Keinojen vastustajat leimataan päämäärien vastustajiksi

Posted by: Thomas Taussi 5 years, 11 months ago

(0 comments)

Liberalismin kannattamisessa on helposti vaarana tulla väärinymmärretyksi. Yhteiskunnalliseen, kattavaan yksilönvapauteen kuuluu yksilön estottomuus toteuttaa itseään niin kauan kuin hän ei rajoita muiden vastaavaa vapautta. Tästä seuraa myös tasa-arvo lain edessä sekä kaikenlaisten etuasemien sekä lisärajoitteiden torjuminen. Tasa-arvo ja vapaus eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan yhdenvertaisuus lain edessä on vapauden tulosta.

Lainsäädännöllisillä rajoitteilla ja etuoikeuksilla usein pyritään edistämään hyväksi pidettyjä asioita ja ehkäisemään ongelmia. Sen sijaan liberaali politiikka pyrkisi eriarvoistavien ja lokeroivien sääntöjen purkamiseen alkuperäisiin motiiveihin katsomatta. Oikein ymmärrettynä liberalismi on arvoneutraali aate. Siinä erilaisia motiiveja ei voida vertailla keskenään lainsäädännön näkökulmasta. Tarkoitus ei siis pyhitä keinoja.

Liberaalissa keskustelukulttuurissa voitaisiin siis todeta verotus laillisuudestaan huolimatta varastamiseksi, käytettiinpä varat mihin tahansa. Usein voimakasta valtiovaltaa ihannoivat ihmiset eivät pidä verotuksen ja varastamisen rinnastamisesta juuri siitä syystä, että verovaroja käytetään hyväksi pidettyihin tarkoituksiin. Myös erilaisten ihmisryhmien suosiminen on aina syrjintää, vaikka sen tarkoituksena olisi parantaa epäonnisena pidetyn kansanosan asemaa. Aidosti liberaalissa lainsäädännössä ei edes olisi mainintoja kansanryhmistä, sillä yhteiskunnan perusyksikkönä olisi kollektiivin sijaan yksilö.

Liberaaliin logiikkaan kuuluu myös subjektiivisuuden kunnioittaminen. Se tarkoittaa yksilöllisen kokemustiedon luonteen ymmärtämistä ja koskemattomuutta. Kaikki käsitykset kollektiiveista ovat epämääräisiä, tulkinnanvaraisia ja viime kädessä ihmisen omasta mielivaltaisesta määrittelystä riippuvia. Jonkun mielestä etnisen vähemmistön x tunnusomaiset piirteet ovat puhetavassa ja pukeutumisessa, kun taas jonkun toisen mielestä syntyperäisessä ulkonäössä. Yhteisöt ovat konstruktiivisia ilmiöitä, joiden välille ei voi vetää yksiselitteisiä rajoja yhtä selkeästi kuin esimerkiksi ihmislajin yksilöiden välille. Jos lainsäädäntöön halutaan määritellä kollektiivit, niitä jouduttaisiin päivittelemään ja lisäämään loputtomasti. Siitäkin huolimatta ne olisivat koko ajan ristiriidassa toisten ihmisten käsitysten ja tulkintojen kanssa. Kansainväliset sopimukset tai laki voivat sisältää jo ennalta erilaisia määritelmiä, mutta nekin ovat viime kädessä vain ihmisen mielivaltaisia veteen piirrettyjä rajaviivoja.

Keinojen vastustajat leimataan päämäärien vastustajiksi

Fréderic Bastiat kirjoitti jo 1800-luvulla siitä, kuinka valtion vähäisen roolin kannattajat leimataan helposti hyvien aikeiden vastustajiksi. Hyvien aikeiden nimissä tehtävän syrjinnän ja etuoikeuttamisen vastustajia pidetään virhepäätelmän tuloksena hyvien aikeiden vastustajina, koska yhä useammin tarkoitus pyhittää keinot.

