Kreikka on Euroopan velkavanki
Posted by: Oskar Lindman 8 years, 1 month ago
Kreikka on velkavastuussa, josta kansantalous ei kykene täysmääräisestä vastaamaan. Velkataso nousee aina uusiin prosentuaalisiin ennätyksiin ilman efektiivistä mahdollisuutta reformein suitsia velkatason kasvua. Teki Kreikka mitä tahansa, se ei koskaan tule saamaan kansantaloutensa tuotantoa tasolle, jossa se pääsisi itse maksamaan velkansa takaisin. Teki Kreikka mitä reformeja tahansa.
Kreikka on tilanteessa, jossa se ei vastaa vain omista veloistaan, vaan on pakotettu tilanteeseen, jossa se vastaa koko euro-alueen veloista nimellisesti ja strukturaalisesti. Tällaisissa poikkeustapauksissa puhdas markkinaratkaisu ei ole enää mahdollinen. Velkojen takaisinmaksu ei tule kyseeseen mutta sen vaikutukset pyritään patoamaan yhteen maahan, joka toimii palomuurina muulle euroalueelle. Sen sijaan, että kreikkalaiset maksavat omat velkansa pois, on pyritty patoamaan velkakriisin vaikutuksia vain yhteen jäsenmaahan eli Kreikkaan.
Korkotaso on noussut ja uutta velkaa joudutaan ottamaan velanhoitokustannusten kattamiseksi. Tässä muut euroalueen maat toimivat solidaarisesti, mutta omaa etuaan katsoen ikään kuin lahjoittamalla valuuttaa Kreikan käyttöön. Ei tule kysymykseen, että kriisin annettaisiin levitä muihin jäsenmaihin. Kreikka elää poikkeuksellisessa tilanteessa.
Korkotaso pysyy suhteellisesti hallinnassa, jos koko euroalueen mailla on valmius selvitä veloistaan. Kreikan valtionvelka on muiden euroalueen valtioiden takaamaa.
Valtioiden velkavastuut nominaalisesti näyttävät elävän omaa elämäänsä. Japanissa velkataso on korkea, mutta kansantalous kykenee sen sulattamaan, joten kriisiä ei ole päässyt syntymään. Italiassa valtio on velkaa lähinnä omille kansalaisilleen, jotka eivät vielä ole vaatineet rahojaan takaisin. Vain massiivinen valuuttapako maasta johtaisi rakenteiden romahtamiseen.
EKP on pitkän empimisen jälkeen päättänyt ostaa suoraan jäsenvaltioiden velkakirjoja, kunnes rahan sumuttamista kansantalouteen ei enää tarvita. Tätä tietä olisi pitänyt uskaltaa kokeilla jo paljon aikaisemmin.
Optimaalista elvytystä olisi lähettää keskuspankista kirjekuoressa juuri painettua rahaa kotitalouksiin. Tällöin rahanluonti ei tapahtuisi liikepankkien kautta, vaan siirtyisi suoraan kulutukseen tai säästämiseen siinä mielessä kuin kotitaloudet haluavat sen kohdentaa. Tämä muistuttaa friedmanilaista rahan tiputtamista helikopterista. jolloin mikään muu ei muuttuisi kuin rahan määrä kansantaloudessa. Tämä ei kvantiteettiteoreetikoiden mukaan muuttaisi tuotantorakennetta positiivisempaan suuntaan.
Itävaltalaiset taloustieteilijät ovat olleen hyvin kriittisiä pankkien luomaa velkarahan kasvua kohtaan. Se pahentaa tuotantosykliä ellei peräti aiheuta sitä.
Äänestäessään vasemmistopuolue Syrizaa kreikkalaiset ovat muun Euroopan silmissä toimineet järjettömästi jälleen kerran. Ehkä katkeruudenosoitukseen liittyy myös annos järjellistä taloudellista harkintaa, sillä Kreikka ei ole noussut jaloilleen vuosien taistelun jälkeen. Analyysin on siis muututtava.
