Euroalueen sisällä pelataan pelejä
Posted by: Oskar Lindman 8 years, 4 months ago
Euro-alueen valuvioista on väännetty jo pitkään ja on niitä väitetysti korjailtukin. Sen sijaan että ajattelemme euroaluetta optimiaan hakevana talousalueena, voisi olla käytännöllisempää tarkastella sitä pelitilanteena. Näin saadaan toimivampi systeemikuvaus kuin pelkän taloudellisen mekaniikan kuvauksena.
Ennen euron käyttöönottoa pitivät suomalaiset ekonomistit todennäköisimpänä katastrofiskenaariona, että talousaluetta kohtaisi niin sanottu asymmetrinen shokki eli että jokin kansantalouksista vaipuu lamaan muiden porskuttaessa. Tätä varten piti Suomeen tehdä jättimäinen rahasto, josta pumpata rahaa talouteen sitä tarvittaessa.
Ei nähty, että talouden epäsymmetrisyys luo kysyntää ja investointeja siellä missä niitä on ja euroalue kykenee tasapainottamaan sisäisiä erojaan.
En tässä yhteydessä lähtenyt rakentamaan teoreettisia pelitilannemalleja, mutta kaikkein kuvaavin voisi olla sellainen jossa osan talouksista intressit palvelevat yhden uhraamista, jolloin koordinaatio on todella vaikeaa. Ei siis vähemmistö/enemmistö –akselilla eikä yksittäisesti/kokonaisuutena kulkevia pelejä.
Pelitilanneteoreetikoiden tärkein tehtävä on paljastaa pelitilanteet, joissa parempi koordinaatio pelastaa tilanteelta, jossa kaikki häviäisivät tai syntyy pelitilanne, jonka kautta kaikki voittaisivat.
Nämä kaikki esittämäni tilanteet ovat olleet jo pitkään poliittisessa puheessa käytössä, kuten euron hajoamisella pelotteleminen.
Tässä joitain perusskenaarioita:
Yksi lähtee, koko euroalue kaatuu
Tämä on se varsinainen euroalueen atomipommi, sillä tällä voi lypsää etuisuuksia muilta jäsenvaltioilta näyttämättä koskaan toteen uhkaustaan. Oikeastaan huhun asteella kulkeva puhe jo saattaa synnyttää markkinoilla reagoida eli pelata sen päälle, että jotain tosiasiassa tapahtuisi. Tällä tekniikalla ei voi kovin hyvin painostaa neuvottelupöydissä koska sitä ei voi omia omiin nimiinsä.
Markkinoille ei saa poliitikko sanoa, että edustamani valtio on tässä lähdössä, koska se vaikuttaa koko euroalueen stabiiliuteen heikentävästi. Spekulantit pääsevät irti. Siksi Soinikaan ei uskaltanut tätä ääneen sanoa kun Katainen sitä häneltä tivasi.
Nyt riitti, minä lähden
Yhdenkin jäsenvaltion todellinen lähtö saattaisi paljastaa sen, että eurosta voi lähteä. Tämä taas tarkoittaisi että valuutta-alue rakentuisi moninapaiseksi ja jokaisen jäsenvaltion harkittavaksi jäisi kuinka syvälle integraatiokehitykseen halutaan mennä. Tätä ei vielä kukaan ole uskaltanut kokeilla ja on ehdottomasti tukittava.
Muuten neuvotteluasema euro-alueen valtioiden kesken muuttuisi ja sitä ei valtajärjestelmä halua. Muun muassa Lipponen puolusti aina sentralisaatiota.
Komissio varoittelee kaikkien puolesta
Komissio keskushallintona palvelee muka kaikkia. Komissio edustaa maailman hienointa teknokratiaa. Komissio ei sotkeudu turhaan byrokratiaan, puolueellisuuksiin tai vanhoihin sidonnaisuuksiin (vrt. Kataisen rooli Suomen näpäyttämisessä). Komissio varoittelee ja opastaa mutta harvoin tukeutuu koviin keinoihin. Silti komissiosta ei ole oikeuslaitokseksi tai ei ainakaan kukaan tunnustaisi sitä sellaiseksi, siksi siltä puuttuu toimivaltaa. Keskuspankki pystyy valvomaan inflaatiota, koska on itsenäinen – niin itsenäinen että uskaltaa sanoa poliitikoille, että älä yritä! Taloussopimuksia kukaan ei valvo.
EU on rauhanyhteisö
Koska Eurooppa rauhoittui EU:n rakentamisen myötä, vallitsee syvä
pessimismi kaikkia kansallisvaltioiden sooloiluja kohtaan. Päätöksentekijöiden on ymmärrettävä, että heidän näpeistään vuotanut valta tulee laittaa heitä arvokkaampaan käyttöön. Integraatiota on aina vietävä eteenpäin.