Otetaan esimerkki: verotusta kiristetään "kulttuurin rikastamiseksi" käyttämällä rahat taiteen tukemiseen. Liberaalit vastustavat tarpeetonta veronmaksajien menojen lisäämistä. Jos ihmiset eivät oma-aloitteisesti käytä paljon varojaan kulttuurin ylläpitämiseen ja sen ihailuun, se on signaali tämän "alan" vähäisestä kysynnästä. Tällöin taiteen tukeminen verovaroista olisi ihmisten tahdon ja valinnanvapauden vastaista.

Jos valtio tukee jotain erityisalaa tai joitain toimijoita, se rikkoo arvoneutraalisuuden periaatetta asettamalla toiset etuasemaan muiden kustannuksella. Jos tarkoituksena on rikastaa kulttuuria jakamalla tukia, valtio määrittelee yksityisten ihmisten puolesta sen, mikä on toivottavaa kulttuuria tai "kulttuuria" ylipäätänsä.

Edellä mainittu esimerkki ei myöskään kunnioittaisi subjektiivisuutta. Monet väittävät, että demokraattiset päättäjät edustavat valitsijoitaan, mutta sellainen ei toteudu edes teoriassa. Kun valitsija tekee valintoja kansalaisilta kerätyillä varoilla, hänen olisi jo teoriassa mahdotonta selvittää ja sovittaa kannattajiensa erilaiset laadulliset mieltymykset yksiselitteisiksi valinnoiksi.

Julkisessa keskustelussa ihmisten valinnanvapautta ja omistusoikeutta puolustavat veronkorotusten vastustajat leimataan ennemminkin verovaroilla kustannettujen asioiden, kuten taiteen, sivistyksen ja perusturvan vastustajiksi. Ei ole mitään järkevää perustetta päätyä tällaiseen johtopäätökseen. Yhteisten menojen minimoiminen ei itsessään ole kannanotto sitä vastaan, mihin verovaroja tulisi käyttää, ja mihin ei. Veronkorotuksia vastustaisi myös sellainenkin liberaali, joka kokisi tuettavan kulttuurialan henkilökohtaisesti tärkeäksi.

Uhrittomat rikokset

On olemassa ihmisyhteisöille pyhäksi koettuja asioita, kuten symboleja, uskontoja tai aatteita.  Lainsäädäntöön on jäänyt autoritaarisuuden jäänteitä, jotka muun muassa kieltävät valtion lipun häpäisemisen. Samoin vanha jumalanpilkkalaki on vain nimellisesti muutettu rikosnimikkeeksi "uskonrauhan rikkomisesta". Sen asettaa uskonnollisen vakaumuksen eriarvoiseen asemaan muiden elämänkatomukseen liittyvien vakaumusten kanssa suojaamalla uskontoa sakon uhalla herjalta tai jopa pelkästään kärjistetyltä kritiikiltä. Euroopassa on myös vaadittu hakaristisymbolin kieltämistä. Vastineeksi tällaisille sananvapauden rajoituksille politiikassa ei ole syntynyt laajaa liberaalia vastaliikettä, vaan melkein yhtä voimakkaasti populistit ovat saattaneet vaatia myös kommunistien sirppivasarasymbolien kieltämistä sekä yhdenvertaista herjasuojaa kaikille uskonnoille.

Edellä mainitut lait asettavat erilaiset symbolit ja vakaumukset erilaiseen asemaan muiden vertaistensa kanssa. "Uskonrauhan" suojaaminen lainsäädännöllä edustaa samaa logiikkaa kuin kuvitteellinen "mielipiderauhan" suojeleminen. Tiettyihin asioihin uskovien ihmisten tunteita pyritään suojelemaan kritiikiltä ja heidän tärkeäksi näkemiensä asioiden halventamiselta. Mahdollisuus kritiikkiin ei kuitenkaan tarkoita, että ihmiset pyrkisivät jatkuvasti loukkaamaan toisiaan.

