Anders Chydeniuksen Kansallinen voitto - osa 2

Posted by: Santtu Mäki 5 years, 12 months ago

(0 comments)

Anders Chydeniuksen merkkiteos "Kansallinen voitto" on luettavissa Chydenius-säätiön nettisivuilla.  Tämän artikkelisarjan ensimmäinen osa täällä.

Teemme muutamia huomioita Chydeniuksen ajatuksista, ja pyrimme tarkastelemaan niiden meriittejä myös tässä päivässä. Tehokkaamman ajankäytön nimissä jätämme "Kansallisen voiton" esimerkit käsittelemättä. 

Chydenius ennakoi Adam Smithin myöhemmin tunnetuksi tekemää ajatusta, jonka mukaan ihmiset toimiessaan itsekkäästi omia etuja ajaen, hyödyttävät koko yhteiskuntaa näin tehdessään - olettaen toki, etteivät lainsäätäjät häntä tässä tavoitteessaan estä. 

Chydenius painottaa myös voittomotiivin tarpeellisuutta ihmisten toimintaa ohjaavana tekijänä. Taloudellinen voitto ja tappio kertovat taloudellisille toimijoille kylmäkiskoisesti jos he tekevät jotakin joka, joko hyödyttää kanssaihmisiä, tai on resurssien haaskaamista. 

Kun valtiollinen säätelijä tunkeutuu hintamekanismiin, ja vapaaseen elinkeinonharjoittamiseen, seuraa lähes poikkeuksetta hyvinvointitappio koko yhteisölle. Jos valtiollinen taho "kannustaa" keskittymään taloudellisesti kannattamattomiin toimiin, ei tästä seurauksena kansakunta vaurastu, vaan köyhtyy.

Jalometallien toimi rahana ei johdu mistään itseisarvosta jota ne kantavat, vaan siitä yksiselitteisestä tosiasiasta, että ne ovat vakiintuneet yleisimmin hyväksytyksi vaihdannanvälineeksi. Rahamääärän kasvulla ei ole positiivisia hyvinvointivaikutuksia, vaan hintamekanismin kautta lisääntynyt rahamäärä näkyy muuttuneissa hinnoissa. Ludwig von Mises ja monet muut hyvät taloustieteilijät tekivät saman huomion vuosisatoja myöhemmin.

Chydenius kritisoi merkantilistista näkemystä, että raha olisi vaurauden lähde, ja se kansakunta jolla on kaikkein eniten rahavaroja, on myös täten vaurain. Chydenius oivalsi, että vauraus seuraa tuotantokyvystä ja mahdollisuuksista kauppaan - ei siitä kuinka paljon kultaa ja hopeaa kunkin kuninkaan holveissa makaa. 

Kovasanainen kritiikki osuu myös pakkotyöhön ja muihin taloudellisiin interventioihin, joita hänen aikansa keskussuunnittelijat juonivat työväen ja rahvaan pään menoksi. Monet Chydeniuksen aikalaisista kammoksuivat teollistumista, ja romantisoivat maanviljelystä. Chydenius kuitenkin näki teollistumisen etuudet kansakunnille, jotka sen tuomia tuottavuus- ja laatuparannuksia syleilivät.

Vaarallisemmille vesille Chydenius astuu kritisoidessaan valmiste- ja vientitukia. Nämä tulonsiirrot kuluttajilta tuottajille piinaavat vieläkin lähes kaikkien maiden kansalaisia. Onkin erikoista, että näinkin selvästi taloudellisesti haitalliset poliittiset toimet ovat vieläkin keskuudessamme yhtä vahvoina kuin aina ennenkin. Chydeniuksen kritiikki on sellaisenaan käyttökelpoista vielä tänäkin päivänä. 

10§

Vientituet ovat tulonsiirto oman maan kansalaisilta, tuottajille, ja vientikohteiden kansalaisille. Irvokkuudessaan vientituet ovat varmasti kaikkien törkeimpiä valtiollisten tukiaisten muodoista. 

