysihanteiden aika.