Tiettyjen aiheiden lainsäädännöllinen koskemattomuus rajoittaa ilmaisunvapautta. Liberalismissa vain tasavertaisuus ja vapaus ovat perustavanlaatuisia pyhään verrattavia periaatteita. Ihmisillä on oikeus harjoittaa uskontoa tai arvostella sitä niin kauan kuin se tapahtuu loukkaamatta kenenkään vastaavaa vapautta. Edes vapauden vastaisten ajatusten esittämistä ei pitäisi liberalismin mukaan kriminalisoida, eikä symbolien häpäisemiseen reagoida lainsäädännön puolesta.

Olennaista liberalismille on, ettei uhrittomista rikoksista voi rangaista. Symboli tai vakaumus ei itsessään ole konkreettinen uhri siinä, missä esimerkiksi ihminen on. Ihmisiä henkilökohtaisesti loukkaamaan tarkoitetut herjaukset ovat tuomittavia, ja niistä on useimmiten säädetty erilliset kunnianloukkauslait.

Henkilökohtaista kunnianloukkausta ei pidä sekoittaa julkisessa keskustelussa käytävään provosointiin. Asiasisällöistäkin keskusteltaessa on myös mahdollista esittää tunteita nostattavia, mauttomiksi miellettyjä ilmaisuja, ylläpitää kyseenalaisia keskustelutapoja, argumenttivirheitä ja voimakasta kielenkäyttöä. Se, miten kuulija tai lukija kokee sanoman, on yksilöllistä. Jos lainsäädännön tehtävänä on poistaa julkisuudesta kaikki liian ikäviä tunteita aiheuttavat ilmaisut ja eleet, kohdataan monia erilaisia ristiriitoja.

Sananvapauden puolustamisessa leimautuu helposti kaikkien kiistellyimpien asioiden puolustajaksi. Uskonnollisia symboleja suojelevaa, "uskonrauhaa" turvaavaa  lainsäädäntöä kritisoiva liberalisti leimataan helposti uskontoja pilkkaavaksi häiriköksi. Todellisuudessa kyse on vain suuremman yksilönvapauden sekä vakaumusten tasa-arvon kannattamisesta. Kannanotto näitä lakeja vastaan ei paljasta mitään yksilön halusta polttaa valtiolippuja tai piirrellä hakaristejä sekä Muhammed-pilakuvia.

Sananvapauskeskustelussa avoimen sananvapauden kannattajia saatetaan helposti muistuttaa siitä, että vapauteen kuuluu myös vastuu. Oikeastaan tämä on juurikin ajatus, johon varsinkin monet liberaalit vetoavat. Käsitys vastuusta jakaa mielipiteitä uhrittomien rikosten kohdalla. Liberaalien mielestä vastuu tarkoittaa sitä, että ihminen on valmis kantamaan tekojensa spontaanit seuraukset, paheksunnan, taakan tai kiitoksen ja arvostuksen. Autoritaarien mielestä vastuu tarkoittaa lakiin määrättyä rangaistusta siinäkin tilanteessa, kun kenenkään koskemattomuutta, omaisuutta tai yksityisyyttä ei ole loukattu. Vastuu on luonnollinen ihmisiä kurissa pitävä voima.

Ovatko ihmiset kunnolla vain valtion ansiosta?

Lopulta kaikenlainen vapauden puolustaminen voidaan erittäin helposti ymmärtää väärin. Liberaali arvoneutraali lainsäädäntö nimittäin mahdollistaisi myös sellaisten valintojen tekemisen, jotka eivät noudata vallitsevia moraali-ihanteita. Yksi syy vastustaa yksilönvapautta joissain kysymyksissä on ilmiselväksi koettu "väärin valitsemisen" määritteleminen. On helppoa ryhtyä moralistiksi ja sanoa, että kaivoon hyppääminen on typerää ja haitallista, joten se tulisi kieltää.

