Internetin anonymiteetin puolustuspuhe

Posted by: Mikko Laakso 5 years, 9 months ago

(0 comments)

Tämä Weldy McElroyn kirjoittama (suom. Niilo Korkiakoski ja Mikko Laakso) artikkeli on julkaistu 11.8.2011 sivustolla mises.org

Erään internetkäyttäytymistä kuvaavan mallin mukaan täysin tavallisesta henkilöstä voi tulla internetissä nimettömyyden ja villitsevän yleisön myötä täydellinen häirikkö ja typerys. Itse teorian laatijat käyttävät malleissaan vielä paljon voimakkaampia ilmaisuja näistä häiriköistä, mutta  johtopäätös on ilmeinen: internetin anonymiteetti ruokkii huonoa käytöstä.

tavallinen ihminen + anonymiteetti + yleisö = häirikkö

Itse uskon kuitenkin, että internetin nimettömyyden hyödyt ovat runsaasti sen lieveilmiöitä runsaampia. Tästä syystä olen siksi jyrkästi eri mieltä siitä, että internetin anonymiteetti olisi kielteinen asia. Keskuudessamme on kuitenkin ihmisiä, joiden mielestä nimettömyys on pahasta ja heillä on tapana huutaa paniikinomaisesti valtiota apuun rajoittamaan verkon anonymiteettiä lainsäädännöllä. [1] Tästä syystä asiasta on hankalaa keskustella järkevästi kiihkotta.

Nimettömyys suojaa kaikkia - niin provosoivia palstakirjoittelijoita kuin lapsia väijyviä pedofiilejä. Anonymiteetin vastustajat käyttävät kuitenkin nimenomaan vain jälkimmäistä - tunteita kuohuttavaa esimerkkiä - argumenttina nimettömyyden rajoittamiseksi, jättäen huomioimatta anonymiteetin lukuisat myönteiset vaikutukset.

Valtiokoneiston motiiveista

Monet valtiot pyrkivät tätä nykyä poistamaan yksilöiltä oikeuden anonymiteettiin internetissä, tuoreimpana esimerkkinä tästä Yhdysvalloissa heinäkuussa esitetty Protecting Children from Internet Pornographers Act. Lakiesitys velvoittaisi kaikkia palveluntarjoajia tallentamaan tietoja asiakkaidensa internetinkäytöstä viimeisen 18 kuukauden ajalta ja luovuttamaan nämä tiedot virkavallalle pyydettäessä. Tallennettavaan dataan sisältyisivät nimet, puhelinnumerot sekä luottokortti- ja pankkitunnukset ja luonnollisestikin lista asiakkaan vierailemista IP-osoitteista.

Lakialoitteen virallinen tarkoitus on lapsiporon leviämisen estäminen, mutta samalla lakiesitys avaa ovia laajemmalle internetin käytön tarkkailulle. Jopa lakialoitteen nimi (Protecting Children from Internet Pornographers Act of 2011) on muotoiltu siten, että sen poliittinen vastustaminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Todellisuudessa tallennettavat tiedot olisivat mitä tahansa rikosta tutkittaessa poliisin käytössä. Tiedot voisivat olla jopa lakimiesten ja asianajajien käytettävissä oikeudessa ratkaistavissa avioeroissa, petoksissa ja muissakin tapauksissa. Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Zoe Lofgren esitti lakialoitteen nimen muuttamista neutraalimmaksi siinä kuitenkaan onnistumatta.

Internetin anonymiteetin kieltäminen toisi valtiolle muun muassa seuraavia etuja:

Internet vahvistaa yksilön mahdollisuuksia toimia ilman valtion väliintuloa, mutta nimettömyyden poistaminen saattaisi antaa valtiolle uuden aseen valvontaan.

Suurten internetyhtiöiden intresseistä

Internetpalveluita tuottavat suuryritykset kuten Google ja Facebook vastustavat myös verkon anonymiteettiä. Nämä yritykset saavat suurimman osan tuotoistaan mainonnasta, ja mainostajat maksaisivat varmasti suurempia summia oikeista nimistä ja henkilökohtaisista tiedoista, joita voitaisiin käyttää “markkinatutkimuksiin.” Yritykset siis menettävät potentiaalisia tuloja anonymiteetin takia. Näillä yrityksillä ei myöskään olisi mitään vastuuta palveluissaan tapahtuvista lainvastaisuuksista, kuten kiusaamisesta tai lasten hyväksikäytöstä. Valtion kannan hyväksyminen toisi siis näille internetpalveluyrityksille taloudellista hyötyä.

