Ajokortti, toiveiden tynnyri ja tuhottu hyvinvointi

Posted by: Kari Koskinen 5 years, 11 months ago

(0 comments)

Johdanto

Tieliikenne tuottaa lukuisten hyötyjen lisäksi merkittäviä haittoja, joista liikenneonnettomuudet ovat yksi merkittävimmistä. Onnettomuudet aiheuttavat inhimmillisten tragedioiden (Suomessa vuositasolla syntyy noin 400 ruumista ja tuhansia loukkaantuneita) lisäksi merkittäviä aineellisia tappioita. On siis varsin luontevaa, että näitä haittoja pyritään vähentämään erilaisin toimenpitein.

Yksi, sinällään luonteva, keino haittojen vähentämiseksi on liikenteessä olevien kuljettajien rajaaminen. Rajaamista tehdään erilaisten ominaisuuksien perusteella, joista yksi keskeisimmistä on ajo-oikeuden (ajokortti) myöntäminen ainoastaan henkilöille, jotka ovat osoittaneet osaavansa hallita sekä ajoneuvonsa että liikennessäännöt. Kuljettajien kouluttamista ja pätevyysvaatimuksia tukee sekin tosiseikka, että nuoremmat kuljettajat (joilla on vähäisin ajo-osaaminen) ovat selvästi yliedustettuina onnettomuustilastoissa.

Vähemmälle huomiolle on jätetty sellaiset tekijät, kuten (1) paljonko todellisia hyötyjä ajo-opetuksella ja pätevyysvaatimuksilla on saavutettavissa ja (2) mitä kustannuksia nämä vaatimukset aiheuttavat. Tutkimustulokset viittaavat siihen suuntaan, että hyödyt ovat lopulta varsin vähäisiä ja niihin verrattuna sääntelystä aiheutuneita haittoja (kustannuksia) voi pitää kohtuuttomina.

Parantaako ajo-opetus liikenneturvallisuutta?

Lyhyesti voidaan todeta: ei, ajo-opetuksen vaatiminen ei paranna olennaisesti liikenneturvallisuutta.

Ei ole mitenkään helppoa selvittää, mitkä tekijät liikenneonnettomuuksiin vaikuttavat. Yleensä onnettomuudet ovat monen asian summia ja sattuvat näennäisen satunnaisesti eri henkilöille, eikä eri tekijöiden vakiointi helposti onnistu. Paras aineisto liikenneopetuksen vaikutuksista on kerätty Yhdysvalloista, sillä siellä muilta ominaisuuksiltaan suhteellisen samanlaisissa osavaltioissa on vaihtelevia käytäntöjä kuljettajakoulutuksen suhteen, ja lisäksi näitä vaatimuksia on useissa osavaltioissa muutettu, mikä tietenkin tarjoaa tutkimusten kannalta kiinnostavaa aiheistoa koulutuksen vaikutuksista. Tulokset kenties kattavimmista aihetta sivuavista tutkimuksesta [1] ovat murskaavia:

Yhteenvetona: käytännössä ei ole löydettävissä merkittävästi pienempää alttiutta onnettomuuksiin tai liikennerikkomuksiin niiden oppilaiden kohdalla, jotka osallistuivat ajo-opetukseen, verrattuna niihin, joille opetusta ei järjestetty.
(In summary, for all practical purposes, there was no significant reduction in crashes or traffic violations for those students who received training compared to students who received no formal training.)

Kyse ei ole mistään poikkeuksesta liikenneturvallisuustutkimuksessa, vaan olennaisesti joka ikinen asiallisesti tehty tutkimus osoittaa saman asian: autonkäytön ja liikennessääntöjen opetuksella on vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Joissain tilanteissa opetus saattaa jopa heikentää liikenneturvallisuutta. Esimerkiksi käynee esimerkiksi Norjassa (1979) ja Suomessa (1990) käyttöön otetut pakolliset liukkaanajon opetukset, joka lisäsivät liikenneonnettomuuksia [2]. Tulos voi tältä osin olla yllättävä, mutta se liittyy olennaisesti siihen tosiseikkaan, että ihmiset kompensoivat puutteitaan ja heikkoa ajotaitoaan ajamalla varovaisemmin (ja toisaalta paremmasta osaamisesta tulevat hyödyt yleensä ulosmitataan esimerkiksi suurempina ajonopeuksina).

Koska mikään tutkimustulos ei viittaa siihen suuntaan, että ajo-opetus parantaisi liikenneturvallisuutta, ainakaan merkittävästi, herää tietenkin kysymys, että mikä sitten on syynä nuorten, kokemattomien kuljettajien korkeampaan onnettomuusalttiuteen.

Nuoremmat kuljettajat kuuluvat riskiryhmään monista ajo-osaamiseen ja liikennesääntöjen tuntemukseen liittymättömistä tekijöistä johtuen, sillä he ajavat useammin yöaikaan, humalassa, huonommilla autoilla ja niin edelleen. Yleisesti ottaen voidaan todeta suurimman syyn olevan ikään liittyvä huolettomuus ja elämänasenne, joihin voidaan ajo-opetuksella vaikuttaa vain vähäisessä määrin [3].

Kustannukset

Ajo-opetuksen vaatiminen ja pakollinen ajokortti eivät ole aivan ilmaisia. Tarkkoja laskelmia kustannuksista ei ole helppoa tehdä, mutta joitakin arvioita voi esittää. Suomessa myönnetään noin 60 000 (uutta) ajokorttia vuodessa. Ajo-opetukseen ja hallinnollisiin maksuihin kuluu uusilta kuljettajilta keskimäärin ehkä 1000 euroa (tässä tietenkin on eroja sen mukaan, hankintaanko ajokortti opetusluvilla vai autokoulussa). Rahaa palaa siis jo tähän noin 60 miljoonaa euroa vuodessa. Jos lisäksi arvioitaisiin ajo-opetukseen, ajokokeisiin ja muihin käytännön asioihin tuhrautuvaksi ajaksi suhteellisen optimistisesti noin 40 tuntia/ajokortti, niin huomaamme kokonaiskustannusten huitelevan jossakin 100 ja 200 miljoonan välillä vuositasolla.