Euroalueelle pääsevät tietyin kriteerein kaikki halukkaat
Vaikka kaikki halukkaat eivät täysin annettuja lähestymiskriteerejä täyttäneet on heidät päästetty mukaan koska isompi unioni on parempi. Talousalueena kokonaisuutensa saavutetaan enemmän hyötyjä päästämällä kaikki mukaan kuin karsimalla maita. Nyt alueella on enemmän poliittista ja taloudellista valtaa.
Britannia on euroskeptinen
Jos on kaikissa neuvotteluissa aina skeptinen ja vastustaa äänekkäästi kaikkea ei välttämättä joudu maksamaan täyden painoarvonsa mukaisesti yhteiseen pottiin. Suorasanainen uhkaus jättää koko unioni on aina kovaa puhetta isolta jäsenmaalta.
Kreikkalaisen taksikuskin mittari näyttää väärää lukemaa
Kreikan tie on lypsää mahdollisimman paljon etuisuuksia kohta tulevaan maksukyvyttömyyteen vedoten. Ainakin näin Kreikan pitäisi toimia, lue blogini ”Kreikka on Euroopan velkavanki”.
Suomi – AAA-luokan paras oppilas
Meillä on luokan paras luottoluokitus. Euroaluetta kuvaavissa tilastoissa näkyy aina ainakin yksi maa, jonka asiat ovat kunnossa. Viis siitä, että taloudellista painoarvoa meillä ei ole. Hajontaluvut ja regressio näyttävät sen, että Suomen piste on oikeassa paikassa.
Saksa grynderina
Saksa onnistuu mokaamaan asiansa siihen tapaan että joutuu aina Euroopan johtoon. Lainarahan syytäminen ulkomaille tasapainottaa sitä faktaa että Euroopan suurimpana taloutena Saksa hyötyy jo suoraan pelkästä euron olemassaolosta. Uudet yritykset mieluimmin investoivat talouteen, joka on alueen suurin ja Saksa saa muitakin skaalaetuja. Sen kustannuskilpailukyky on erinomainen ja Saksa näyttää yhä vain pönkittävän vientiteollisuuden näkymiä. Vaihtotase on maan kokoon nähden valtavasti plussalla. Saksa ei ole alistunut tekemään näille asioille mitään, vaikka solidaarisuus muita kumppaneita kohtaan sitä vaatisi. Saksan tulevaisuus näyttää upealta.
Italia vain ei ole hyvä laskemaan rahojaan
Suuri julkinen velka ja täysin onneton talouspolitiikka – siinä mitä Italialla on näyttää. Italia voi aina vedota tohelointiinsa ja saada siitä neuvottelupöydässä hyötyjä.
Pääministeri Matteo Renzi Partito Democratico -puolueesta on tehnyt reformeja ja kaikkien mielestä hän on vähintään Berlusconin doppelgangeri ellei pahempi. Irtisanomissuojaa on heikennetty, veroja laskettu, luotu minimitulo ja siksi vasemmisto on maassa vihainen. Renzin demokraatti-puolue on syntynyt amerikkalaisen esikuvansa mukaan.
Pienet taloudet kuten Irlanti tai Viro hyötyvät
Irlanti imaisi Britannian euroalueella kauppaa käyvät yritykset. Viro taas ajaa oikealta ohi ja synnyttää oikean markkinaliberaalin maan pohjoismaihin. Koska pienvaltiot ovat ikään kuin ”tuuliajolla”, ei heillä ole neuvotteluvaltaa, joten ainoa tapa pärjätä on vastata täysin omasta taloudestaan.
Mitä Suomi tekee?
Suomi tekee leikkauslistoja, sillä seuraavaksi pitäisi huolehtia omasta taloudesta. Euroopan laajuisesti Suomi tulee edellyttämään lainarahoille aina uutta austerismia. Tämä alkaa olla valitsemamme strategia. Mitään suurta irtiottoa Suomi ei voi enää tehdä, sillä valittua strategiaa on vaikea muuttaa – jää nähtäväksi miten tämä yleisölle muotoillaan.
Suomi ei voi vaihtaa enää velkaelvytykseen jo ulkopoliittista syistä. Ennen vaaleja jokainen valtapuolue sitoutui tähän politiikkaan.
Sipilälle voisi joku vihjata, että muille voisi olla helpompaa jos Suomikin vähän elvyttäisi velalla. Suomelle voisi tehdä hyvää antaa Kreikan elvyttää velalla jos se nostaisi tämän talouden uuteen nousuun. Tämä vahvistaisi Suomen neuvotteluasemaa, väliin kiristetään ja väliin löysätään – tulisi aina lisää työkalupakkiin.
