Bruno Leoni –instituutti liberalisoi Italiaa
Posted by: Oskar Lindman 7 years, 6 months ago
Berlusconin oikeistohallituksessa istui talousministerinä Giulio Tremonti, joka puolsi erilaisia protektionistisia toimenpiteitä ja kirjoitti kirjoja, joissa vastustettiin globalisaatiota ja vapaakauppaa. Kolme tähän pettynyttä nuorta miestä päätti perustaa ajatushautomon levittääkseen klassisen liberalismia Italiassa. Nimeksi otettiin italialaisen lakiteoreetikon mukaan Bruno Leoni –instituutti. Perustajat olivat Carlo Lottieri, Alberto Mingardi ja Carlo Stagnaro.
Ajatushautomosta haluttiin amerikkalaistyylinen. Instituutti ei saa julkista tukea vaan elää sponsoreista, jäsenyysmaksuista ja lahjoituksista. Alberto Mingardi: ”Tietty olemme pienempiä kuin amerikkalaiset think-tankit, mutta se on näin Euroopassa, resurssit ovat vähäisemmät.”
Italiassa ei suosittu ajatushautomoita toisesta maailmansodasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeiseen aikaan. Oli voimassa suhteellinen vaalilaki, jota Alberto Mingardi luonnehtii näin: ”Periaatteessa kaikki politiikan suuntaaminen ja sen tekeminen, ajattelu ja aktiviteetit olivat puolueille monopolisoituneita kristillisdemokraateista oikealla kommunisteihin vasemmalle.”
Siksi Alberto Mingardi sanoo ajatusta riippumattomasta ajatushautomosta Italiassa uudeksi. Ne pysyttäytyvät ulkona politiikasta, esittävät ajatuksia siksi että uskovat niihin eikä siksi että kuuluvat puolueisiin.
Alberto Mingardi: ”Yritämme tuoda mahdollisimman monta nuorta tutkijaa tekemään töitä instituutille, kirjoittamaan tutkimuksia ja artikkeleita.”
Tutkijat tekevät töitään yhteisessä kokoushuoneessa.
Vaikka instituutilla ei ole poliittisia kytkentöjä eikä se valitse puoltaan puoluepolitiikassa, on sen sanoma saavuttanut ihmisiä sekä oikealta että vasemmalta. ”Puolisoita” ei haluta mutta sen sanomaa arvostetaan.
Instituutti järjestää noin 50 tapahtumaa vuodessa. Milanossa on viikoittainen seminaari ja vuoteen mahtuu 3-4 isompaa konferenssia sekä kirjajulkkareita. Toimipisteitä löytyy sekä Milanosta että Torinosta ja osa tapahtumista järjestetään pääkaupunki Roomassa.
Viime aikoina on seminaareissa puitu Milanon Expon julkilausumaa, valtiollisen televisioyhtiö RAI:n yksityistämistä, ”Freedom information actia” ja Italian koronkiskontalakeja, jotka koskevat
myös pankkeja ja näiden vaikutusta pankkien lainaustoimintaan.
Alberto Mingardi kritisoi RAI:n johtamistapaa. On työntekijöitä, jotka eivät ole niin tärkeitä, palkat ovat korkeat. Osin veroluonteinen rahoitus ja mainosten myyminen luovat jännitteen sen julkisen palveluvelvoitteen ja kaupallisuuden välille, sen ”sielulle”.
Alberto Mingardi:
”RAI on esimerkki julkisista bisneksistä, joka hyötyisi yksityistämisestä. sillä on mahtavat arkistot. Ongelma on poliittinen tahto. Poliitikot saavat RAIsta mahdollisuuden kontrolloida sitä ystävien kesken. Lojaalit ihmiset saavat nimitykset ja sitä ei valvota. Se on heidän Disneyworldinsa.”
Erikoinen ylpeydenaihe instituutille ovat kouluvierailut. Instituutin edustajat tulevat luokkaan ja pitävät kaksi parituntista luentoa. Ensimmäinen rakentuu Herbert Readin kertomukselle ”I, pencil” ja toinen ”broken windows –fallacylle”. Näistä on tullut hyvää palautetta. Ideana on mennä antamaan oikeat käsitteet ennen kuin nuoret joutuvat äänestämään ensi kertaa:
”Nykyään internet-aikaan on helppoa päästä kosketuksiin opiskelijan kanssa, joka on jo valmiiksi kiinnostunut. On kuitenkin olemassa oppilaita, jotka eivät ole niin kiinnostuneita. He saavat saman populistisen viestin kun menevät äänestämään. He saattavat havaita nämä ideat avuliaiksi.”