Vertailun vuoksi, liikennehankkeissa yksittäisen kuolemantapauksen hinnaksi määritellään yleensä noin miljoona euroa. Eli toisin sanoen, mikäli jollakin liikennehankkeella (esimerkiksi turvallisemman moottoritien rakentaminen) säästetään yksi ihmishenki vuodessa, se perustelisi noin miljoonan euron vuosi-investoinnin. Ajokorttikäytännöllä pitäisi siis säästää noin 100 ihmishenkeä vuodessa, vaikka kaikki tutkimusaineisto viittaa siihen, että vaikutukset liikenneturvallisuuteen ovat käytännössä olemattomat.

Miksi ajo-opetuksesta sitten on tehty pakollinen?

Valtion tehdessä mitä tahansa säätelyä, on aina syytä epäillä toimenpiteen ajavan jonkun eturyhmän asiaa. Tässä tapauksessa eturyhmänä voi pitää ainakin lupahallinnossa työskenteleviä virkamiehiä ja maassa toimivia autokouluja, ja ei se aivan tavatonta ole lehdistä lukea tarintoita siitä, että autokoulut ja "liikenneturvallisuusasiantuntijat'' ajavat pontevasti ajo-opetuksen lisäämistä. Lienee kuitenkin todennäköistä, että rosvoparonit eivät tällä kertaa ole kansalaisten tarpeettoman kyykyttämisen taustalla, vaikka eturyhmillä varmasti vaikutuksensa onkin.

On uskottavaa, että ajokortteihin liittyvät säädökset on Eduskunnassa tehty ns. hyvin aikein. Poliitikolle on tietenkin eduksi ''puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin'', esimerkiksi liikenteessä tapahtuviin onnettomuuksiin. Säädösten lisääminen on poliitikkojen kannalta helppoa, sillä nykyisen kaltaiseen kuviokelluntaan ei tarvitse hakea rahoitusta valtion budjetista — eli ei esimerkiksi tarvitse perustella 2000 opettajan vähentämistä (optimistinen arvio ajokorttikäytännön kustannusvaikutuksista) sillä, että nyt parannetaan ehkä mahdollisesti, tai ainakin mutu, liikenneturvallisuutta. Poliitikolle säännösten lisääminen ei maksa mitään, koska äänestäjät ovat tietämättömiä.

Tilanne ei tietenkään ole aivan näin huono. Poliitikoilla on käytettävissään tietoa, jota asiantuntijat heille tarjoavat. Kyse on pikemminkin siitä, että nämä asiantuntijat — pääosin virkamiehet — eivät ole puolueettomia. Harvempi virkamies vapaaehtoisesti myöntää, että heidän tekemässään sääntelyssä ei ole mitään tolkkua ja se kannattaisi lopettaa, etenkään, kun oma työpaikka on riippuvainen tästä sääntelystä.

Vielä hankalempi asia on omien virhearviointien myöntäminen. Muutamia kymmeniä vuosia sitten liikenneturvallisuustyössä kohtuullisen vahvasti uskottiin sellaiseen näkemykseen, että kuljettajakoulutus olisi hyvä tapa vähentää onnettomuuksia (mikä tietenkin on intuitiivisesti järkevä arvio). Myöhempi tutkimus on muuttanut paradigmaa. Ollaan empiirisesti havaittu, että ihmiset sopeuttavat toimintaansa ympäristöön paljon enemmän kuin mitä aiemmin on ajateltu. Arkijärjellä ilmeiset liikenneturvallisuusparannukset eivät käytännössä tuota odotettuja tuloksia, koska ihmiset ulosmittaavat esimerkiksi parantuneen ajoneuvonhallinnan käyttämällä suurempia ajonopeuksia (tämä muuten, sivumennen sanoen on syynä mm. siihen, ettei luistonestojärjestelmien käyttöönotto paranna liikenneturvallisuutta). Mutta, jos virkamies on koko uransa ajanut mielestään hyvää asiaa ja vaatinut tarkempaa kontrollia kuljettajille, ei ole inhimmillisesti ottaen helppoa kääntää takkiaan, vaikka uudemmat tutkimustulokset kertovatkin, että toiminnasta ei ole juuri mitään hyötyä.

Ajokortti on vain yksi esimerkki valtiovallan harjoittamasta sääntelystä, joka on jo niin tehokkaasti hyväksytty vallitsevaksi käytännöksi, ettei sen perusteita juurikaan enää kyseenalaisteta. Mutta kuten monessa muussakin sääntelyssä, tuhlataamme vuosittain kymmeniä tai jopa satoja miljoonia euroja toimintaan, joka on pääosin hyödytöntä. Näin tuhotaan hyvinvointia.

Viitteet

[1] Michael M. Smith, Research Agenda for an Improved Novice Driver Education Program, NHTSA Report to Congress, Washington D.C. USA, toukokuu 1995. URL: www.nhtsa.gov/people/injury/research/pub/drive-ed.pdf, viitattu 31.3.2011.

[2] David Shinar,
Traffic Safety and Human Behavior. Emerald Group Publishing Limited, UK 2007

[3] Peter J. Cooper, Mario Pinili ja Wenjun Chen
An examination of the crash involvement rates of novice drivers aged 16 to 55. Accident Analysis & Prevention, Helmikuu 1995