Vientituet sekoittavat taloudellista koordinaatiota yli valioiden rajojen, nostaen samalla vihamielisyyksiä kansakuntien välille. Vientitukien seurauksena niiden valtioiden työväki ja tuottajat jotka kokevat olevansa kärsivässä asemassa, tulevat vaikuttamaan oman valtionsa toimintaan niin, että he saavat samanlaisia tukia, tai vastaavasti joillakin keinoin estettyä kilpailijoiden tuotteiden tuonnin maahan. Tästä ilmeisenä seurauksena, kaikkien maiden kansalaiset menettävät hyvinvointina sen osan kansantuotteesta, joka ohjautuu lobbaukseen ja erinäisiin tukiaisiin erinäisille eturyhmille.

Kansainvälisen kaupan teoriasta löytyy muutama erikoinen nurkkatapaus, jossa valtiolliset interventiot valtioiden väliseen kaupankäyntiin voisivat nostaa hyvinvointia, mutta ne voidaan utopismissaan ohittaa. Optimitulliteoriaan ei voi kukaan aikuinen ihminen uskoa. 

11§

Chydenius kritisoi kovasanaisesti aikanaan voimassa ollutta – ja vieläkin hyvin vahvasti vaikuttavaa – täysin sattumanvaraiselta vaikuttavaa interventioiden vyyhtiä, joka ajoi työvoiman, pääoman omistajat ja kuluttajat milloin mihinkin suuntaan. Robert Higgs puhuu nykyään hallinnollisesta epävarmuudesta, joka voidaan nähdä pidemmälle vietynä versiona samasta perusajatuksesta. 

Chydeniuksen ajatus koko Euroopan kattavan säännöstelyharmonisoinnin puolesta on kuitenkin eriskummallinen. Modernimmasta näkökulmasta on lähes aina suotavaa hajauttaa säännöstelyä mahdollisimman pieniin alueisiin, jolloin saavutetaan kilpailun edut ja häivytetään huonojen säädöksien kustannukset – kun huonot säädökset kaatuvat pienen ihmisryhmän niskana, ja kun niistä päättäneet ovat mahdollisimman lähellä säädöksiä koskevia, on todennäköisintä, että epäsuotavat säädökset löydetään ja kumotaan ennen kuin ne aiheuttavat mahdottoman suuria haittoja kansalaisille.

12§

Chydeniuslaisittain tieto-ongelmat ja markkinatalouden merkitys tässä suhteessa tulee käsiteltyä ihaltavalla napakkuudella ja tarmolla. Lyhyen ytimekkäästi Anders artikuloi Hayekin kirjoituksista parhaiten tunnetun käsityksen markkinoista tiedonvälitykseen johtavana prosessina.

Osaakohan lainsäätäjä sanoa, kuinka monta tuhatta ihmistä nyt kykenee tekemään siinä työtä kansakunnan voitoksi ja että sama asetus niin ja niin monessa vuodessa on tuottava tarkoitetun tuloksen? Saattaahan hyvinkin helposti sattua, että kansa siirrettäisiin pois muista elinkeinoista ja tuottaisi tässä liiallisen määrän tavaroita, jotka sen johdosta voisivat menettää arvoansa ulkomailla, huomattavaksi kansalliseksi tappioksi.

Kappaleen keskeinen anti on kuitenkin yllä lainatussa. Voiko talouden toimintaan sekaantuva valtiomies oikeasti  tietää kuinka paljon ja mitä kansakunnan tulisi tuottaa? Eikö olekin mahdollista, että tälläinen tunkeutuminen markkinaprosessin toimintaan voi hyvinkin luoda tuotantotekijöiden virheellisiä allokaatioita? Implikaatiot ovat valtaisat. Kun virheallokaatiot eivät ole vain erheitä, kun niitä ei voi purkaa vain likvidoimalla ja aloittamalla alusta, kun ne on hakattu kiveen lainsäädännön muodossa, eikö olekin kammottavan suuri vaara, että koko kansantalous ajautuu joiltain osin väärille raiteille? Eikö olekin totta, että tälläisessä tapauksessa koko kansakunnan kantamat kustannukset ovat häkellyttävän suuret? Lainsäädännöllinen tuotantotekijöitä koskevan päätäntävallan omiminen on eittämättä yksi haitallisimmista tunkeutumisista kansalaisten elämään johon kansallisvaltio on kykenevä. 

Jatkamme myöhemmin tästä.