Omaksi suosikkiajattelijaksi Alberto Mingardi nimeää pitkän hakemisen jälkeen Friedrich von Hayekin. ”Sosiaalitieteissä v. Hayek oli upeimpia viime vuosisadalla. Mahtava mies ja mahtavat aivot. Opiskelijoita on joskus vaikea saada ymmärtämään että järjestys yhteiskunnassa voi olla ei-aiottu seuraus tavoitteellisesta toiminnasta.”
Instituutin tärkein tehtävä Alberto Mingardin mukaan on näyttää ihmisille vapaampien markkinoiden hyöty. Markkinoilletulon esteitä on purettava ja se mitä italialaisesta vanhasta korporatismista on jäljellä. Italiassa on lakeja, jotka tekevät yrittäjille mahdottomaksi aloittaa yritystoimintaa tietyillä aloilla. Oletetaan, että ei ole ongelmaa jota uusi laki ei ratkaisisi.
Talouskriisin ratkaisemiseksi on lisättävä transaktioiden määrä, jotta vaihdanta ja taloudellinen aktiviteetti lisääntyisivät. Fokus instituutilla on aina talousaiheissa. He eivät puutu kansalaisoikeuksiin, eivät käsittele kansainvälisiä suhteita tai ulkopolitiikkaa.
Taloudellinen vapaus on kuitenkin myös oikeus, sääntely vie tätä pois. Myös verotus on rakenteellinen yksityisyyden loukkaus, sanoo
Alberto Mingardi.
”Me italialaiset olemme hyvin luovia. Jos kyseessä on kengät, hattu tai solmio, se on hyvästä. Kun kirjoitat normeja, se on kauheaa.”
Italian Alberto Mingardi näkee Italialle valtavaksi lahjakkuuden varannoksi. Kaikille tuttuja nimiä ovat vaikka muotinimet Armani ja Prada mutta ne ovat vain jäävuoren huippu. Italian pitäisi ymmärtää yrittäjyyttä paremmin. Italiassa oli vahva klassisen liberalismin perinne, mutta yksikään ajattelija ei noussut hegemoniseksi.
Kuitenkin Clivehoodissa Kaliforniassa seminaarissa esitelty Bruno Leonin pääteos Freedom and the Law sai seuraa Friedrich von Hayekin teoksesta Constitution of Liberty ja Milton Friedmanin Capitalism and Freedom. Bruno Leoni oli pitkän aikaa unohduksissa mutta hänet löydettiin uudelleen. Nyt hänen kirjojaan on käännetty useille kielille.
Kysyttäessä Italian absurditeeteista Alberto Mingardi mainitsee bensaveron. Se luotiin rahoittamaan Etiopian miehitystä eikä sitä koskaan peruttu. Toinen, jätelaki velvoittaa maksamaan yhtiölle nimeltä Conai jätteiden huolehtimisesta, jota ei kuitenkaan tapahdu. Instituutin käyttämistä kirjepakkauksista peritään tätä maksua.
Myös työturvallisuuslait voivat olla liiallisia, ne sopivat teollisille työpaikoille mutta eivät palvelusektorille.
”Säätely on hallinnon keino ylläpitää työttömyyttä. Työllistetään konsultteja jotka työskentelevät juuri työturvallisuusnormien alueella. Hallinto tekee tätä, se ei voi itse luoda vaurautta mutta se voi jakaa sitä ryhmiltä toisille.” sanoo Alberto Mingardi.
”Liian paljon rahaa käytetään lakimiehiin ja lobbareihin eikä insinöörien tuotteisiin ja uusiin ideoihin. Julkisissa toimistoissa ei ymmärretä että sääntelyllä on kustannuksensa. Sääntelijän mieli uskoo että hänen kirjoittamansa laki muuttaa maagisesti maailmaa.”
Italialaisilla on maine käytännön anarkisteina. EU ja euro ovat johdatelleet Italiaa valvomaan lainsäädännön toimeenpanoa tarkemmin.
Alberto Mingardi:
”Ennen Italian tasavallalla oli suuri monimutkainen arkkitehtuuri säännöksiä joita kukaan ei totellut. Se oli vanha sosiaalinen sopimus. Italialaiset olivat yliverotettuja mutta perinteisesti he välttivät veroja maksamasta. Poliittinen maailma sulki tältä toisen silmänsä.”
Ja jatkaa:
”Tämä asenne on häipymässä. Se on ongelma. On komparatiivisesti parempi olla seuraamatta huonoja lakeja. Italialla on huonoja normeja, korkea verotus ja viranomaiset ovat vakavissaan. Italia on fiskaalisesti ja sääntelymielessä kuristettu viime vuosina.”