Internetjättien anonymiteetinvastaisuus näkyy esimerkiksi Googlen kesäkuussa julkaisemassa Facebookin haastajassa, Google+-palvelussa. Rekisteröidyttäessä henkilöltä vaaditaan kutsumanimi, ja valenimeä käyttävien henkilöiden käyttäjätilit estettään verkkoyhteisöjen palvelemisen ja “valeprofiilien” kieltämisen varjolla.

Samaaan aikaan Facebookin markkinointijohtaja Randi Zuckerberg, toimitusjohtaja Mark Zurckerbergin sisar, tahtoisi poistaa internetin anonymiteetin kokonaan. Hänen mukaansa “ihmiset käyttäytyisivät vastuullisemmin, mikäli he esiintyisivät verkossa aina omilla nimillään.” Facebookin periaate on, että palvelussa tulisi esiintyä omalla nimellään, mutta tämän toteutumisen valvonta on hankalaa. Valkoisen talon internetkiusaamisen vastainen konferenssi on varmasti vaikuttanut Zuckerbergin kantaan käyttäjien tunnistamisen  tärkeydestä.

Yrityksillä tulee olla oikeus asettaa omat palveluehtonsa ja antaa asiakkaiden päättää, tahtovatko he käyttää palvelua näillä ehdoilla. On yrityksen oma päätös vaatia asiakkailta oikeata nimeä palvelun käyttämiseen ja Googlella on toki oikeus asettaa tämä ehdoksi palvelunsa käyttöön.

Nämä yritykset puuhaavat kuitenkin kulissien takana enemmän kuin miltä asia ulospäin näyttää: lausunnot “internetin käyttäjistä” ainostaan yrityksen oman palvelun käyttäjien sijaan kielivät yhteistyöstä valtiokoneiston kanssa.

Lisäksi käyttäjäehdot saattavat muuttua yhtäkkiä: esimerkiksi useat teknologiasivusto ZDNetin käyttäjät ovat saaneet huomautuksia Google+-palvelusta, jotka vaativat kopiota kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta. Erään käyttäjän mielestä vaatimus henkilöllisyystodistuksesta on ristiriidassa annettujen käyttäjäehtojen kanssa.

Anonyymiyden puolustus

Info tropism -sivustolla oleva artikkeli nimeltä “Preliminary Results of My Survey of Suspended Google+ Account” tuo esille monia perusteltuja esimerkkejä tapauksista joissa ihmiset käyttävät valenimiä verkossa, kuten:

Listaa voisi jatkaa pitkäksikin. Jotkut nauttivat arkielämän karistamisesta internetaliaksensa turvin Second Lifen tapaisilla sivustoilla, toiset taas pelkäävät identiteettinsä varastamista.

Edellä olevat henkilökohtaiset syyt anonyymiydelle ovat erittäin vahvoja eivätkä poliittiset syyt ole lainkaan sen heikompia. Valtio ja valtiojohtoiset yritykset väittävät teknologian tuovan mukanaan ilmiöitä, joita tulisi säädellä uusilla laeilla. Tähän ei ole todellisuudessa mitään hyvää syytä.

Kyseessä on sama taistelu yksilönvapauksien ja holhouksen välillä. Yksityisyyden poliittiset periaatteet eivät ole muuttuneet, vaikka ihmisten välinen vuorovaikutus on muuttunut. Yksi näistä periaatteista on se, että kommunikoinnin valvonta rajoittaa poliittisen ilmaisun vapautta.

