Aatteiden vallankumouksellisuus

Posted by: Jukka Michelsson 11 years, 11 months ago

Tämä artikkeli on julkaistu 10.3.2011 sivustolla mises.org. Kirjoittaja Robert P. Murphy.

Lähi-idän viimeaikaiset poliittiset levottomuudet tekevät ajankohtaiseksi yhden Ludwig von Misesin maailmankatsomuksen perustavimmista näkemyksistä: Kaikki hallinnot perustuvat viimekädessä kansan hiljaiseen hyväksyntään.

Ensikuulemalta väite kuulostaa mielettömältä - kuka voisi tosissaan väittää diktaattorin hallitsevan kansan hyväksynnällä - mutta eräässä tärkeässä mielessä se on totta. Misesin oivalluksella on merkittävä vaikutus siihen, millaisia keinoja valitsemme taistellessamme vapauden puolesta ja miten tärkeää on vapausaatteen levittäminen on.

Mises vallasta ja ideologiasta

Pääteoksessaan Human Action, mises kirjoittaa vallan ja ideologian suhteista seuraavaa:

Kestävän hallinnon on perustuttava enemmistön hyväksymälle ideologialle. Todelliset valtatekijät, joihin hallintokoneisto perustuu ja jotka mahdollistavat vallankäytön, ovat luonteeltaan ideologisia, moraalisia ja hengellisiä. Hallitsijat, jotka eivät ole piitanneet tästä perusperiaatteesta, vaan ovat luottaneet väkivaltakoneiston tuomaan voimaan, ovat päätyneet vallankaappausten uhreiksi itse. Poliittisessa ja historiallisessa kirjallisuudessa usein esiintyvä käsitys, jonka mukaan voima on ideologiasta riippumaton vallan tae, on virheellinen. ...

Se joka katsoo voimankäytön olevan todellinen perusta vallalle, joka näkee väkivallan kuuluvan hallinnon perusolemukseen, näkee asiat armeijan tai poliisin yksiköitä johtavien virkamiesten suppeasta näkökulmasta.

Hallitsijan näkökulmasta asiat näyttäytyvät erilaisessa valossa. Vallanpitäjän on keskityttävä ylläpitämään asevoimien moraalia ja kansan lojaalisuutta. Nämä henkiset aspektit ovat ainoita "todellisia" hallinnon jatkumista ylläpitäviä tekijöitä. Jos valtakoneistoa ylläpitävä ideologia menettää tehonsa, menettää hallitsija asemansa.

Tähän perustuen Mises vetää myöhemmin kirjassaan yhteyden hallinnon ja kansan hyväksynnän välille:

[Klassinen] liberalismi tiedostaa, että hallitsijat, jotka ovat aina vähemmistö kansasta, eivät voi pysyä vallassa ilman enemmistön hyväksyntää. Minkä tahansa hallintokoneiston perusta nojaa aina siihen, että alamaiset katsovat kuuliaisuuden palvelevan heidän omaa etuaan paremmin kuin barrikadeille nouseminen hallinnon vaihtamiseksi. Enemmistöllä on aina mahdollisuus syöstä epäsuosittu hallinto vallasta ja korvata se paremmin toimivalla koneistolla.

Diktatuurikin perustuu ideologiaan

Ihmiset yleensä hymähtävät kuullessaan tällaista argumentaatiota. Selvästihän diktaattori, joka väkivaltaisesti vaientaa opposition, hallitsee voimalla eikä kansan hyväksynnällä?

Diktaattorien todelliset toimenpiteet kuitenkin osoittavat Misesin näkemyksen syvällisen totuudenmukaisuuden. Esimerkiksi totalitaarisen diktatuurin tunnusmerkkeihin kuuluu nimenomaan median tiukka kontrolli. Jopa hallintoa vastustavat graffitit puhdistetaan paljon nopeammin, kuin suhteellisen avoimissa yhteiskunnissa. Koulut toimivat indoktrinaatioleireinä, joissa uudelle sukupolvelle opetetaan nykyhallinnon autuutta. Peräti johtaja itse saattaa käyttää useita tunteja viikoittain pitääkseen pitkällisiä puheita, ei suinkaan kuvaillakseen asevoimien ja salaisen poliisin voimaa, vaan päinvastoin kuvaillakseen kansalle mikä onni heillä on saadessaan syntyä maahan, jossa on näin hieno hallinto.

Nämä totalitarismin tunnusmerkit vahvistavat Misesin havainnon: hallinto pysyy pystyssä vain yhtä kauan kuin illuusio sen hyödyllisyydestä suurelle yleisölle. Pelkkä fyysinen voima ei riitä, sillä viimekädessä ideologia sanelee sen, mihin suuntaan armeija ja poliisi aseenpiippunsa kohdistavat.

Lähi-idän tapahtumia voidaan tarkastella tästä näkökulmasta. Ymmärtääksemme, miksi Mubarak saatiin syrjäytettyä suhteellisen helposti verrattuna Libyan verenvuodatukseen, meidän on mentävä analyysissa pidemmälle ja kysyttävä, mikä sai Mubarakin menettämään armeijan tuen, kun Gaddafin puolesta henkensä uhalla taistelevia löytyy huomattavan paljon?

Kuten Mises kertoi, tällaisessa valtapoliittisessa analyysissa joukkojen vahvuus sinänsä on epäkiinnostava kysymys. Sen sijaan analyysissa keskitytään asevoimia ja massoja liikuttaviin ideologisiin tekijöihin.

Opetukseksi vapaudesta

Misesiläisestä katsantokannasta tarkasteltuna Lähi-idän tapahtumista voidaan johtaa kaksi opetusta. Ensinnäkin näemme, että on mahdollista suistaa vihattu hallinto pois vallasta joutumatta sisällissotaan. Vaikka Amerikkalaiset kommentaattorit kinastelevatkin Egyptin väkijoukkojen rauhanomaisuuden asteesta on kuitenkin kiistaton tosiasia, että puoli vuotta aikaisemmin kukaan ei voinut kuvitellakaan Mubarakin syrjäytettävän vallasta näin spontaanisti ja verettömästi.

Toinen opetus korostaa toimivan ideologian tärkeyttä, jotta massat voisivat muodostaa yhteisen käsityksen siitä, miten vapaa yhteiskunta toimii ja mitä tarvitaan sen ylläpitämiseksi. Kaikki tahtovat vapautta, eikä kukaan tahdo elää julmassa diktatuurissa. Mutta jos Egyptiläiset luulevat Amerikkalaisten vapauden johtuvan säännöllisistä vaaleista - eikä yksityisomaisuuden yleisestä kunnioituksesta - heitä odottaa ikävä yllätys.

Molemmat opetukset korostavat vapausaatteesta opettamisen tärkeyttä. Jos tarpeeksi moni uskoo vapauteen ja vetää tukensa tyranneilta ne, kuten Étienne de la Boétie asian kauniisti ilmaisi, romahtavat oman painonsa alle.

Kuitenkin, korvatakseen vanhan hallinnon jollakin kestävällä, on suuren yleisön ymmärrettävä muutakin, kuin pelkkiä iskulauseita, joissa toistetaan sanoja "vapaus" ja "demokratia". Enemmistön ei tarvitse hankkia tutkintoa valtio-opista tai ryhtyä taloustieteilijäksi, mutta on tärkeää, että "yleistieto" näissä asioissa on todellakin tietoa. Valitettavasti liian moni "vapaustaistelija" länsimaissa kuvittelee julmien hallintojen ongelman piilevän tietyissä persoonissa hallinnon huipulla, eikä itse järjestelmässä.

Yhteenveto