Tarkemmin ajateltuna voidaan pohtia, kuinka moni ihminen lopulta hyppäisi kaivoon tai hakkaisi päätään seinään, jos itsensä vahingoittamiseen ei puututtaisi viranomaisten taholta? Ihmisen toiminta tähtää jatkuvaan oman mukavuuden parantamiseen. Ihmisillä on taipumus suosia elämää kuoleman sijaan. Edellä mainittujen hyvin yksinkertaisten elämän perusperiaatteiden mukaan toimiva ihminen kantaa vastuun valinnoistaan ja harkitsee tekojaan välttääkseen ilmiselvät vahingot. Tarvitseeko ihminen siis lakeja, jottei hän hakkaisi päätään seinään ja hyppäisi kaivoon? Pitävätkö lait ihmisen kurissa ja ohjaavatko ne todella ihmistä oikeisiin valintoihin?

Käytännössä päättäjät ovatkin aktiivisia ehdottelemaan lakiin kaikenlaisia riskirajoja esimerkiksi yritys- ja pankkitoimintaan. Tämä on seurausta ihmisen ylimielisyydestä monimutkaista todellisuutta kohtaan. Voidaanko luottaa, että ulkopuolinen ja etäinen valtion virkamies kykenee tieteellisesti ennustamaan yrittäjää paremmin sen riskirajan, jolla hän yhdenaikaisesti maksimoi voittonsa ja minimoi riskinsä. Varsinkin talouden kohdalla tieteellinen ennustaminen on mahdotonta. Jos valtion puuttumista yksilön elämään perustellaan ihmisen kyvyttömyydellä nähdä omaa parastaan, herää kysymys, kuka muu kuin ihminen lopulta puuttuu ihmisyksilön elämään. Vaihtoehtoina on vain kaikkitietävä kone tai julkisen vallan myötä yli-ihmisen aseman saavuttanut virkamies.

Jos ihmisen toiminnasta ei aiheutuisi kenellekään sivuhaittoja tai kuluja, yhteiskunnan ei tarvitsisi olla niin holhoava ja rajoittava. Yksilön vapaus ja vastuu olisivat harmoniassa. Monesti jää kuitenkin huomaamatta, että useimmat sivuvaikutuksiksi mielletyt ongelmat ovat vain seurausta valtiovallan lisääntyneistä velvoitteista. Jos ihminen sairastuttaa itsensä runsaalla päihteiden käytöllä, sivuvaikutukset olisivat pienemmät, ellei valtio velvoittaisi veronmaksajia ottamaan osaa sairaalakuluista. Tällä tavalla yksilöiden keskeisistä ongelmista tulee koko yhteiskunnan ongelmia.

Moraali-ihanteiden sisällyttäminen lainsäädäntöön altistaa länsimaille arvokkaan yksilönvapauden periaatteen relativismille. Jos lakeja säädettäessä perusteena on moraalinen mielipide, siitä tulee yleisesti hyväksytty peruste rajoittaa yksilön vapautta laajemminkin "oikeiden valintojen" tähden. Tämä on helppo todeta katsomalla lainsäädäntöämme, jossa mm. päihteiden käyttöä sekä yhteiskuntarauhaa kohauttavien ilmaisujen esittämistä on rajoitettu.

Moralismiin liittyy piiloutuminen käytännöllisten motiivien taakse. Yhteiskuntarauha sekä päihteettömyys vetoavat toki näennäisesti käytännöllisyyteen, mutta käytännöllisyys itsessään ei ole mikään yhteiskunnallinen arvo. Käytännöllisyyden määritteleminen riippuu aina näkökulmasta. Usein käytännöllisyyden takaa löytyy utilitaristinen, yhteisen hyvän arvoajattelu. Toisaalta analyyttisemmällä tarkastelulla myös yksilönvapaudella on käytännöllisiä perusteita yhteiskuntarauhan, elämänlaadun kuin aineellisen elintasonkin kannalta.

Arvoneutraalisuuden ja valinnanvapauden periaatteellinen puolustaminen tulkitaan helposti "väärin valitsemisen" puolustukseksi ymmärtämättä syvällisemmin länsimaisia ihanteita oikeudesta ja avoimesta yhteiskunnasta. Vapaamman päihdelainsäädännön kannattaminen rinnastetaan helposti myötämieliseksyydeksi huumeiden käyttöä ja juopottelua kohtaan.