Syrizan toimenpideohjelma piti sisällään kymmeniä kohteita, joista muissa Euroopan maissa vasemmisto vasta puhuu. On järkevää tuhlata surutta, jos muuta tietä ulos kriisistä ei ole näkyvissä. Jälki-keynesiläiset ja hayekilaiset vääntävät tälläkin hetkellä siitä, millä tapaa kansantalous saadaan taas kasvun tielle. Austerismi luo tilaa yksityiselle sektorille, jonka kasvaminen saapuu aina viiveellä. Julkiset subventiot näyttävät hyödyttävän tilanteessa, jossa talous on täydellisessä stagnaation tilassa.
Kreikka ajaa julkista sektoria alas, joka ei voi olla näkymättä hetkellisessä talouden lamaantumisessa, vaikka pidemmällä tähtäimellä hyödyttäisikin. Onko Kreikka valmis kilpailemaan täydellisellä talouden liberalisoinnilla? Ei mielestäni.
Järkevät Kreikan talouden reformit liittyvät ohjelmiin, jotka eivät maksa mitään – veronkannon tehostaminen, korruption kitkeminen, yksityisten omistusoikeuksien ulottaminen alueille, joissa sitä ei vielä ole hyödynnetty, valtionyritysten yksityistäminen. Velkarahalla ei voi elvyttää, jos sitä ei ole.
Suomessa elettiin mielenkiintoisessa tilanteessa Lipposen hallitusten aikaan. Veronalennusten tiellä olisi voitu jatkaa ja antaa kansantalouden kasvaa vaikka vuosikymmeniä yksityistä kulutusta ruokkien. Siinä oli valmis resepti antaa talouden kasvaa ja tuotantorakenteen muuttua samanlaiseksi kuin muissa länsimaissa. Aina vasemmistopuolueet eivät luo niin epäonnistunutta talouspolitiikkaa, kuin johtajansa tuntuvat lupailevan.
Suomessa valittiin taantumassa veronkorotusten tie eikä julkisia menoja leikattu. Tämä johti siihen, että Suomi on taas maailman kärkipäätä julkisten menojen suhteessa kansantalouteen, jotain mistä pyrittiin eroon koko 90-luvun.
Sen sijaan, että oltaisiin pyritty kasvattamaan kansantaloutta, lähdettiin oudolle velkapolitiikan tielle, jossa lähdettiin siitä että velka-aste ei saa kasvaa, luottoluokittajat pyritään pitämään tyytyväisinä ja että kansantaloutemme velkaantumisaste näyttää hyvältä Eurooppalaisessa kontekstissa. Onpahan Euroopassa ainakin yksi maa joka hoitaa velkavastuunsa kunnolla eli Suomi.
Ikään kuin oli tärkeämpää pitää nominaalinen velka kirjoissa näyttämään hyvältä sen sijaan että olisi tähdätty kasvuun. Se, että Suomella ei ole paljon velkaa ei tule hyödyttämään meitä, kun loppupeli alkaa velkojen maksamisen suhteen. Velkadefaultein ja leikkaamalla velkatasoa luodaan tasapainotilanne pelitilanteessa, jossa jokainen valtio pyrkii ”selviytymään velkataakastaan”. Siinä tilanteessa ei sillä ole hyttysen painoarvoa että Suomi velkakirjoissa näyttää pääsevän tasoihin.
Suomessa halutaan hoitaa taloutta hyvin. Tällä hetkellä Suomessa luodaan kriisitunnelmaa ennen kriisiä. Olisi vielä tilaa lähteä vaikka veronalennusten tietä rakentamaan pysyvää talouskasvua. Euroopan-laajuista talouskasvua on luotava valtioissa, joissa varaa on kuten Suomessa, ei odottaa että austerismi tekee selvän Kreikasta.
Kreikka häviää tilanteessa tuotannon lisäksi suuresti tulevaisuuteen liittyviä resursseja koulutuksen ja terveydenhoidon muodossa.
Velkavanki-Kreikan olisi hyvä unohtaa solidaarisuus muita euromaita kohtaan ja syytää talouteensa niin paljon julkista rahaa kuin vain kykenee ja jättää maksamisen muiden jäsenvaltioiden huoleksi siinä mielessä kuin ne vain kykenevät. Ei euro-alue voi siihen kaatua. Ei ole Kreikan eikä varsinkaan kreikkalaisten asia huolehtia siitä, mistä velasta maailman suurimman talousalueen valtiot kykenevät kollektiivisesti vastaamaan.