Jälleen erinomaisen esimerkin tarjoaa Yhdysvaltojen historia. Vuonna 1785 tehty lauselma antoi ulkoministeriölle oikeuden avata ja lukea mitä tahansa postia, jonka sisältö voitiin tulkita olevan haitaksi valtiokoneiston intresseille ja yleiselle turvallisuudelle. Pohjimmillaan kongressi julisti siis tietyt asiat kelpaamattomaksi postittaa. Tällaisiksi julistettiin heti ensimmäisten joukossa federalismin vastustajien kirjeet ja julkaisut, joissa kritisoitiin Yhdysvaltojen perustuslain ratifiointia ilman Bill of Rightsia. Täten perustuslain ratifioinnista väiteltäessä federalismin vastustajien oli hyvin vaikea viestiä sekä jakaa materiaalia federalistien hallitseman postilaitoksen avulla.

George Washingtonin kaltaiset vaikutusvaltaiset miehet valittivat siitä, että postia peukaloitiin. Tästä johtuen mm. James Madison, Thomas Jefferson ja James Monroe ryhtyivät kirjoittamaan toisilleen salakielisiä viestejä, kryptaten kirjeensä pitääkseen poliittisen keskustelunsa yksityisinä, sillä vapaan keskustelun kannalta yksityisyys on hyvin tärkeää.

Anonymiteetti voidaan nähdä henkilöllisyyden salauksen keinona, joka suojaa yksilöitä valtion väliintulolta. Arabimaiden kansannousuissa asia on ollut vahvasti esillä, sillä yhteydenpito internetin kautta oli hyvin tärkeässä asemassa mielenosoitusten järjestämisessä ja ylipäätänsä keskeisin mielenosoittajien välinen kommunikaatioväylä. Pääkirjoitus turkkilaisessa Hurriyet Daily News-lehdessä toteaa:

“Arabikevät -- on tuonut esille uuden näkökulman: autoritääristen valtioden asukkaille -- internet on vapauksien luvattu maa. Egyptin ja muiden valtioiden tapahtumat ovat osoittaneet että -- internet on ensimmäinen väline maailmahistoriassa, joka antaa kaikille vapauden poliittiseen ilmaisuun. Tästä syystä internetiä on syytä pitää 2000-luvun ensimmäisenä vapauden välineenä ja suorana väylänä muihin oikeuksiin.”

Sama pääkirjoitus jatkaa hieman synkemmin:

“Valtiokoneistot keksivät jatkuvasti uusia tapoja valvoa, sensuroida, hidastaa tai - ollessaan uhattuna - katkaista internetin käytön. Räikeimmillään tämä ilmeni Mubarakin Egyptissä kun valtio epätoivoisesti eristi Egyptin verkosta lähes täysin. Bashar al-Assadin hallinnon Syyriassa on raportoitu käyttävän “elektronista armeijaa” taistellessaan alati kasvavan vastarinnan kanssa. Tämä on uusin esimerkki valtiokoneiston internetin estämisen käytöstä sorron välineenä.”

Korruptoituneiden arabihallintojen ensimmäisiä toimia vastarintaa vastaan oli pyrkiä suitsimaan yhteydenpitoa ja rankaista tunnistettavissa olevia hallinnon vastustajia. Tämä ei ole sattumaa, sillä niin Syyriassa, Kiinassa kuin Yhdysvalloissakin ihmisiä voidaan hallita, jos he ovat tunnistettavissa.

Lopuksi

On aina ollut ja tulee olemaan ihmisiä, jotka käyttävät teknologiaa rikollisiin tarkoituksiin. Mutta internetin anonymiteetin syyttäminen lapsipornon kaltaisista vääryyksistä on kuin syyttäisi pankkien olemassaoloa siitä, että shekkejä voidaan väärentää. Rikoksia ja niiden tekotapoja tulee tutkia niiden tapahtumisen jälkeen eikä väestön hallinnan keinoin.

Huonoa mutta laillista käytöstä, kuten töykeyttä internetissä, ei tulisi huomioida tai käsitellä lain ulkopuolisin keinoin. Maailma on vain joskus ikävä paikka. Oikeus salata oma henkilöllisyytensä, kuten oikeus vaieta, ei ole roiston vaan vapaan yksilön merkki.

[1] Esimerkistä käy vaikkapa Erkki Tuomiojan verkkosivuilla julkaistu blogikirjoitus “Miten vähentää vihapuhetta?”, 29.7.2011, jossa hän pohtii verkon anonymiteetin rajoittamista ja vihapuheisiin puuttumista. (Kääntäjän oma lisäys.)